13.4.06

Gnaa

Tässä muuttohässäkän keskellä sain kuulla, että äidin maksassa ollut syöpäpesäke on levinnyt, eikä uusia sytostaatteja enää ole kokeiltaviksi, joten varsinaisesta taudin paranemiseen tähtäävästä hoidosta luovutaan ja hän saa hoitoa enää oireisiin.

Mitäpä tästä voi sanoa. Paitsi että tunnen irrationaalista syyllisyyttä siitä, että olin niin muuttohössötyksen vallassa että en ehtinyt tai muistanut stressata etukäteen noiden tutkimusten tuloksista.

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

*hali*

Moira kirjoitti...

Ei etukäteimurehtiminen olisi mitään auttanut, ei se tarkoita ettet välitä. Jaksamista! Taakkaasi on ihan tarpeeksi ilman syyllisyydentunteitakin. Olet ajatuksissani.

Anonyymi kirjoitti...

Pahoittelut ja osanotto ikävän uutisen johdosta. :( Raskaita aikoja elämässä, tällaiset.

Anonyymi kirjoitti...

Olen pahoillani :(

Toivottavasti äitisi saa mahdollisimman hyvää hoitoa tämän jäljellä olevan ajan. Oireita lievittävällä hoidolla voidaan kuitenkin usein parantaa elämänlaatua merkittävästi.

Koeta olla syyllistämättä itseäsi. Syöpä on niitä asioita, joille ei tietyn rajan jälkeen kukaan voi fyysisesti mitään. Henkisenä tukena olet kuitenkin varmasti tärkeä äidillesi.

Jaksamista teille molemmille ja koko perheellesi!

Anonyymi kirjoitti...

Ei tähän nyt mitään kovin järkevää voi sanoa, mutta kirjoitan kuitenkin koska haluan sanoa, että voin vain kuvitella tuskasi, mutta en osaa sanoa mitään lohduttavaa. Mutta syyllisyyttä älä kanna siitä että elät omaa elämääsi myös, vaikka joudut sairauden vieressä kulkemaan.

Voimia ja jaksamisia - ja onnea uuteen kotiin.

Anonyymi kirjoitti...

Jaksamista!
-Mari-

Anonyymi kirjoitti...

Jaksamista ja hali myos taalta kaukaa...

Anonyymi kirjoitti...

Haleja ja jaksamista! Et olisi voinut äitisi sairaudelle mitään, vaikka olisit murehtinut jokaisen sekunnin viime päivinä. Myös oman elämäsi eläminen on tärkeää. Mitään tämän ylevämpää ja lohdullisempaa en osaa tähän sanoa, joten välitän vain pahoitteluni ja osanottoni :(

Minna Heimola kirjoitti...

Kiitän kaikkia osanotoista ja toivotuksista. Ehkä se tästä jotenkin. Eniten olen oikeastaan huolissani isän jaksamisesta, mutta kai sitä pitää päästää irti vanhemmistaan ja luottaa että pärjäävät tai pyytävät apua, jos eivät :]