Virrassa

11 päivää H-hetkeen

2010-04-25T18:53:00.004+03:00

Sitten viimeisen blogimerkinnän on painatettu se väitöskirja ja jännitetty sitä, pääseekö vastaväittäjä Suomeen kertomaan siitä mielipiteensä, jos tulivuoritilanne ei ole suotuisa. Tällä tietoa väitöstilaisuuden pitäisi kuitenkin olla 12.5. ja käytännnön järjestelyt alkavat olla reilassa. Toivottavasti saisin vielä varsinaiset tohtorinpaperitkin, ennen kuin lukukausi päättyy.

Päivät olen enimmäkseen viettänyt Suomen lähetysseurassa, jossa olen toiminut henkilöstönkehittämisyksikössä harjoittelussa eli ns. työelämävalmennuksessa. Näistä vähemmän hohdokkaista nimityksistä huolimatta olen tehnyt ihan mielekästä työtä liittyen uusien oppimisympäristöjen käyttöönottoon, kurssimateriaalien toimittamiseen ja myös kontekstuaaliseen raamattuteologiaan.

A ja O

2010-02-26T08:07:00.003+02:00

Blogi on näemmä ollut kuukausia päivittämättä. Tästä voisi syyttää, kiireen ja laiskuuden lisäksi, Facebookkia. Kuten olen kai aiemminkin sanonut, muutaman rivin pohdiskelut siirtyvät nykyään luontevammin Facebook-tilapäivityksiksi kuin blogimerkinnöiksi, ja kun pidempää sanottavaa ei tunnu erityisesti olevan, on blogi jäänyt päivittämättä.

Tällä välin olen edelleen hakenut töitä, saamatta niitä kuitenkaan vieläkään. Paikoin ei tunnu olevan tarjolla edes mitään paikkoja joita mielekkäästi voisi hakea. Tällä hetkellä tunnen oloni lähinnä vapaaksi taiteilijaksi, sillä viimeiset pari viikkoa olen keskittynyt lähinnä larppiprojektiin liittyvään kirjoittamiseen.

Ensi viikolla on tarkoitus taas tsempata työnhakurintamalla enemmän, ja "oikeiden" työpaikkojen puutteessa alkaa kartoittaa mahdollisuuksia saada ns. työelämävalmennuspaikka järjestökentältä tai muulta mielenkiintoiselta alalta, jotta saisin cv:hen muutakin kuin Helsingin yliopistoa.

Varsinainen asia, jonka vuoksi aloin tätä postausta kirjoittaa, on kuitenkin se, että asiat ovat viimein siinä pisteessä, että väitöksen päivä on sovittu, ja se on keskiviikko 12.5. Väitöstilaisuus tulee olemaan klo 12.15 yliopistolla. Sitä ennen pitäisi juhlavalmisteluiden ohella mm. painattaa se väitöskirja, joskin onhan tässä toki vielä aikaakin. Viimein :)

Työttömän kiireinen arki

2009-11-15T12:27:00.004+02:00

Voisin varmaan yllättää kaikki päivittämällä taas blogiani ja kertoa, mitä sitten viime merkinnän on tapahtunut.

Väitöskirjani makaa yhä esitarkastuksessa, esitarkastajien lausunnot pitäisi saada juuri ennen joulua (deadline on muistaakseni 20.12.). Syyskuun lopussa loppui työn rahoituskin, ja olen nyt ollut lokakuun alusta eli reilun kuukauden työttömänä. Työttömyysjakso, jolle ei vielä näy loppua, on osoittautunut aivan älyttömän kiireiseksi ajanjaksoksi. Olin heti alkuun peräti neljä viikkoa kestävällä kurssilla, jonka aikana piti vielä ehtiä hakea töitäkin. Työnhaku on kurssin jälkeenkin vienyt aika paljon aikaa ja lisäksi kotona on ollut aika paljon järjestelyhommaa, kuten työhuoneelta kotiin raahattujen papereiden läpikäyntiä ja lastenhuoneen järjestelyä (siitä kohta lisää). Kun vielä kuluvan viikon aluksi Aatos sai päiväkodista ehkä-possuflunssan-ehkä-tavallisen-kuumetaudin, ja sitten sairastuin itsekin, ei vapaa-ajan ongelmia ole lainkaan päässyt muodostumaan.

Aatos on yhä päiväkodissa, vaikka minä olenkin enimmäkseen kotona; ei tunnu mielekkäältä ottaa lasta pois nyt, kun lapsi siellä hyvin viihtyy, ja äiti on väikkärin loppurutistuksen jäljiltä yhä aika uuvuksissa. Lisäksi äiti saa toivottavasti töitä koska vain, jolloin lapsi pitää totuttaa hoitoon uudestaan. Tarvittaessa ja kun siltä tuntuu kyllä pidetään lyhyempiä hoitopäiviä ja yksittäisiä vapaapäiviä.

Aatos on jatkanut hyvää kasvutahtiaan ja täytti lokakuussa kaksi vuotta, jonka kunniaksi Aatos isona poikana muutti lastenhuoneeseen yhdessä kämppisten tytön kanssa. Aatos nukkuu siellä hyvin, mutta äidillä on välillä ollut vähän ikävä :) Lastenhuonetta on porukalla järjestetty ja raivattu ja projekti on vielä vähän vaiheessa, mutta ehkä se siitä. Kognitiivinen kehitys on taas ollut valtavaa. Piirretyistä Aatos on pitänyt jo pitkään, mutta nyt hän alkaa enemmän ymmärtää niiden sisältöä ja etenkin Totoro sekä siskokset siinä ovat vähitelleen tulossa näkyviin mielikuvitusleikkeihin. Tänäänkin Aatos juoksi ympäriinsä huudelleen "Satsuki, missä olet?" :) Palapelien teko on myös erittäin suosittua juuri nyt, ja Aatos on ylpeän äidin mielestä siinä erittäin taitava ikäisekseen osatessaan täysin yksin kasata jo 6-palaisia palapelejä ja äidin vähän avustaessa isompiakin.

Neulottua on tullut kohtuullisen paljon; työnhakukurssilla syntyi aika monta bambu- ja puuvillalankaista tiskirättiä, joita suosittelen kovasti. Järjestin myös kohtuullisen hyvin onnistuneen syysvaihdon irkkaavilla neulojille ja nyt olen mukana äskettäin alkaneessa jouluvaihdossa. Olen silti yhä laiska kuvaamaan neuletöitäni, saati laittamaan kuvia blogiin (Ravelryssä on jonkin verran).

Ei siis paljoakaan uutta täällä. Työnhaku jatkuu nyt kun alamme taas olla terveempiä. Blogin päivitystahdista en lupaa mitään :)

Soluja

2009-10-02T14:49:00.007+03:00

Aiemmin vihjaisin imetyksen lopettamiseen liittyvän myös hyviä puolia ja uusia mahdollisuuksia. Niistä yksi oli päästä luovuttamaan munasoluja, ennen kuin yläikäraja täyttyisi, ja se on nyt tehty. Alla kertomusta luovutusprosessista siltä varalta että se kiinnostaa jotakuta. Ja jos esimerkkini ja tämä selviytymistarina rohkaisee muitakin luovuttamaan, niin sitä parempi.

