Urbaania ja vähemmän urbaania fantasiaa

Lapsenhoidon ohella, tai oikeastaan myös samalla kun olen istunut sohvalla uninen lapsi rinnassa kiinni, olen lukenut kirjoja.

Ns. urbaania fantasiaa kirjoittava Charles de Lint on yksi suosikkikirjailijoitani. Päinvastoin kuin eräs ystäväni, joka pitää nimenomaan de Lintin novelleista, itse pidän enemmän hänen romaaneistaan(*; vuosien varrella erityisiä suosikkeja ovat olleet Forests of the Heart, Onion Girl ja Mulengro. (De Lint on sitä paitsi kirjoittanut niin paljon kaikenlaista, että aina löytyy jotain lukematonta ainakin allekirjoittaneen hitaahkolla lukutahdilla, eikä tarvitse kärvistellä ikuisuutta odottaen uutta kirjaa kuten vaikkapa Connie Willisiltä tai Lois McMaster Bujoldilta uutta Vorkosigan-romaania...)

Nyt viimeksi luin de Lintin romaanin Trader, joka monella tapaa sisälsi jälleen ne elementit, joista pidän: mukaansatempaavan aloituksen; sympaattiset henkilöhahmot, joista osa oli vanhoja tuttuja muista de Lintin kirjoista; miellyttävän magian tunnun säilyttämisen, kun asioita ei selitetty puhki tai väännetty rautalangasta. Suosittelen.

Pienenä yksityiskohtana kirjassa, tai pikemminkin siitä omistamassani painoksessa, minua kuitenkin vaivasi todella paljon se, että kirjan päähenkilön nimi on Max Trader, mutta jostain syystä takakansiteksti puhuu sitkeästi Leonard Traderistä. Mistä takakansitekstin kirjoittaja on keksinyt ristiä päähenkilön uudelleen? Miksi joku muistaa Maxin olevankin Leonard, eikä tarkista asiaa, vaan paahtaa vain menemään?

Traderin luettuani tartuin monellakin tavalla toisenlaiseen fantasiakirjaan, Lynn Flewellingin (jonka nimi on välillä myös muodossa Lynn Flewellyn, en tiedä, miksi asiassa on varianssia) kirjaan The Hidden Warrior. Siinä olen vasta alussa, mutta se on toinen osa trilogiaa, jonka ensimmäisen osan, Bone Doll's Twin, luin aiemmin. Bone Doll's Twiniä voin samoin suositella lämpimästi kaikille - vaikka tässäkin takakansiteksti saattaa hämätä puhumalla messiaanisista nuorukaisista ja muusta maailmanpelastamisesta, kyseessä on (myös) queer-näkökulmasta erittäin kiinnostava kirja, joka synkkine teemoineen ja tunnelmineen olisi pikemminkin kauhua kuin fantasiaa, ellei se sattuisi sijoittumaan kuvitteelliseen maailmaan.

*) Tämä ansaitsisi ehkä oman tekstinsä, mutta kerrottakoon nyt lyhyesti, että en itse asiassa ylipäätään ole erityinen novellien ystävä. Tuntuu, että minun kaltaiselleni hitaasti syttyvälle ihmiselle käy niitä lukiessa usein niin, että juuri, kun pääsen sisälle tarinaan, se jo loppuukin. Lukiessani novellikokoelmaa seuraava novelli on yleensä sitten joko kovin erilainen, jolloin koko vaivalloinen sisäänpääsyprosessi pitää aloittaa nollasta, tai kovin samanlainen, jolloin ärsyttää se, että kirjailija toistaa itseään. Romaanien kohdalla pieni itsensätoistaminen ei haittaa lainkaan niin paljon, koska en yleensä lue saman kirjailijan romaaneja useita peräkkäin, elleivät ne ole tiukasti jatkoa toisilleen (enkä aina silloinkaan :).