Alice ja Jane Eyre

Joitakin huomioita viime aikoina luetusta:

Pyysin ja sain Mikolta joululahjaksi Bryan Talbotin sarjakuvan Alice in Sunderland. Sarjakuvaksi sen aihe oli varsin poikkeuksellinen: koko 320-sivuinen sarjakuva käsitteli Sunderlandin kaupunkia ja sen historiaa sekä Liisa ihmemaassa -kirjan luojaa Lewis Carrollia ja "Liisan" esikuvana toiminutta Alice Liddelliä. Tavallaan Sunderlandiä esitellessään kirja onkin lähinnä sarjakuvamuotoinen, hieman tavallista syvemmälle uppoutuva matkaopas. Tässä teemassa oli toisaalta myös visuaalisesti todella upean kirjan heikkous; ei niinkään siinä, ettei se olisi kantanut, vaan se tuntui vetävän hieman kahteen suuntaan. Sunderlandin historiaa ja kulttuuria käsittelevät osuudet olivat hienoja sellaisenaan ja liian laajoja sopiakseen vain Carrollin ja Alicen tarinan alaviitteiksi tai ekskursioiksi; toisaalta Carrolliin ja Aliceen palattiin aina uudestaan ja uudestaan sen sijaan että he olisivat olleet vain kaksi henkilöä Sunderlandin tarinassa. Suosittelen silti kaikille Englannin historiasta, kirjallisuudesta ja/tai hieman erilaisesta sarjakuvasta kiinnostuneille.

Seuraavaksi tartuin Jasper Fforden kirjaan The Eyre Affair. Paikoin hieman Linnunradan liftarin käsikirjan mieleen tuova vaihtoehtoiselle 1980-luvulle sijoittuva dekkari, jossa matkustettiin niin ajassa kuin romaaneissakin, oli viihteellinen, mutta ei aivan niin mukaansatempaava kuin olin toivonut. Lisäksi lukiessani sitä minua alkoi häiritä pahasti se, että en ollut lukenut Kotiopettajattaren romaania, josta kirja oli saanut nimensä ja joka oli siinä merkittävässä osassa. (Kyllä, sivistyksessäni on sillä kohtaa valitettava aukko.) Jane Eyre löytyisi sitäpaitsi hyllystämme alkukielisenä, mutta valitettavasti osana valtavaa Brontën sisarusten yhteisnidettä, jonka lukeminen bussissa tai pitely yhdellä kädellä samalla kun imettää lasta on laajalti mahdotonta.

Siksi tartuinkin sen sijaan toistaiseksi toiseen kirjaan, Diane Setterfieldin teokseen Kolmastoista kertomus. Valitettavasti maailma halusi pilkata minua, ja tämäkin teos sisälsi useita viittauksia Kotiopettajattaren romaaniin. Minulle ei anneta vaihtoehtoja. Kotiopettajattaren romaani lienee ollut yksi esikuvistakin, sillä Setterfieldin teos oli melko vaikuttava ja mukaansatempaava synkähkön viktoriaanis-goottilaisen jännitysromaanin pastissi; Collinsin Valkopukuinen nainen tuli itselleni mieleen läheisenä esikuvana. Kirjan vanhanaikaisuutta korosti se, että vaikka kehyskertomus ilmeisesti sijoittui nykyaikaan, tai ainakin todennäköisesti 1900-luvun jälkipuoliskolle, siitä oli mahdollisuuksien mukaan häivytetty kaikki modernin maailman merkit. Päähenkilön kirjoittamisesta kynällä kerrottiin moneen otteeseen, ja asioitaan hän hoiti kirjeitse. Suosittelen vanhanaikaisista romaaneista pitäville :)