Soluja

Aiemmin vihjaisin imetyksen lopettamiseen liittyvän myös hyviä puolia ja uusia mahdollisuuksia. Niistä yksi oli päästä luovuttamaan munasoluja, ennen kuin yläikäraja täyttyisi, ja se on nyt tehty. Alla kertomusta luovutusprosessista siltä varalta että se kiinnostaa jotakuta. Ja jos esimerkkini ja tämä selviytymistarina rohkaisee muitakin luovuttamaan, niin sitä parempi.

EDIT: Olen pyrkinyt poistamaan allaolevasta kertomuksesta punktion tarkan ajankohdan, klinikan ja sen henkilökunnan nimet, tarkan munasolujen määrän ja muut yksityiskohdat, silt varalta, että tätä joskus sattuisi lukemaan saajapari tai joku heidän läheisensä.

Luovutusprosessa muistuttaa olennaisilta osiltaan koeputkihedelmöitystä, jossa samoin pyritään kasvattamaan useita munasoluja, keräämään ne, ja hedelmöittämään ne laboratoriossa. Luovutusprosessi eroaa lähinnä siten, että mahdollinen alkio/alkiot siirretään saajapariskunnan naiselle (ja jos niitä on useampi, loput pakastetaan), ja minun roolini loppuu punktioon.

*

Olin harkinnut munasolujen luovutusta jo muutaman vuoden, mutta se ei luonnollisesti onnistunut raskauden yrittämisen, raskauden ja imetyksen aikana. Kun sitten lapsi oli vieroitettu, otin melko pianyhteyttä helsinkiläiseen klinikkaan. Puhelimessa juteltiin hetki hoitajan kanssa yksityiskohdista, ja sitten sain ajan ensikäynnille noin kuukauden päähän.

Ensimmäisellä käynnillä lääkäri kävi läpi gynekologiset perusasiat. Etukäteen minua oli mietityttänyt, kelpaisinko luovuttajaksi ylipainon vuoksi. Painoa ei kuitenkaan vastaanotolla edes mainittu; sen sijaan käytiin läpi lähisukulaisten terveysasiat. Koska suvusta löytyi kaksi paksunsuolensyöpätapausta, sitä selviteltiin vielä tarkemmin, mutta se ei muodostunut esteeksi, koska molemmat olivat sairastuneet vasta päälle viisikymppisinä (kuulemma selkeästi perinnölliset syövät puhkeavat jo aiemmin).

Kun tästä oli selvitty, pyörät lähtivät pyörimään nopeasti. Lääkäri ehdotti jopa luovutusta jo seuraavasta kuukautiskierrosta eli hormonihoitojen aloittamista jo noin viikon päästä tuosta käynnistä. Sanoin kuitenkin itse mieluiten luovuttavani vasta seuraavassa kierrossa, sillä punktio olisi muuten suurella todennäköisyydellä ajoittunut todella hektiseen saumaan töiden suhteen. Ja tämä kuukauden lykkääminen vaikutti lopulta klinikallekin paremmalta ratkaisulta, sillä muuten olisi tullut melkoinen kiire heillekin saajapariskunnan etsimisessä ja verikokeissa yms.

Sen sijaan minulle varattiin uusi aika noin kuukauden päähän, jolloin ultrattaisiin vielä ja käytäisiin läpi lääkkeet. Koska munasarjoissani oli jo valmiiksi useita rakkuloita, lääkäri suositteli hormonihoitoa lyhyen kaavan mukaan hyperstimulaatiosyndrooman riskin minimoimiseksi, eikä minulla ollut mitään sitä vastaan, kun mahdollisten sivuvaikutustenkin pitäisi olla huomattavasti pienemmät niin.

Toisella käyntikerralla ultrattiin jälleen; edelleen/taas oli paljon rakkuloita kuulemma, mutta muuten kaikki oli kunnossa. Olin välissä käynyt lisäksi laboratoriossa antamassa hiv-, hepatiitti- ja muita kokeita varten näytteet. Kuukautiset olivat toisella käyntikerralla jo alkamassa, joten lääkeinfo tuli tarpeeseen; Puregonin pistäminen tulisi aloittaa kolmantena päivänä kuukautisten alkamisesta. Sain mukaan pistoskitin, jossa oli lääkkeiden, pistoskynän ja varaneulojen lisäksi tykötarpeita kuten spriihin kastettuja lappuja ihon pyyhkimiseen ja oma pieni neularoskis, kankaisessa laukussa – professionaalin oloista. Pistäminen jännitti etukäteen, vaikka neula onkin pieni ja maha ei ole kovin herkkä alue. Samalla tehtiin luovutussopimus, jossa sain myös päättää, keiden hoitamiseen solujani voitaisiin käyttää - lomakkeesta saattoi rastittaa yhden tai useamman vaihtoehdoista avioparit, avoparit, naisparit ja itselliset naiset.

Kuukautisten alettua kunnolla aloitin kierron kolmantena päivänä Puregon-pistokset, 150 IU kerrallaan. Ensimmäisellä kerralla jännitti älyttömästi, ja vaikka itse pistäminen sujuikin helpommin kuin kuvittelin, onnistuin vähän sähläämään enkä ollut ihan varma, menikö lääkettä nyt varmasti oikea määrä ihon alle... Seuraavilla kerroilla olin jo rauhallisempi, ja homma sujui jo toisella kerralla rutinoituneesti. Koska pistos piti antaa aina mahdollisimman samaan kellonaikaan, yhden pistoksen annoin juuri ennen tanssituntia pukuhuoneen vessassa :) Vaihtelin pistoskohtaa ja pistin vuoropäivinä oikealle ja vasemmalle puolelle alavatsaan; kohdasta riippuen joko nipisti hieman tai en tuntenut yhtään mitään.

