Vatsataudista työpaniikkiin

Edellisestä merkinnästä on jo toista viikkoa, eikä kulunut viikko ole tarjonnut juuri mahdollisuuksia itsetyytyväisyyteen. Viime torstaina lähdin kesken päivän töistä saatuani äkillisen vatsataudin, jota sitten podinkin loppuviikon.

Paljoa ei ilahduttanut myöskään viikko sitten kuultu uutinen siitä, että kumpikin väitöskirjaohjaajani odotti kuukauden, ennen kuin ehti edes aloittaa käsikirjoitukseni lukemista. Ensi viikolla sentään on luvassa ainakin jonkinlaista palautetta. Stressi painaa päälle, kun tajuaa kevään olevan jo pitkällä, ja tutkimusrahoituksen loppuminenkin häämöttää jo. Erityisesti eilen ahdisti tyhjän päälle jääminen ja kaikki aika paljonkin; tänään on kuitenkin parempi mieli, kun eilinen osoittautui aikaansaavaksi työpäiväksi.

Lapsen kehityksestä en ole juuri blogannut vauvakuukausien jälkeen. Ajan puute vaivaa tietysti perheellistä työssäkäyvää nyt enemmän, mutta tuntuu, että kirjoittamisen aiheitakaan ei ehkä niin ole. Lapsi kasvaa oletettavasti hyvää vauhtia edelleen, ja sanoja tulee jo, mutta enemmän on toistaiseksi panostettu juoksemiseen ja kiipeilyyn kuin puhumiseen. Pieniä hassuja ja ihania sattumuksia riittää ja välillä tietysti ärsyttäviä pikkuharmejakin, mutta ne hukkuvat arjen virtaan. Tanssiminen on hauskaa, Aatoksesta siis, ja äiti suunnittelee jo pojan ilmoittamista lastentanssiin kolmivuotiaana :) Tätä sivuten, lapsen "sukupuolikasvatus" mietityttää ehkä eniten: haluaisin rohkaista lasta tekemään myös ei-stereotyyppisiä poikien juttuja, mutta mitä jos se ei haluakaan? Miten äiti kestää pettymyksen, jos lapsi on kiinnostunut aina vain vain autoista ja jääkiekosta?