EDIT: Olen pyrkinyt poistamaan allaolevasta kertomuksesta punktion tarkan ajankohdan, klinikan ja sen henkilökunnan nimet, tarkan munasolujen määrän ja muut yksityiskohdat, silt varalta, että tätä joskus sattuisi lukemaan saajapari tai joku heidän läheisensä.

Luovutusprosessa muistuttaa olennaisilta osiltaan koeputkihedelmöitystä, jossa samoin pyritään kasvattamaan useita munasoluja, keräämään ne, ja hedelmöittämään ne laboratoriossa. Luovutusprosessi eroaa lähinnä siten, että mahdollinen alkio/alkiot siirretään saajapariskunnan naiselle (ja jos niitä on useampi, loput pakastetaan), ja minun roolini loppuu punktioon.

*

Olin harkinnut munasolujen luovutusta jo muutaman vuoden, mutta se ei luonnollisesti onnistunut raskauden yrittämisen, raskauden ja imetyksen aikana. Kun sitten lapsi oli vieroitettu, otin melko pianyhteyttä helsinkiläiseen klinikkaan. Puhelimessa juteltiin hetki hoitajan kanssa yksityiskohdista, ja sitten sain ajan ensikäynnille noin kuukauden päähän.

Ensimmäisellä käynnillä lääkäri kävi läpi gynekologiset perusasiat. Etukäteen minua oli mietityttänyt, kelpaisinko luovuttajaksi ylipainon vuoksi. Painoa ei kuitenkaan vastaanotolla edes mainittu; sen sijaan käytiin läpi lähisukulaisten terveysasiat. Koska suvusta löytyi kaksi paksunsuolensyöpätapausta, sitä selviteltiin vielä tarkemmin, mutta se ei muodostunut esteeksi, koska molemmat olivat sairastuneet vasta päälle viisikymppisinä (kuulemma selkeästi perinnölliset syövät puhkeavat jo aiemmin).

Kun tästä oli selvitty, pyörät lähtivät pyörimään nopeasti. Lääkäri ehdotti jopa luovutusta jo seuraavasta kuukautiskierrosta eli hormonihoitojen aloittamista jo noin viikon päästä tuosta käynnistä. Sanoin kuitenkin itse mieluiten luovuttavani vasta seuraavassa kierrossa, sillä punktio olisi muuten suurella todennäköisyydellä ajoittunut todella hektiseen saumaan töiden suhteen. Ja tämä kuukauden lykkääminen vaikutti lopulta klinikallekin paremmalta ratkaisulta, sillä muuten olisi tullut melkoinen kiire heillekin saajapariskunnan etsimisessä ja verikokeissa yms.

Sen sijaan minulle varattiin uusi aika noin kuukauden päähän, jolloin ultrattaisiin vielä ja käytäisiin läpi lääkkeet. Koska munasarjoissani oli jo valmiiksi useita rakkuloita, lääkäri suositteli hormonihoitoa lyhyen kaavan mukaan hyperstimulaatiosyndrooman riskin minimoimiseksi, eikä minulla ollut mitään sitä vastaan, kun mahdollisten sivuvaikutustenkin pitäisi olla huomattavasti pienemmät niin.

Toisella käyntikerralla ultrattiin jälleen; edelleen/taas oli paljon rakkuloita kuulemma, mutta muuten kaikki oli kunnossa. Olin välissä käynyt lisäksi laboratoriossa antamassa hiv-, hepatiitti- ja muita kokeita varten näytteet. Kuukautiset olivat toisella käyntikerralla jo alkamassa, joten lääkeinfo tuli tarpeeseen; Puregonin pistäminen tulisi aloittaa kolmantena päivänä kuukautisten alkamisesta. Sain mukaan pistoskitin, jossa oli lääkkeiden, pistoskynän ja varaneulojen lisäksi tykötarpeita kuten spriihin kastettuja lappuja ihon pyyhkimiseen ja oma pieni neularoskis, kankaisessa laukussa – professionaalin oloista. Pistäminen jännitti etukäteen, vaikka neula onkin pieni ja maha ei ole kovin herkkä alue. Samalla tehtiin luovutussopimus, jossa sain myös päättää, keiden hoitamiseen solujani voitaisiin käyttää - lomakkeesta saattoi rastittaa yhden tai useamman vaihtoehdoista avioparit, avoparit, naisparit ja itselliset naiset.

Kuukautisten alettua kunnolla aloitin kierron kolmantena päivänä Puregon-pistokset, 150 IU kerrallaan. Ensimmäisellä kerralla jännitti älyttömästi, ja vaikka itse pistäminen sujuikin helpommin kuin kuvittelin, onnistuin vähän sähläämään enkä ollut ihan varma, menikö lääkettä nyt varmasti oikea määrä ihon alle... Seuraavilla kerroilla olin jo rauhallisempi, ja homma sujui jo toisella kerralla rutinoituneesti. Koska pistos piti antaa aina mahdollisimman samaan kellonaikaan, yhden pistoksen annoin juuri ennen tanssituntia pukuhuoneen vessassa :) Vaihtelin pistoskohtaa ja pistin vuoropäivinä oikealle ja vasemmalle puolelle alavatsaan; kohdasta riippuen joko nipisti hieman tai en tuntenut yhtään mitään.

Viiden pistoksen jälkeen minulle oli varattu aika ultratutkimukseen. Siellä todettiin, että munarakkulat olivat lähteneet hyvin kasvuun, joku niistä oli kuulemma jo liiankin iso. Sain määräyksen pistellä Puregonin ohella iltaisin myös Orgalutrania, joka jarruttaisi munasolujen spontaania irtoamista, samasta illasta alkaen, ja uuden ajan ultraan ylihuomiseksi. Orgalutranin pistäminen oli hieman hankalampaa kuin Puregonin, sillä sen neula oli paksumpi ja tylsempi. Itse pistäminen ei tuntunut niin paljoa, mutta pistoskohta ja sen ympäristö oli ärtynyt ja hieman kipeä 10-15 min. pistoksen jälkeen. En kuitenkaan joutunut pistämään Orgalutrania kuin kolme kertaa, sillä seuraavassa ultrassa todettiin, että munarakkulat alkoivat olla jo riittävän isoja.

Olin tosin hieman pettynyt siitä, että niitä isoja munarakkuloita ei loppujen lopuksi kehittynyt kovinkaan montaa. Se tuntui yllättävältä siksikin, että alunperin lääkäri oli puhunut siitä, kuinka paljon rakkuloita minulla on, ja ollut jopa hieman huolissaan hyperstimulaatioriskistä. Mutta näillä piti mennä.... Pistin vielä kertaalleen tämän ultran jälkeen Puregonia ja Orgalutrania, ja sitten illalla puolitoista vuorokautta ennen keräystoimenpidettä Pregnyl-irrotuspistoksen. Se oli homman hankalin osuus. Pregnyl piti nimittäin sekottaa itse liuoksesta ja kuiva-aineesta, jotka olivat lasiampulleissa; lasiampullit piti taittaa poikki. Vaikka niiden piti taittua siististi, väänsin niitä ehkä väärästä kohtaa tai jotenkin muuten kämmelsin; ne taittuivat kyllä, mutta hajosivat samalla ja sain sormeni lasinsiruista verille... Tumpelo mikä tumpelo. Vaikka sotkua tulikin, pistoksen sain kuitenkin annettua. Se ei sinänsä tuntunut missään, sillä neula oli yhtä ohut kuin Puregon-kynässäkin.

