Ei, en ole saanut toista lasta :) Mutta Aatoksen syntymästä on ylihuomenna seitsemän kuukautta, ja ajattelin kirjoitella parista synnytyskliseestä, jotka eivät kohdallamme toteutuneet, vaikka ensimmäisen kuvittelin kuuluvan suorastaan pakollisena ohjelmaan.
Olen nimittäin kuvitellut, että kun synnytys, onpa se sitten normaali synnytys tai keisarinleikkaus, on ohi, kätilö, synnytyslääkäri tai muu henkilökunnan jäsen näyttää lasta vanhemmille ja samalla sanoo: "Onneksi olkoon, teillä on terve poika/tyttö" tai jotain muuta, missä a) onnitellaan vanhempia ja b) mainitaan lapsen sukupuoli. Jostain syystä näin ei kuitenkaan ollut meidän kohdallamme, vaan kun Aatos oli saatu viimein kiskottua ulos turhan naftista sektiohaavasta, kuulin vain huumorimiehiin lukeutuneen anestesialääkärin tokaisun "raskasta hommaa tää synnyttäminen" ja jonkun sanovan "tässä tämä nyt on", ennen kuin lapsi vietiin pesulle. Pitkään arvelin, että olin ehkä vain niin tokkurassa, että tämä meni ohi, mutta Mikkokaan ei muistanut kenenkään sanoneen näitä perinteisiä sanoja. Väliäkö tuolla toki, tiesimme jo ennakkoon, että 99% varmuudella tulokas on poika, ja tunnistimme ihan itse kyllä elimetkin pojalle kuuluviksi ne nähdessämme. Onnittelujakin ehdimme saada myöhemminkin :)
Toinen klisee on se, että kun sitten synnytystapahtuma on ohi, ja vanhemmat ehtivät rauhassa ihastella lastaan, he erityisesti ihmetellen ihastelevat tämän pienuutta. Mutta jos kyse on jo syntymänsä hetkellä 56 cm pitkästä miehenalusta, ja edellinen läheltä seuraamani vauva oli kämppisten alle kaksikiloisena, keskosena syntynyt lapsi, niin pienuus ei tullut ensimmäisenä mieleen. Edes sormet tai varpaat eivät olleet erityisen pienet, sillä Aatoksella on alusta lähtien ollut miehekkään isot kädet ja jalat. (Käytettyinä saamamme pehmeät harjoittelukengät kokoa 18 eivät ole mahtuneet Aatokselle enää siinä vaiheessa kun kenkiä on mitenkään mielekästä kokeilla, joten ostin "pienelle" pojallemme ensikengiksi roheasti tarralenkkarit kokoa 22.) Aidosti muistan synnytyslaitoksella päinvastoin ihmetelleeni, miten noin iso ihmisolento on voinut mahtua sisälleni, erityisesti ottaen huomioon että olen lyhyt ja vielä todella lyhytselkäinen.
Kartta kalliossa
1 päivä sitten
4 kommenttia:
Itse en myöskään ihmetellyt vauvani pienuutta, vaan minusta hän oli, noh, jotenkin "luonnollisen", "oikean" kokoinen, mutta kaikki vierailijat kyllä sitä päivittelivät (vaikka lapsi oli 3,4 kg, siis ihan "keskikokoinen" vastasyntynyt). Pari kk myöhemmin näin silloin 6 vko ikäisen vauvan, ja silloin pääsin minäkin päivittelemään - voi kun se on _pieni_! Ilmeisesti tuo "voi kun se on pieni" -ilmiö iskee myös helpommin toisen lapsen kohdalla kuin ensimmäisen, näin olen ainakin ihmisten puheista ymmärtänyt. :)
No höh, kyllä toki pitäisi onnitella! Porvoossa kätilön ensisanat minulle vedettyään pienen "hatusta" olivat "Ja tässä on palkinto, onneksi olkoon!" ja sitten vauva nostettiin nähtäväkseni (ilokaasutokkurassa jouduin erikseen kysymään, kumpi se oli ;).
Pienen myös annettiin kölliä rintani päällä reilu tunti ennen pesuja ja muita. Terveystarkastuksen aikana vanhemmille tarjoiltiin voileipiä, kahvia ja alkoholitonta skumppaa synnytyssalin sänkyyn. Eikö tällaista ole muualla? Nimim. om start kohta
Mä sain Aatoksen rinnalleni sitten vasta pesun jälkeen. Leikkaussalissa voi tietysti olla eri meininki. Olisi se saanut sitten olla siinä varmaan pidempäänkin mutta halusin ihan itse luovuttaa sen Mikolle ja hoitajalle, koska mulla oli kädet täysin tunnottomat ja pelkäsin, että se putoaa lattialle. Sittenhän jouduin heräämöön kolmeksi tunniksi, joten elämänsä ensimmäiset tunnit A. vietti miesten kesken isänsä kanssa.
Niinjoo, ja en saanut mitään tarjoiluakaan ennen kuin pääsin takaisin osastolle. Olen kyllä kuullut skumppatarjoilusta muualtakin, mutta ei meillä vaan :)
Lähetä kommentti