Hesari otsikoi tänään siitä, että enää runsas puolet Helsingissä syntyneistä lapsista kastetaan ev. lut. kirkon jäseniksi. (Mielenkiintoista olisi tosin ollut tietää, vaikka sitä ei mainittukaan, kuinka moni liittyy muihin uskonnollisiin yhteisöihin.) Jutun yhteydessä haastateltu perhe, joka ei kasta lastaan, toisteli jo tuttuja mantroja siitä, että he haluavat antaa lapselle vapauden valita uskonnollisen katsomuksensa sitten isompana.
No, kenenkään ei tietysti ole pakko kastaa lastaan (ja muutenkin kaikki saavat elää kuten haluavat, Suomen lain puitteissa jnpp. :P). Mutta onhan se aika naiivia ajatella, että jos lasta ei liitetä kirkkoon tai uskontokuntaan, hän säilyisi jonkinlaisessa neitseellisessä tilassa tai tabula rasana maailmankatsomuksen suhteen ja voisi nuorena/aikuisena itse tehdä jotenkin erityisen neutraalin tai ennakkoluulottoman päätöksen uskonnostaan tai sen puutteesta. Vanhempien, muiden lähisukulaisten, opettajien ja kavereiden asenteet, arvot ja maailmankatsomukset väistämättä muokkaavat varsin paljon lapsen ajatusmaailmaa, onpa lapsi itse jonkun uskontokunnan jäsen tai ei.
Kartta kalliossa
1 päivä sitten
3 kommenttia:
Hei
Itse olen miettinyt tuota kastamisasiaa vähän samoin perusteluin kuin Hesarissakin haastatellut tyypit. Onhan se ihan totta tietysti, ettei lapsi pysy mitenkään uskonnollisilta/uskonnottomilta vaikutteilta suojassa siihen ikään asti, että olisi yhtäkkiä kypsä muodostamaan omat mielipiteensä jonkin sisäsyntyisen moraalin perusteella :)
Toisaalta vaikka joku asia tuntuisi mahdottomalta muuttaa, niin kai silti kannattaa yrittää, vertaisin tätä esimerkiksi ekologiseen elämäntapaan. En usko että kaikki maailman ihmiset alkaisivat yhtäkkiä noudattaa esimerkkiäni :) Mutta koen silti itse tärkeäksi olla autoilematon kasvissyöjä.
Ainahan lapselle voi yrittää tarjota mahdollisimman avoimen ympäristön myös uskonasioiden suhteen. Itse koen, että pienen lapsen kirkkoon liittäminen on selkeä askel tiettyyn suuntaan.
Terveisin eräs naiivi kersa
Mutta onhan se aika naiivia ajatella, että jos lasta ei liitetä kirkkoon tai uskontokuntaan, hän säilyisi jonkinlaisessa neitseellisessä tilassa tai tabula rasana maailmankatsomuksen suhteen ja voisi nuorena/aikuisena itse tehdä jotenkin erityisen neutraalin tai ennakkoluulottoman päätöksen uskonnostaan tai sen puutteesta.
Pitkälti noinhan asia on. Kirkkoon kuulumattomuus on ihan yhtä kannanotto ja suunta kuin siihen kuuluminenkin. Lopulta kyse on kuitenkin kotikasvatuksesta, eli miten vanhemmat suhtautuvat lapsensa ajatuksiin.
Muistan joskus viiden tai kuuden ikäisenä kysyneeni vanhemmiltani mitä kastaminen tarkoittaa. Selittivät minulle (kirkkoon kuuluminen, jumalaan uskominen yms.) ja totesivat, että jos haluan, saan liittyä kirkkoon. Erityistä tarvetta en tuolloin kokenut, mutta tuli olo, että niin voi tehdä, jos haluaa.
Myöhemmin vasta uskonnolliset luokkatoverini ("Joudut helvettiin, jos et usko jumalaan!") ja koulun uskonnonopetus (ala-asteella ankeata, ylä-asteella oli hyvä opettaja, joka sai tajuamaan, että aiheesta voi olla kiinnostunut uskomattakin) vakuuttivat siitä, että en ko. laitokseen halua kuulua.
Ja tietty Peter Spierin (käsittääkseni vakuuttunut kristitty) mahtava lastenkirja Maailman ihmisiä, jossa lueteltiin maailman uskontoja, ja totesin, että jos miljoonat ihmiset uskovat kaikki eri jumaliin, on kaikkien oltava väärässä ;)
Mutta: jos lapsen antaa ajatella itsekseen, ja erota tai liittyä mielensä mukaan, ei alkuperäisellä kuulumisella niin suurta merkitystä liene. Itse, pakanamaan lapsena, pidän toki kohteliaampana sitä, että ei lähtökohtaisesti kuulu mihinkään, mutta se on jo pilkunviilausta.
Mun on vaikea ajatella, että siitä, että kotikasvatus ja aikuisten esimerkki kuitenkin vaikuttaa seuraisi, että lapsi pitäisi jo lapsena liittää uskontokuntaan.
Ennemminkin minusta päinvastoin. Tottakai lapsi oppii vanhempiensa ja muun ympäristön esimerkistä. Ei siinä ole mitään pahaa ja niin sen pitää mennäkin. Jos esimerkki on hyvä, lapsi sitten varmaan haluaa aikuisena tehdä samoja asioita. Turhaa ja väärinkin sitä on lapsen puolesta mennä päättämään ennenaikaisesti, riitää kun hän saa olla aikuisten mukana *näiden* puuhissa.
Lähetä kommentti