Jännitin punktiota älyttömästi. Ennen punktiota piti olla syömättä 6 tuntia ja juomatta 2 tuntia; menin siis ilman aamiaista klinikalle ja otin sen sijaan eväät mukaan syödäkseni aamiaista punktion jälkeen siellä. Sain ketorinia esilääkitykseksi ja käteeni laitettiin kanyyli – jälkikäteen totesin, että se oli operaation kivuliain osuus! Odottelin tämän jälkeen jonkin aikaa ja kävin vessassa, jotta rakko olisi mahdollisimman tyhjä punktion aikana. Hermostuneena luonteena tärisin pelosta toimenpidepöydällä lääkärin pistäessä paikallispuudutteet paikalleen; samalla sain suoneen rauhoittavan ja kipulääkkeen. Rauhoittava sai pään hieman pyörälle, ja vaikka olin omasta mielestäni operaation ajan ihan tolkuissani ja seurasin ruudulta toimenpiteen etenemistä, olin sen verran pöpperöinen, että minulta meni ihan täysin ohi se, että koko ajan munarakkulanestettä kuskattiin naapurihuoneeseen biologin tutkittavaksi.

Eikä punktio sattunut käytännössä lainkaan. Kahteen otteeseen tunsin hieman jomotusta ristiselässä/kyljen alaosassa, mutta siinä kaikki. Lisäksi, koska minulla oli munarakkuloita vain vähän, toimenpide oli nopeasti ohi. Etukäteen odotin myös paljon pahempaa tokkuraisuutta operaation jälkeen, mutta itse asiassa pääsin istumaan ja jaloilleni saman tien ja olin täysin kykenevä kiskomaan housut jalkaani ihan itse, ja kävelemään omin jaloin lepohuoneeseen. Hieman hutera olo toki oli, mutta ei mitään isompaa. Hetken lepäiltyäni ja juotuani vettä join aamukahvit ja söin mukana olevat eväät. Vajaan parin tunnin lepäilyn jälkeen hoitajat toivat minulle kotihoito-ohjeet ja sairaslomatodistuksen, ja soitin miehen, joka oli luvannut tulla saattamaan minut kotiin, paikalle.

Kotona loppupäivä kului melko horteisissa ja lääkepöhnäisissä merkeissä; onneksi lapsi oli tyytyväinen siihen, että äiti makasi sohvalla ja hän sai ajella äidin kylkeä ylös ja alas pikkuautolla :) Toivuin todella nopeasti; vaikka sain 3 päivää sairaslomaa, olo oli kyllä jo seuraavana aamuna ihan normaali. Välillä tuntui pientä hetkellistä jomotusta mahassa, selässä tai kyljessä, mutta niin lievää, etten vaivautunut ottamaan särkylääkettäkään enää punktiopäivän jälkeen. Sain periaatteessa sairaslomaa 3 päivää, mutta pystyin itse asiassa tekemään hieman istumatyötä seuraavana päivänä kyllä ihan hyvin; vain nostelu ja raskaampi, etenkin kiertoliikkeitä sisältävä, liikunta oli varsinaisesti kielletty.

Toivottavasti muutamat soluni, jotka sain kasvatettua, antavat jollekulle hoitoja saavalle parille(?) toivotun lopputuloksen :)

Päätös

2009-09-17T14:28:00.004+03:00

Ajankohtainen tietoisku phdcomics.comilta:

Siivoan työpöytääni; työsuhteeni päättyy kuluvan kuun lopussa. Vähän haikeus monellakin tavalla.

R&A, take 2

2009-09-16T15:02:00.003+03:00

Tämä R&A-juttu ei nyt ihan mennyt niin kuin olin ajatellut. Salaa itseltänikin olin onnistunut täyttämään kalenterini etenkin ensi viikolta jo varsin pitkälle, ja ylipäätään päivät täyttyvät nyt tehokkaasti niistä hommista ja projekteista, joita lykkäsin väitöskirjan jättämisen jälkeiseen aikaan. Koska välillä yritän ihan oikeasti rentoutuakin ja olla perheenkin kanssa, osallistumiseni R&A:han taitaa jäädä kahteen elokuvaan. Ensi vuonna paremmalla onnella?

Lisää vaihtosaalista

2009-09-16T14:04:00.011+03:00

Päädyin epähuomiossa järjestämään irkaaville neulojille syysvaihtoa. Samalla osallistuin vaihtoon itsekin, vaikkakin emäntänä tiesin oman parini (päinvastoin kuin muut osallistujat). Sain pakettini kotiinkuljetuksena maanantaina :)

Ensinnäkin, paketin piti sisältää jotain ihanaa lankaa. Sain alla kuvassa näkyvää tummanvihreää Rowanin Rowanspun 4 ply -lankaa, jota ei kai enää valmisteta, peräti 8 25 g:n vyyhtiä eli 200 g. Mitähän kivaa siitä keksisi? Pitää selata Ravelryä...

Toisekseen vaihdossa piti hankkia parille jotakin uutta kokeiltavaa. Itse olen aloittelemassa muunmuassa värttinällä kehräämistä, josta mainitsinkin parille, ja siihen liittyen sain kehrättävää villaa, vihreänsävyistä sekin (näkyy vähän huonosti tosin allaolevassa kuvassa, koska en viitsinyt laiskana ottaa sitä pois muovipussista).

Lisäksi sain tämän ihanan neulova pupu -mukin, jollaista olin itse asiassa juuri samana tai edellisenä päivänä kuolata kirjakerhon lehdestä, mutta tuominnut liian kalliiksi, sekä tamperelaista cola-suklaata <3

Lisäksi vaihtopaketin piti sisältää jotakin lämmittävää, tässä tapauksessa teetä, jota voi juoda vaikkapa pupumukista :) Lisäksi mukana on pieni neuleaiheinen maskotti.

Osa tavaroista oli kuvassa näkyvässä pussukassa.

Loppusilauksena sain vielä tuliaisiksi kriikunoita, joita syötiin iltapalaksi samana iltana :)

Oli taas tosi mukava paketti, olen joka kerta saanut vaihdoissa kaikkia ihanuuksia <3 Neulojat ovat kivoja :)

R&A tulee taas

2009-09-12T14:22:00.012+03:00

R&A-on tulossa taas. Hyvinkin löytyisi sarjakortillisen verran katsottavaa, enimmäkseen outoa ja/tai pornahtavaa tai ainakin queer-orientoitunutta tavaraa :) Alla poimintoja, joista varmastikaan en pääse kuin osaan, en ole jaksanut vielä edes yrittää kasata aikataulua saati sovitella sitä muuhun viikko-ohjelmaan, Mikon mahdollisiin toiveisiin ja lastenvahtivuoroihin.

Muoks: muutama karsiutui saman tien mahdottoman näytösajan takia. En kyllä noihin loppuihinkaan välttämättä kaikkiin pääse.

