Seuraa itsekästä valitusta, joka sisältää myös groteskeja yksityiskohtia.
Tänään on tasan 35 raskausviikkoa täynnä, mikä tarkoittaa sitä, että laskettuun aikaan on tasan viisi viikkoa. Minulle kyllä riittäisi jo, ja sopisi hyvin, jos lapsi päättäisi syntyä vaikka jo kahden viikon päästä, jolloin se ei enää olisi keskonenkaan.
Maailmassa on joitakin ihmisiä, jotka kirkkain silmin väittävät raskausajan olleen heidän elämänsä parasta aikaa. Itse en todellakaan kuulu tähän kategoriaan. Ja silti - minun raskautenihan on ollut helppo. Pariin otteeseen on tullut hieman kivuliaita supistuksia, mutta en ole ainakaan toistaiseksi saanut vakavia raskauskomplikaatioita kuten raskausdiabetesta, pre-eklampsiaa tai hepatoosia, tai joutunut vuodelepoon. Siksi tuntuu tyhmältä valittaa, mutta valitanpa silti :P
Sitä pirteää keskiraskautta en juuri päässyt kokemaan. Oksentelu jatkui lähelle raskauden puoliväliä, ja melko lailla heti sen loputtua alkoivat muut vaivat, lähinnä selkä-, lonkka- ja liitoskivut. Ei niistä mikään ole ollut sietämätön - paitsi öisin, jolloin oikealla kyljellä nukkuminen on ollut ainoa mahdollinen asento. Ehkä ainoa merkki siitä "pirteydestä" oli se, että pysyin päivisin hereillä vaikka nukuin öisin niin huonosti.
Nyt se päivisin hereillä pysyminenkin alkaa olla ollutta ja mennyttä. Yritykseni lueskella johtavat tätä nykyä automaattisesti nukahtamiseen. Jalkojen turvotus on ehkä inhottavinta, vaikka se ei satukaan - tuntuu ällöttävältä kun neste hölskyy jalkapöydässä kävellessä :P
Tuntuu tyhmältä valittaa, koska itsehän minä tätä halusin, ja monet haluaisivat tulla raskaiksi, mutta eivät onnistu, ainakaan helposti. Mutta kyllä minäkin sen lapsen haluan, en vain jaksaisi enää tätä kroonisen epämukavaa oloa. Ehkä seuraavat adoptoidaan, ellei sitten joku keksi äkkiä Bujoldin kirjoista tuttuja kohtureplikoita.
Kartta kalliossa
1 päivä sitten
2 kommenttia:
Aika samoissa tosiaan mennään, sillä meillä tuli eilen 34 viikkoa täyteen. Selkä- ja liitoskivut ovat aika lailla hellittäneet, mutta nyt on sitten reippaasti supistuksia.
Välillä toivoo, että tukaluus menisi jo ohi, mutta sitten haluaakin vielä nauttia näistä viimeisistä hetkistä, kun elämä on vielä edes suunnilleen entisellään.
Onneksi olo on kuitenkin aika hyvä, kun saan olla sairauslomalla ja levätä aina, kun siltä tuntuu. Ensi perjantaina alkaakin sitten äitiysloma.
Kiitos Minna kun muistutat noista raskauden ihanuuksista! Aika kultaa muistot sillä vaikka vielä vuosi sitten vannoin ja vakuutin että EI IKINÄ ENÄÄ, niin taas se vauvakuume vaivaa. Toistaiseksi järki on vienyt voiton ja kuumeelle ei olla annettu periksi... siis toistaseksi....
Lähetä kommentti