Viiden pistoksen jälkeen minulle oli varattu aika ultratutkimukseen. Siellä todettiin, että munarakkulat olivat lähteneet hyvin kasvuun, joku niistä oli kuulemma jo liiankin iso. Sain määräyksen pistellä Puregonin ohella iltaisin myös Orgalutrania, joka jarruttaisi munasolujen spontaania irtoamista, samasta illasta alkaen, ja uuden ajan ultraan ylihuomiseksi. Orgalutranin pistäminen oli hieman hankalampaa kuin Puregonin, sillä sen neula oli paksumpi ja tylsempi. Itse pistäminen ei tuntunut niin paljoa, mutta pistoskohta ja sen ympäristö oli ärtynyt ja hieman kipeä 10-15 min. pistoksen jälkeen. En kuitenkaan joutunut pistämään Orgalutrania kuin kolme kertaa, sillä seuraavassa ultrassa todettiin, että munarakkulat alkoivat olla jo riittävän isoja.

Olin tosin hieman pettynyt siitä, että niitä isoja munarakkuloita ei loppujen lopuksi kehittynyt kovinkaan montaa. Se tuntui yllättävältä siksikin, että alunperin lääkäri oli puhunut siitä, kuinka paljon rakkuloita minulla on, ja ollut jopa hieman huolissaan hyperstimulaatioriskistä. Mutta näillä piti mennä.... Pistin vielä kertaalleen tämän ultran jälkeen Puregonia ja Orgalutrania, ja sitten illalla puolitoista vuorokautta ennen keräystoimenpidettä Pregnyl-irrotuspistoksen. Se oli homman hankalin osuus. Pregnyl piti nimittäin sekottaa itse liuoksesta ja kuiva-aineesta, jotka olivat lasiampulleissa; lasiampullit piti taittaa poikki. Vaikka niiden piti taittua siististi, väänsin niitä ehkä väärästä kohtaa tai jotenkin muuten kämmelsin; ne taittuivat kyllä, mutta hajosivat samalla ja sain sormeni lasinsiruista verille... Tumpelo mikä tumpelo. Vaikka sotkua tulikin, pistoksen sain kuitenkin annettua. Se ei sinänsä tuntunut missään, sillä neula oli yhtä ohut kuin Puregon-kynässäkin.

Jännitin punktiota älyttömästi. Ennen punktiota piti olla syömättä 6 tuntia ja juomatta 2 tuntia; menin siis ilman aamiaista klinikalle ja otin sen sijaan eväät mukaan syödäkseni aamiaista punktion jälkeen siellä. Sain ketorinia esilääkitykseksi ja käteeni laitettiin kanyyli – jälkikäteen totesin, että se oli operaation kivuliain osuus! Odottelin tämän jälkeen jonkin aikaa ja kävin vessassa, jotta rakko olisi mahdollisimman tyhjä punktion aikana. Hermostuneena luonteena tärisin pelosta toimenpidepöydällä lääkärin pistäessä paikallispuudutteet paikalleen; samalla sain suoneen rauhoittavan ja kipulääkkeen. Rauhoittava sai pään hieman pyörälle, ja vaikka olin omasta mielestäni operaation ajan ihan tolkuissani ja seurasin ruudulta toimenpiteen etenemistä, olin sen verran pöpperöinen, että minulta meni ihan täysin ohi se, että koko ajan munarakkulanestettä kuskattiin naapurihuoneeseen biologin tutkittavaksi.

Eikä punktio sattunut käytännössä lainkaan. Kahteen otteeseen tunsin hieman jomotusta ristiselässä/kyljen alaosassa, mutta siinä kaikki. Lisäksi, koska minulla oli munarakkuloita vain vähän, toimenpide oli nopeasti ohi. Etukäteen odotin myös paljon pahempaa tokkuraisuutta operaation jälkeen, mutta itse asiassa pääsin istumaan ja jaloilleni saman tien ja olin täysin kykenevä kiskomaan housut jalkaani ihan itse, ja kävelemään omin jaloin lepohuoneeseen. Hieman hutera olo toki oli, mutta ei mitään isompaa. Hetken lepäiltyäni ja juotuani vettä join aamukahvit ja söin mukana olevat eväät. Vajaan parin tunnin lepäilyn jälkeen hoitajat toivat minulle kotihoito-ohjeet ja sairaslomatodistuksen, ja soitin miehen, joka oli luvannut tulla saattamaan minut kotiin, paikalle.

Kotona loppupäivä kului melko horteisissa ja lääkepöhnäisissä merkeissä; onneksi lapsi oli tyytyväinen siihen, että äiti makasi sohvalla ja hän sai ajella äidin kylkeä ylös ja alas pikkuautolla :) Toivuin todella nopeasti; vaikka sain 3 päivää sairaslomaa, olo oli kyllä jo seuraavana aamuna ihan normaali. Välillä tuntui pientä hetkellistä jomotusta mahassa, selässä tai kyljessä, mutta niin lievää, etten vaivautunut ottamaan särkylääkettäkään enää punktiopäivän jälkeen. Sain periaatteessa sairaslomaa 3 päivää, mutta pystyin itse asiassa tekemään hieman istumatyötä seuraavana päivänä kyllä ihan hyvin; vain nostelu ja raskaampi, etenkin kiertoliikkeitä sisältävä, liikunta oli varsinaisesti kielletty.

Toivottavasti muutamat soluni, jotka sain kasvatettua, antavat jollekulle hoitoja saavalle parille(?) toivotun lopputuloksen :)