9 to 5: Days in Porn pe 18.9. klo 14.00
Billu Barber su 20.09. 13.00?
Bright Star ainoa näytös su 27.09. 18.30
Disco and Atomic War to 24.09. 16.00; pe 25.09. 18.30 TAI su 27.09. 18.30
Humpday to 24.09. 12.00
Nollywood Babylon ke 23.09. 16.00; to 24.09. 18.30 TAI la 26.09. 12.00
Ricky su 20.09. 16.15; ma 21.09. 16.15 TAI ke 23.09. 16.00
The Amazing Truth about Queen Raquela ti 22.09. 12.15

Arpa on heitetty

2009-09-09T11:51:00.004+03:00

Väitöskirjakäsikirjoitus on tänään jätetty asianmukaisesti kahtena kappaleena tiedekuntaan esitarkastusta varten.

On mukava saada se käsistään vähäksi aikaa, mutta pitäisi olla innostumatta liikaa - tässä viime vuosien aikana ainakin kaksi sittemmin hyvän arvosanan saanutta laitoksemme väitöskirjaa on hylätty ensimmäisellä esitarkastuskierroksella. Se on siis olemassaoleva riski. Joka tapauksessa tekee varmaan hyvää tehdä välillä jotain muuta.

EZ Knitter's Almanac: vuosiprojektin heikko tilanne

2009-09-06T20:02:00.004+03:00

En ole unohtanut, että aikanaan viime vuoden lopulla ilmoittauduin mukaan projektiin, jossa oli tarkoitus neuloa vuoden kuluessa Elizabeth Zimmermannin Knitter's Almanac -kirjan 12 kuukausiprojektia. Saldo on kuitenkin toistaiseksi jäänyt laihaksi. Homma alkoi tökkiä jo joskus helmi-maaliskuun vaihteessa, kun helmikuun neule jäi jostain syystä marinoitumaan ja maaliskuun paita ei houkuttanut kun olin juuri tammikuussa neulonut toisen paidan eli sen tammikuun projektin. Sitten alkoi hävettää että projekti hyytyi heti alkuun ja silkka häpeä esti kaivamasta kirjaa esiin :P

Nyt kuitenkin viikonloppuna päivittelin neuleprojektejani Ravelryssä ja samalla kaivoin sieltä esiin Knitter's Almanacinkin ohjeet. Totesin taas että nehän ovat melkein kaikki aika kivoja ja päätin myös, että tässä vaiheessa on varmaan ihan sama, missä järjestyksessä niitä neuloo, joten eilen kädentaitomessuilta hamstratusta Arwetasta pääsi puikoille heinäkuun projekti, ympyrähuivi. Valmistumisaikataulusta en kuitenkaan tällä historialla lupaa enää mitään :)

P.S. Noudatin muuten aivan poikkeuksellista itsehillintää eilen mainituilla messuilla ja Arwetan lisäksi kassiin päätyi vain 2 kerää Gjestalin Knoppia ja yksi vyyhti Fleece Artistin sukkalankaa, kaikki vihreitä...

Pikapäivitys

2009-08-26T11:54:00.003+03:00

Joo, tätä ei ole päivitetty hetkeen. Eikä kummoisesti päivitetä nytkään. Kerron vaan, että hiljaisuus johtuu kiireestä, joka toivoakseni helpottaa, kun jätän väitöskirjan esitarkastukseen 11.9. (joo, pahaenteinen päivämääräkin :)). Tulevaisuus sen jälkeen on yhä paljolti auki. Toisaalta pieni sapattivapaa voisi olla ihan tervetulluttakin tähän väliin.

Lapsi kasvaa ja täyttää syksyllä jo kaksi, kohta se menee kouluun. (Tähän voi itse kukin lisätä suosikkifraasinsa ajan nopeasta kulumisesta.) Meillä on ihana, reipas ja helppo lapsi, jota päiväkodin tädit aina muistavat kehua, onkohan mitään toiveita kokea vielä toista samanlaista lottovoittoa?

Little Stranger

2009-07-28T12:45:00.005+03:00

"Mitä tein kesällä" -aine ja ennen kaikkea Rooman matkaraportti lienevät luvassa myöhemmin, mutta odotellessa kirja-arvostelu.

Luin äskettäin loppuun Sarah Watersin uusimman romaanin The Little Stranger ja pidin kovasti. Waters on aiemmilla teoksillaan profiloitunut "lesbokirjailijaksi", mutta uusin teos eroaa aiemmista sikäli, että naisten väliset eroottis-romanttiset suhteet eivät ole siinä missään roolissa; päähenkilö on (heteroseksuaalinen) mieslääkäri.

Kuten etenkin Dickensin teoksia monin paikoin lainaava Fingersmith, tämäkin Watersin teos tuntuu paljolti tyylikkäästi toteutetulta pastissilta. Tällä kertaa kohteeksi on valittu goottilainen kauhuromaani, vaikka The Little Stranger sijoittuukin myöhäisempään aikaan (1940-luvulle, melko välittömästi toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan). The Little Stranger onkin varsin hyytävä ja erittäin intensiivinen kummitustarina. Samalla kuitenkin kirja on melko vähäeleinen oletettujen spekulatiivisten elementtien käsittelyssä. Paljolti Watersin teos ottaa vaikutteita myös modernin psykologisen trillerin genrestä kuvatessaan ongelmallisia ihmisiä ja heidän välisiään suhteita; näin kirja ei jää vain goottilaisen romaanin pastissiksi, vaan vie genreä eteenpäin.

Suosittelen (voin myös lainata :).

Ravelryvaihto: saalista

2009-06-25T20:21:00.016+03:00

Olen neulonut aina ehtiessäni, mutta olen laiska neulebloggaamaan. Sen sijaan osallistuin Ravelry-vaihtoon. (Ravelry on neulojien Facebook. Vaihdossa ideana on että jokaisella on salainen ystävä joka hankkii lahjapaketin tietyn budjetin ja vastaanottajan toiveiden ja kiinnostuksen kohteiden pohjalta.)

Oma pakettini saapui kukallisessa laatikossa, jollaista olin muuten itsekin käyttänyt lähettäessäni pakettia omalle parilleni:

Paketissa oli sisällä pinkkiin silkkipaperiin käärittynä kaikenlaisia ihanuuksia, ja teemavärinä oli, ei erityisen yllättävästi, vihreä.

Erityisen ilahtuneesti suhtauduin soijalankaan (Sirdar Just Soya, 100% soijaa), jota olen jo jonkin aikaa halunnut kokeilla. Lanka on kauniin keskivihreää, eikä lainkaan niin ruskeaa kuin kuvassa jostain syystä näyttää.

Kaikki muutkin langat olivat kuitenkin nappivalintoja. Tätä Shibuin merino-alpakka-sekoitetta kuolasin muistaakseni jo aikanaan kädentaitomessuilla mutta jätin silloin ostamatta tuhlattuani liikaa rahaa jo muutenkin. Aivan ihana heleä vihreä sävy, mitähän tästä tekisi?

Kolmas lankavalinta oli turkoosinsininen Colinetten Prism (villaa ja puuvillaa), oikein minun sävyistäni tämäkin, kun olen viime aikoina hurahtanut turkoosin eri sävyihin. Tätäkin kokeilen mielelläni, puuvillan ja villan sekoittaminen tuntuu vähän oudolta mutta kiinnostavalta.

