Hei hei mitä kuuluu

Päivitysvälit venyvät taas. Yhteenvetoa menneestä, nykyisestä ja tulevasta:

• Olin viime viikon lopulla yhden yön kestävällä työmatkalla Tvärminnessä, jossa järjestettiin suomalaisten myöhäisantiikin tutkijoiden seminaari; en ole ennen käynyt Tvärminnessä, ja oli kiva ihastella viehättäviä saaristomaisemia. Myös akateeminen anti oli odotettua hyödyllisempää oman tutkimukseni kannalta, aika paljon kun tuollakin pidetyt esitelmät liikkuivat identiteetin ja meidän ja muiden välisen rajanvedon teemojen ympärillä.
  
• Olen neulonut aika paljon. Olisi kiva neuleblogatakin, mutta en tunnu koskaan saavan neuleistani järkeviä kuvia, etenkään tähän vuodenaikaan, kun ulkona kuvaaminenkin on mahdollista lähinnä sen ajan, kun olen töissä. Olen lisäksi ehkä maailman laiskin kuvankäsittelijä, jo kuvien skaalaaminen web-ystävällisempään kokoon tuntuu olevan liian vaivalloista. Neulottuani muutamankin pienemmän projektin (myssyt itselleni ja Aatokselle, viimeksimainitun kaulurin, jne.) olen vähän haaveillut jostain isommasta, esimerkiksi tämän neuletakin aloittamisesta joululomalla. (Siinä on onneksi paksu lanka, viimeksi kun aloitin itselleni neuletakin 2,5 mm:n puikoilla, pääsin takakappaleeseen kainaloiden kohdalle ja sitten työ jäi kaappiin...)
  
• Lapsi kasvaa ja on terve ja reipas, mutta aika paha äiti-kausi vaivaa. Ensin meni hyvä yövieroitus mönkään, kun piti alkaa taas saada rintaa öisinkin (toinen vaihtoehto olisi ollut joka yö kahdesta neljään täysin raivona nälkäänsä ja/tai äidinkaipuutaan huutava poika). Sitten meni äidiltä aamupalarauha, kun aamiaisen ajan pitää saada olla sylissä. No, onhan se kiva olla tärkeä, ja kaipa tämä on ohimenevää...
  
• Luin kokoelman Snellmanin ja hänen vaimonsa kirjeenvaihtoa. Aika hurjaa; Jeannette Snellman oli yli 20 vuotta miestään nuorempi (naimisiin mennessä alle 18), elämää suuremmin kokematon ja juuri kouluja käymätön, ja kokonaisuutena asetelma perheessä oli selvästi kaikkea muuta kuin tasa-arvoinen. Snellmanin vaimolleen lähettämien kirjeiden setämäinen holhoavuus, joka vuorotteli epävarman rakastajan mieleentuovan itsesäälin kanssa, oli vuorotellen koomista ja karmaisevaa. Silti tunsin välillä häntä kohtaan sympatiaakin, kun tiesin, miten tarina päättyy - Jeannette kuoli synnytykseen 29-vuotiaana, ja J. V. jäi yksin viiden lapsen kanssa. - Nyt jatkuu jonkinlainen löyhä Suomi 1800-luvulla -teema, kun tartuin seuraavaksi folkloristiseen homotutkimukseen (Jan Löfströmin "Sukupuoliero agraarikulttuurissa: 'Se nyt vaan on semmonen'").
  
• Sorruin käyttämään veronpalautusrahat jo etukäteen pitkään himoitsemaani miniläppäriin.