Sain eilen yliopiston palkkatoimistosta kirjeen, jossa kerrotaan, että saan 1.10.2005 alkaen toisen ikälisän. Ensireaktioni oli tietysti ilahtunut - lisäraha ei koskaan varsinaisesti haittaa :)
Kun katsoin paperia tarkemmin, alkoi kuitenkin vähän myös ahdistaa. Paperilla oli listattu kaikki yliopiston työsuhteeni, joiden perusteella ikälisä on laskettu. Näitä peräkkäisiä työsuhteita on ehtinyt viimeisen 3 vuoden aikana tulla peräti 11 kpl, joista pisin on peräti 7 kk ja kaksi vain yhden kuukauden mittaisia. Tutkijaksi siirryttyäni tyypillinen työsuhde on ollut 3 kk:n mittainen.
Eikä kyse ole siitä, että laitoksellamme esimiehet tahallaan haluaisivat pitää työntekijöitä epävarmuudessa; itse asiassa niin laitoksen johtaja kuin huippuyksikönkin johtaja tekevät hartiavoimin töitä saadakseen ainakin jostakin revittyä rahoitusta mahdollisimman monelle mahdollisimman paljon. Ei ole heidän syynsä, ettei sitä ole tarjolla tai että se varmistuu aina vain pieni pala kerrallaan. 2-4 vuoden apurahat ja tutkijankoulupaikat ovat meidän alallamme lottovoittoon verrattavaa harvinaista herkkua.
Ja minullahan ei ole edes mitään hätää, mutta sääliksi käy esim. sitä työkaveria, joka on yh-äiti...
Kartta kalliossa
1 päivä sitten
3 kommenttia:
Ngh, ahdistavaa. :] Pitäisiköhän mun hankkia sittenkin joku oikea työ?
Ei se kyllä itse asiassa ihan noinkaan mene. Ei monilla firmoillakaan ole varmassa tiedossa rahaa kuin muutamaksi kuukaudeksi eteenpäin, ja silti työsopimukset tehdään "toistaiseksi". Jos raha loppuu, pidetään yt-neuvottelu ja irtisanotaan ihmisiä tuotannostaloudellisista syistä. Kyllä se voisi toimia näin yliopistollakin.
Janka, nojoo, kai sitä yliopisto voisi noinkin toimia, en vain osaa nähdä sitä erityisenä parannuksena :) Ihanteellisessa maailmassa keksittäisiin joku järkevä rahanjakomalli joka tukisi pitkäjänteistä työtä (ei, minulla ei ole tästä toistaiseksi konkreettisia ehdotuksia :).
Lähetä kommentti