Paketissa oli myös suklaata. Enpä kerro, minkä verran noista on jäljellä, mutta sanonpa vain että etenkin tuo kahvi-maitosuklaa oli todella ihanan makuista, vaikka usein en pidä kahvisuklaista. Samassa pussissa oli myös servettejä.

Myös taaperoa oli muistettu rantapallolla, jonka paikalla olevat lapset (1 oma ja 1 kämppisten) oitis kaivoivat esiin ja paikalla ollut kämppisten tytön kummisetä puhalsi :) (Vaihdon spekseihin kuului "kesäinen yllätys joka kertoo jotakin parista", mitähän rantapallosta pitäisi päätellä? Ehkä parini on hengenpelastaja...)

Lisäksi paketissa oli 4 mm:n pyöröpuikko, aina tarpeellinen valinta, kaksi pussia Koolaidia lankojen värjäämiseen ja ja puinen nappi, joka kuuluu itse tehtyyn osuuteen.

Ja se itsetehty osuus (on siis tarkoitus että ompelen siihen sen napin sopivaan kohtaan) on tässä, aivan ihana vihreä pitsimyssy. Kuva ei tosin ole kaksinen (itsensä kuvaaminen ei ole helppoa), mutta ainakin väri näkyy. Tykkään :)

Aatoksen piti myös saada testata äidin uutta myssyä :)

Paljon kiitoksia vaihtoparille! Oli tosi kiva vaihto, ja omakin lahjottavani tuntui tykänneen, joten molemmin puolin oli menestys :)

Lapsiperheen elämää

2009-06-18T08:50:00.006+03:00

Kesäflunssa iski, juuri sopivasti juhannukseksi. Toivottavasti huomenna se olisi jo parempaan suuntaan menossa. Kun lisäksi on muitakin vaivoja ja rinnat arat maidosta, jonka tuotanto ei osoita loppumisen merkkejä, ei ole mitenkään älyttömän reipas ja hehkeä olo, mutta kaipa sitä pitää silti lähteä juhannuksen viettoon; eiköhän mökillä hyvässä seurassa ole kuitenkin mukavampaa kuin kaupungissa kärvistellen.

Olen sairaslomalla tämän päivän ja ehdin siksi blogata aiheesta josta on pitänyt jo pidempään ja joka osin sivuaa tuota maidontuotanto- ja imetysasiaakin. Taannoin lukiessani jotain vauvalehteä törmäsin juttuun, jossa haastatellut äidit ja isät kertoivat, mikä lapsen saamisessa yllätti ja ajattelin itse blogata samasta aiheesta, sikäli kun jotakuta kiinnostaa.

Taannoisessa imetyskirjoituksessani ehdin jo mainitakin että imetys sattui varsin paljon alkuun. Se oli ehkä se ensimmäinen yllätys. Olin lukenut etukäteen imetysohjeita joissa toisteltiin mantraa "imetys ei satu, jos imetysote on oikea". Kun olin jo valmiiksi sekaisin hormoneista ja univajeesta, tunsin tulleeni surkeasti petetyksi kun varmaan puoli tusinaa kätilöä kukin vuorollaan vakuuttivat imetysotteen olevan oikea ja silti sattui älyttömästi. Jos joku olisi kertonut etukäteen, että se vaan väistämättä sattuu ensimmäiset 2-3 viikkoa ja kannattaa vaan sinnitellä koska sitten helpottaa, se olisi ehkä säästänyt minut (ja Mikon ja naistenklinikan hoitajat) muutamalta itkuraivarilta. Tai sitten ei.

No, jotkut asiat sen sijaan ovat yllättäneet myös helppoudellaan. Koska tapanani on huolehtia ja stressata milloin mistäkin, etukäteen pelkäsin erityisesti sitä että tarkkailen neuroottisesti lapsen kehitystä, murehtien siitä että tämä ei osaa vielä ryömiä/kontata/puhua ja etsien merkkejä sairauksista ja vammoista joista tämä voisi kertoa. Onneksi kuitenkin minua siunattiin lapsella joka on koko ikänsä ollut niin potran, reippaan ja hyvinvoivan oloinen, että äiti ei ole muistanut moisia murehtia.

Yllätys on ollut myös lapsen ruokahalu. Jo vastasyntyneenä Aatos yllätti äidin ja myös hoitajat syömismäärillään, ja kiinteisiin siirtymisen myötä tahti ei ole lainkaan hidastunut. Lisäksi Aatos on toistaiseksi suhtautunut kaikenlaisiin ruoka-aineisiin huomattavan ennakkoluulottomasti. Kasvissyöjänä kyllä optimistisesti arvelin, että lapsellekin kelpaavaa kasvisruokaa on mahdollista tehdä, mutta en silti olisi osannut arvata, että puolitoistavuotiaan lempiruoka voisi olla currytofu. On myös virhe sanoa "voithan sinä tätä maistaa, mutta et varmaan pidä", koska yleensä Aatos pitää, mm. valkosipulisuolakurkusta, aurajuustosta, raa'asta munakoisosta ja vissyvedestä...

Niin, ja loppukevennyksenä: kun äskettäin vieroitettu lapsi herää keskellä yötä, taapero ei suinkaan huuda äitiä, tissiä tai edes isiä, vaan kirjaa. Keneltä lienee senkin perinyt :)

Imetystilitystä

2009-06-14T08:19:00.005+03:00

Luopumisen tuskaa on nyt ilmassa useammallakin rintamalla, kun Aatosta (ensi viikolla 1v 8kk) olemme nyt vieroittamassa rintamaidosta. Olisin tavallaan mielelläni imettänyt pidempäänkin, mutta tilanne pääsi vähän hankalaksi ja uuvuttavaksi kun lapsi ei enää syönyt maitoa päivisin ollenkaan mutta yöllä on kyllä maistunut jopa 3-4 kertaa yössä. Lisäksi ihan itsekkäistä syistä yötissistä(kin) vieroittaminen helpottaa sitten yökyläilyä ja muuta. Silti on haikea ja ristiriitainen olo, ja äidille tämä tuntuu olevan kovempi pala kuin lapselle.

Kun Aatoksen synnyttyä imetystaival alkoi, imetys oli hankalaa ja kivuliasta enkä malttanut odottaa että "pääsisin siitä eroon". Kivun loputtuakin oli hankalia kausia, kun oli rintaraivareita ja pitkään Aatos ei lainkaan suostunut syömään maitoa muualla kuin oman makkarin rauhassa. Pari kertaa poistuimme molemmat itkien seurakunnan äiti-vauva-kerhosta, kun Aatokselle oli tullut nälkä, mutta maitoa ei kerta kaikkiaan suostuttu vieraassa paikassa syömään. Silloin suretti ja kiukutti se, että tätä asiaa lapsen hoidossa en voinut jakaa kenenkään kanssa.

Vähitellen kuitenkin helpotti, kun Aatos alkoi syödä enemmän ja enemmän kiinteää ruokaa ja rinnasta tuli vähemmän merkittävä ravitsemuksen kannalta. Töistäpaluutissistä tuli tärkeä rituaali. Viimeisen muutaman viikon aikana se kuitenkin alkoi menettää merkitystään, ja samalla jäi pois viimeinen päiväimetyskerta - Aatoksesta oli hauskempaa juoda maitonsa mukista, jossa oli esimerkiksi Jonne-serkun tai paavi Johannes Paavali II:n(!) kuva.

