Nähtyä ja luettua

Joitakin huomioita R&A-valinnoista sekä eilen loppuun lukemastani kirjasta; yritin postata tätä jo eilen, mutta netin jumalat eivät suosineet:

The Wackness oli vähän niin kuin romanttinen komedia, jos olisi normaalia, että romanttisessa komediassa rakkaussuhdetta olennaisempaa on miespäähenkilön suhde terapeuttiinsa, jolle hän samalla diilaa huumeita. Paikoin osuvaa ihmiskuvausta, paikoin hauskoja juttuja, mutta nyt reilun viikon jälkeen huomaa, että käteen jäi kuitenkin aika vähän.

Helvetica ei oikein lunastanut R&A:n sivujen luomia odotuksia - ennen kaikkea fontin tausta ja yhteydet aiempaan jäivät hämäriksi, ja 80-minuuttisenakin dokkari tuntui turhan pitkältä haastateltavien alkaessa toistaa samoja asioita. Muutamat eksentrisen viihteelliset haastateltavat onneksi pelastivat elokuvakokemuksen :)

Son of Rambow oli kertaluokkaa oudompi elokuva kuin mitä kuvauksen perusteella arvelin, enimmäkseen kuitenkin ihan myönteisellä tavalla. Lopussa oli hieman ennalta-arvattavaa sentimentaalisuutta tosin annosteltu raskaammalla kädellä, mutta ei tämäkään mikään huti ollut. Lisäpisteitä päähenkilön kiihkouskovaisesta vanhemmasta, joka ei silti ollut sadistinen saati insestinen (toivottavasti ei nyt spoilannut :).

Ja kirja: olen lukenut kotimaista spekulatiivista fiktiota todella vähän, mutta etsiessäni Liken uutuusluetteloista ennen viime joulua jotain, mitä voisin pyytää isältä joululahjaksi, bongasin hieman satunnaisesti J. Pekka Mäkelän kirjan Nedut, johon sitten viime viikolla tartuin todettuani paavin raamattuteologiset pohdinnat turhan raskaaksi iltalukemiseksi. Alkuun Nedujen hahmot ja heidän välisensä suhteet tuntuivat epämääräisellä, hankalasti ilmaistavalla tavalla jotenkin falskeilta (tosin myönnän, että suomeksi dialogin sopivan puhekielisyysasteen valinta on vaan jotenkin täysin mahdotonta ylipäätään :)). Myös pääidea, Neandertalinihmisten saapuminen avaruudesta, kuulostaa melko kornilta, kuten kirjailija itsekin loppusanoissaan implikoi. Kokonaisuus oli kuitenkin ilmeisesti enemmän kuin osiensa summa, sillä Nedut osoittautui yllättävän addiktiiviseksi ja mukaansatempaavaksi lukemiseksi. Pidin erityisesti loppupuolen kerronnan selittelemättömyydestä ja vähäeleisyydestä. Sinisalon Ennen päivänlaskua tuli useammassakin kohtaa mieleen, vaikka yhteydet ovat pikemminkin paikoin (pseudo)intertekstuaalisessa kerrontatekniikassa ja joissakin teemoissa kuin missään selkeästi listattavissa yksityiskohdissa. Loppujen lopuksi kirja herätti myös kohtuullista kiinnostusta Mäkelän aiempia teoksia kohtaan.