Nyt sitten on pari yötä oltu myös ilman yötissiä. Äidillä on surullinen olo ja mietityttää, pääseekö imetystä enää kokemaan. Pieniä ilon pilkahduksiakin kuitenkin on: tänään tajusin että kohta kelpaisin taas vertakin luovuttamaan. Toinenkin auttamisprojekti, joka edellyttää imettämättömyyttä, on ollut harkinnassa, ehkä kohta olisi senkin aika.

Prosessin depressiivinen puoli

2009-06-12T08:33:00.003+03:00

Epämääräinen alavireisyys ja uupumus vaivaa, ilman mitään kovin selkeää saati järkevää syytä. Nyt, kun väitöskirja on jo melkein valmis (itse asiassa suurin osa liuskoista on tällä hetkellä jo kielentarkastajalla), tunnen epämääräistä alamittaisuutta. Pitäisikö tehdä vielä enemmän ja paremmin? Jos olen nytkin tehnyt töitä vain kahdeksasta neljään voidakseni viettää aikaa myös perheeni kanssa, onko väitöskirjani väistämättä huonompi kuin niillä työtovereilla, jotka ovat viimeistelyvaiheessa tehneet sitä yötä myöden? Onko väitöskirjassani ylipäätään mitään pointtia, vai onko se vain kokoelma epämääräistä jorinaa? Uskallanko todella päästää sen käsistäni 20.8.?

Ropemainostusta

2009-06-10T21:25:00.002+03:00

Joskus jo muinoin huutelin täällä kiinnostuneita pelaajia roolipeliin, jossa pelaajille ei kerrota oikeastaan mitään etukäteen, ja niin hahmojen identiteetti kuin maailmakin aukeavat vasta pelin myötä. Nyt kyseinen, noin viiden pelikerran peli, olisi oikeasti alkamassa, ja tilaa olisi vielä yhdelle pelaajalle. Ilmot kommentteihin tai mailitse.

Venymistä ja vanumista

2009-05-23T11:27:00.006+03:00

Ohoh, edellisestä päivityksestä on vierähtänyt melkein 2 kuukautta. Tänä aikana on tapahtunut aika vähän mitään ihan maailmaa järisyttävää, mutta jotakin kuitenkin:

-Työtilanne näyttää nyt siltä, että väitöskirjan jättäminen esitarkastukseen venyy elo-syyskuulle. Osasyynä tähän on toisen ohjaajani hieman turhattava kiireisyys; vaikka käsikirjoitukseni on ollut hänellä jo 3 kk, hän ei ole ehtinyt lukea sitä loppuun tai sopia tapaamista jossa puhuttaisiin vielä tarvittavista muutoksista. Hieman harmittaa; toisaalta tässä tilanteessa saan nyt projektin rahoista vielä ainakin kahden kuukauden palkan (heinä-elokuu), alunperin rahoitukseni oli loppumassa kesäkuun lopussa. Tämä tarkoittaa myös sitä, että menen heinäkuun alussa työmatkalle Roomaan, Mikko tulee mukaan ja Aatos menee yökyläilemään mummolaan, mikä jännittää erityisesti (siis Aatoksen äitiä...).

-Lapsi kasvaa kovasti ja puhuu päivä päivältä enemmän. Sanoja tulee jo niin paljon ettei niitä ole mielekästä enää listata, mutta lauseita on toistaiseksi kuultu vain muutamia. Kovasti on kuitenkin asiaa ja Aatos on selvästi tyytyväinen, kun osaa ilmaista toiveitaan sanallisesti.

-Neulontapuolella olen ollut mukana ensimmäisessä mysteerihuiviprojektissani neuloessani Kristelin suunnittelemaan Springtime Swirliä. Viime aikoina kuitenkin olen enemmän keskittynyt Ravelry-vaihtoon, johon ilmoittauduin, ja jossa kunkin pitää kasata paketti, joka sisältää lankaa, jotakin itsetehtyä ja jonkun kesäisen yllätyksen, parinsa oletettujen toiveiden mukaan. Itsetehty osuus on siis neulontarintamalla työllistänyt sen verran, että muu on toistaiseksi jäänyt odottelemaan paketin lähettämistä.

-Myöskin, pikkuveljeni väitteli tohtoriksi viime viikolla. Olin läsnä väitöstilaisuudessa, joka meni oikein hyvin. Vain vähän harmittaa, että Teemu ehti ensin :)

Vatsataudista työpaniikkiin

2009-04-02T09:13:00.005+03:00

Edellisestä merkinnästä on jo toista viikkoa, eikä kulunut viikko ole tarjonnut juuri mahdollisuuksia itsetyytyväisyyteen. Viime torstaina lähdin kesken päivän töistä saatuani äkillisen vatsataudin, jota sitten podinkin loppuviikon.

Paljoa ei ilahduttanut myöskään viikko sitten kuultu uutinen siitä, että kumpikin väitöskirjaohjaajani odotti kuukauden, ennen kuin ehti edes aloittaa käsikirjoitukseni lukemista. Ensi viikolla sentään on luvassa ainakin jonkinlaista palautetta. Stressi painaa päälle, kun tajuaa kevään olevan jo pitkällä, ja tutkimusrahoituksen loppuminenkin häämöttää jo. Erityisesti eilen ahdisti tyhjän päälle jääminen ja kaikki aika paljonkin; tänään on kuitenkin parempi mieli, kun eilinen osoittautui aikaansaavaksi työpäiväksi.

Lapsen kehityksestä en ole juuri blogannut vauvakuukausien jälkeen. Ajan puute vaivaa tietysti perheellistä työssäkäyvää nyt enemmän, mutta tuntuu, että kirjoittamisen aiheitakaan ei ehkä niin ole. Lapsi kasvaa oletettavasti hyvää vauhtia edelleen, ja sanoja tulee jo, mutta enemmän on toistaiseksi panostettu juoksemiseen ja kiipeilyyn kuin puhumiseen. Pieniä hassuja ja ihania sattumuksia riittää ja välillä tietysti ärsyttäviä pikkuharmejakin, mutta ne hukkuvat arjen virtaan. Tanssiminen on hauskaa, Aatoksesta siis, ja äiti suunnittelee jo pojan ilmoittamista lastentanssiin kolmivuotiaana :) Tätä sivuten, lapsen "sukupuolikasvatus" mietityttää ehkä eniten: haluaisin rohkaista lasta tekemään myös ei-stereotyyppisiä poikien juttuja, mutta mitä jos se ei haluakaan? Miten äiti kestää pettymyksen, jos lapsi on kiinnostunut aina vain vain autoista ja jääkiekosta?

Kirjastokaipuu

2009-03-24T20:13:00.006+02:00

Olen enimmäkseen tyytyväinen nykyiseen asuinpaikkaani Helsingin keskustan likellä, mutta pari asiaa harmittavat. Yksityisautoilu nostaa verenpainetta yhä enemmän, kun kotikatuni on täysin tukossa ruuhka-aikaan työmatkansa keskustaan omalla autolla tekevistä espoolaisista, jotka ajavat suojatielle seisomaan ruuhkassa niin, ettei lastenrattaiden kanssa tahdo mahtua läpi.

Varsinaisesti kuitenkin piti kirjoittaa toisesta asiasta eli lähikirjaston puutteesta. Jo aiemmin asuessani Ruskeasuolla harmitti, ettei lähellä ollut kirjastoa - lähimmät taisivat olla Etelä-Haagassa, Töölössä ja Pasilassa; eivät siis todellakaan kätevästi kotimatkan varrella tai matkalla lähikauppaan poikettavissa. Pitkään aikaan en tosin erityisesti ole kaivannutkaan kirjastoa, kun olen ostanut haluamani kirja itselleni; en nimittäin useinkaan pysty takaamaan että tulisin lukeneeksi kirjan sen neljän viikon aikana. Nyt kuitenkin kaipaisin taas kirjastoa. Olisihan se ekologistakin lukea enemmän kirjastokirjoja eikä ostaa itse sellaisia, joita ei tule lukeneeksi uudestaan, mutta mielelläni yrittäisin myös laajentaa musiikkimakuani kirjaston levyvalikoiman avulla. Olen kyllä joskus ostanut levyjäkin vain kannen perusteella, mutta se on jotenkin olennaisesti riskialttiimpaa kuin kirjan takakansitekstiin perustuva ostopäätös :) Lisäksi kirjastoon olisi kiva mennä yhdessä lapsen kanssa lainaamaan lastenkirjoja, joita meillä kuluu nykyään kovaa tahtia - vaihtelua myös vanhemmiille. Samalla kirjaston käytön saisi ehkä myös pikkuhiljaa iskostettua lapsenkin mieleen kivana asiana.

Ja joo, onhan keskustassa toki Kirjasto 10, mutta siellä ei ole juuri kirjoja. Lisäksi on Rikhardinkatu, mutta ei sinnekään kovin kätevästi pääse kotoa - on aivan utopistinen ajatus, että siellä voisi iltaisin poiketa lapsen kanssa; kävelymatka lienee suuntaansa lapsenrattaiden kanssa puolisen tuntia. Samassa ajassa taitaisi ajaa bussilla sinne Töölöön...

En nyt varsinaisesti yritä ajaa tässä mitään, vaikka olisihan se toki siistiä jos tulisi moderni kirjasto vaikkapa Kampin keskukseen. Yhtä lailla olisi kiva, jos sitten kun seuraavan kerran muutamme, se tapahtuisi vähän lähemmäs jotakin kirjastoa. Haluan mennä lapsen kanssa kirjastoon :)

Näin muuten olen juuri nyt aika tyytyväinen itseeni. Kävin kirjasto 10:ssä etsimässä levyjä ja lainasin pitkästä aikaa romaanin; olin niska-hartia-jumpassa; kävin etnokaupoista ostamassa papuja ja riisiä ja currytahnoja, ja sain yllättävän paljon töitäkin aikaan etenkin oheisaktiviteetin määrän huomioonottaen, mutta muutenkin. No, eiköhän ylimääräinen itsetyytyväisyys mene ohi viimeistään sitten kun väitöskirjaohjaajat heräävät talviuniltaan ;)

Meme stuff in English

2009-03-18T17:07:00.003+02:00

A colleague passed this meme for me, and since it was/is in English, so is this post.

What is your current obsession? Slavery in antiquity and knitting :)

What are you wearing now? Black skirt with floral pattern; turquoise blue shirt; brown cardigan; red socks. Kind of weird combination, but in my defence, I am at home sick...

Who was the last person you hugged? My husband.

What's for dinner? Probably only sandwiches and some fruit, since I ate such a heavy lunch.

What was the last thing you bought? Nasonex nose spray (is that a proper word?) at chemist's.

What are you listening to right now? Voices of two kids and their respective fathers from the kitchen.

Favorite vacation spot? UK and Ireland.

What you reading right now? Lois McMaster Bujold's The Hallowed Hunt and Dale B. Martin's Sex and the single Savior.

What four words would you use to describe yourself? Tired, sick, still happy.

What is your current guilty pleasure? Most of my pleasures feel kind of quilty compared to healthy food and high culture I often feel pressure to consume. Chocolate, potato chips and sitcoms.

What will be the first spring thing you do? I always enjoy changing to more lighter spring/summer shoes after wearing more or less heavy footwear throughout the winter. My feet suddenly feel a lot lighter.

Where are you planning to travel next? I have no idea. I dream of Rome, though.

What was the last thing you watched on TV? I rarely watch things actually on TV; I usually buy also tv-series on dvd. A recent purchase, and a recent favourite, is the sitcom The Big Bang Theory.

Lisää sairautta ja metaa

2009-03-18T16:22:00.004+02:00

"Älä enää juo pelkkää vettä, vaan käytä vatsasi ja toistuvien vaivojesi vuoksi vähän viiniäkin." (1 Tim. 5:23)

Osapuilleen tämän ohjeen sain lääkäriltä tänään, kun menin valittamaan, että heti poskiontelontulehdukseen määrätyn antibioottikuurin loputtua iski uudestaan kuume ja lihassärky. Kuulemma sain vain (taas) uuden virustaudin heti edellisen perään. Kun kysyin, mitä tälle flunssakierteelle voisi tehdä, lääkärisetä epäili stressiä ja sain vastaukseksi kehotuksen nauttia monipuolista mutta hyvää ruokaa ja viiniä sekä katsella hömppää... Pitää ehkä huomenna siis yrittää olla oikeasti saikulla ja juoda lounaan kanssa viikonloppuna avattu valkkari loppuun, tänään yritin sitkeästi tehdä töitä lukemalla Dale B. Martinin tutkimuksen Paavalin orjuusretoriikasta.

Yksi tämän blogin ongelmista on ollut, että yleiset "mitä tein tänään" -tyyppiset postaukset typistyvät nykyään entistäkin lyhyemmiksi Facebook-statuspäivityksiksi blogipostausten sijaan. Se on tietysti ikävää niiden ihmisten kannalta, jotka eivät FB:ssa ole, ja haluaisivat sen sijaan tämän blogin välityksellä seurailla ajatuksiani ja tekemisiäni, mutta nykyisessä kroonisessa ajanpuutteessa ei toisaalta tunnu mielekkäältä kirjoitella samoja juttuja enää blogiin vaan tehdä jotain uutta. En tiedä, mikä olisi ratkaisu tähän ongelmaan, vai onko mikään.

EZ-tilitystä ja muuta neuleasiaa

2009-03-17T15:24:00.003+02:00

Elizabeth Zimmermann's Knitter's Almanac -projekti ei nyt ole kovin hyvissä kantimissa. Helmikuun projekti, vauvannuttu, on yhä kesken, kooska helmikuussa tuli neulottua paksuista langoista hamsterikisatöitä. Nyt helmikuun loputtua puolestaan olen neulonut niitä töitä, jotka ovat olleet kesken vielä pidempään, jotta ne joskus valmistuisivatkin, ja lisäksi oli näemmä Ihan Pakko saman tien aloittaa kämppisten lapselle kesäpipoa, kun tilatussa Jitterbug-yllätyspaketissa oli mm. vyyhti ällösöpöä persikanväristä lankaa. Lisäksi maaliskuun kalenteriprojektipaita ei kiehdo yhtään, kun uutta aikuisten paitaa vain hullu aloittaisi tässä tilanteessa, ja pojalle juuri tammikuussa neuloin uuden paidan :P Katsotaan, mitä tästä tulee.

Martta, Martta

2009-03-02T22:02:00.005+02:00

Salaa toivoin päättäessäni paastota netistä viikonloppuisin, että se johtaisi siihen, että vapautuisi paljon aikaa kaikkeen kehittävään - lueskeluun, käsitöihin ja yleisesti kaikenlaiseen tekemiseen ja ajatteluunkin, eikä vain epämääräiseen koomaamiseen. Mutta eihän se oikeasti toimi näin perheenäidin elämässä. Lauantai kului ruoanlaitossa, pyykkäämisessä ja lastenhoidossa. Viikonloppuna pääsin kyllä vapaalle lankamessuille, tunnetuin seurauksin (ks. edellinen teksti), mutta vapaa jäi lopulta kolmeen tuntiin seuralaisen lastenhoitotilanteen takia ja enkä viitsinyt jäädä itsekseni kaupungille notkumaan senkään takia, että kanniskelin useampaa ostoskassia. Lopulta viikonloppu vierähti siis normaaleissa kotihommissa messuvisiittiä lukuunottamatta, eikä mitään "ylimääräistä" vapaa-aikaa löytynyt. Yritän silti sinnitellä ja jatkaa kokeilua.

Väitöskirjakäsikirjoitus on ohjaajilla luettavana; toivottavasti he ehtivät lukemaankin sen lähiaikoina. Tarkoitus olisi saada se esitarkastukseen kevään lopuksi. Saa nähdä, miten tällä kertaa käy.

Lankapornoa

2009-03-02T18:39:00.012+02:00

(Seuraa puhdasveristä ihanien lankojen kuolausta eikä juuri muuta. Muu elämä kohta erillisessä entryssä.)

Lankahamsterikisa päättyi lauantaina, ja samalla myös langanostolakko. Olin viime viikon alkupuolella sattumoisin bongannut netustä viikonloppuna Vanhassa Satamassa olevat kädentaitomessut, joten suunnistin sinne sunnuntaina eli heti, kun sain taas ostaa lankaa, yhdessä ystävän kanssa, aikomuksenani lopettaa lankapaasto kunnolla.

Ja niin sitten kävi. Ensimmäiseksi tarttui mukaan kuvassa näkyvä Virtain Villan valkoinen kaksisäikeinen villalanka; mieleni tekee nimittäin kokeilla värjätä tätä itse. Vielä en ole ihan varma, lankeanko Kool Aid -värjäykseen vai johonkin ihan oikeaan, mutta inspiraation iskiessä on nyt kaksi vyyhtiä tätä lankaa valmiina odottamassa.

Sitten piti saada sukkalankaa, ja muistaakseni Nordian kojusta tuli poimittua mukaan kaksi kerää kuvassa näkyvää Trekking Pro Natura -villa-/bambusekoitetta. Valitettavasti sain myös etukupongin, jolla saan maaliskuun ajan Nordian kaupasta -20% ja vielä kaupan päälle kerän Maija- tai Janne-sukkalankaa. Minun lienee siis pakko mennä myös Oulunkylään ostamaan lisää lankaa...

Sitten Priiman kojussa mopo karkasi käsistä lopullisesti. Oli nimittäin pakko saada kuvassa näkyvää Noro Kureyon Sock -lankaa (sukkalankaahan ei voi olla liikaa), ja vain hyvällä onnella maltoin olla ostamatta myös Noron Silk Gardenia lisäksi. Sen sijaan harhaillessani messuosaston toiseen laitaan mukaan tarttui vihreää Debbie Bliss Donegal Tweed Chunkyä neljä vyyhtiä (piti hamstrata äkkiä, koska tuo vihreä näytti olevan loppumassa!). Lanka on vähän (tai aika paljonkin) vielä kirkkaampaa sävyltään luonnossa kuin allaolevassa kuvassa.

Oli sääli, että rahani alkoivat olla lopussa siinä vaiheessa, kun pääsin Titityyn kojulle, sillä heillä vasta ihanuuksia olikin. Yritin kuitenkin tässä vaiheessa jo aktiivisesti hillitä itseäni, ja mukaan tarttui vain allaolevassa kuvassa oleva vyyhti vihreä-turkoosia Handmaiden Casbahia, joka on kyllä todella ihana lanka.

Lisäksi, koska mieleni teki myös ostaa hahtuvaa huovutuskokeiluihin, tyhjentämällä viimeiset rovot nostamastani käteisestä sain ostettua myös kaksi kiekkoa sateenkaarenväristä hahtuvaa.

Eikä siinä vielä kaikki, kuten mainosmies sanoo. Minulle on tulossa vielä jälkitoimituksena postissa kaksi vyyhtiä vaalean-/keskivihreää villa-pellavasekoitetta (sitä oli paikalla enää yksi vyyhti, olisin halunnut ainakin kaksi, ja myyjä lupasi lähettää ne kotiin ilman postikuluja). Lisäksi tilasin toisen hamsterin kanssa myös ihan vähän vain Colinette Jitterbugia netistä. Nyt ei ehkä tämän kuun aikana tarvitse vääntäytyä lankakauppoihin (paitsi sinne Nordiaan...).

Paasto

2009-02-24T14:38:00.002+02:00

Huomenna alkaa paastoaika. Ajattelin ensin pidättäytyä alkoholista, mutta tuntuu, että juon nykyään muutenkin niin harvakseltaan, että sitä en välttämättä edes huomaisi :P Sen sijaan päätin kokeilla rankempaa paastoa ja yrittää olla lainkaan avaamatta konetta viikonloppuisin ja näin vähentää turhaa netissäroikkumista. Blogin päivitystahti tuskin siis vilkastuu, mutta eipä se tästä varmaan harvenekaan ;) Pienen ongelman muodostaa lankahamsterikisan loppuraportointi viikonloppuna kuun päättyessä, mutta voihan tietysti olla, ettei tuo kesken oleva työ edes valmistu kuun loppuun mennessä :P

Jacobs, Raamattu ja sukupuoli

2009-02-24T12:34:00.012+02:00

Kun kuulin ensimmäistä kertaa A. J. Jacobsin kirjasta The Year of Living Biblically (on ilmestynyt myös suomeksi nimellä Raamatullinen vuoteni), olin huomattavan epäluuloinen. Epäilin Jacobsia halpahintaisesta julistavasta ateismista ("yritin noudattaa kaikkia Raamatun käskyjä, ei onnistunut, koska ne ovat niin ristiriitaisia, Jumalaa ei siis ole olemassa ja uskovat ovat ääliöitä"). Kun kuitenkin työkaveri luki kirjan ja suositteli sitä, annoin periksi ja lisäsin sen viimeisimpään Amazon-tilaukseeni.

Jacobsin kirja on kuitenkin yllättävän kunnioittava - kaikkia tahoja kohtaan. Se ei suinkaan tarkoita, etteivätkö sarkasmi ja huumori kukkisi joka sivulla, mutta Jacobs yrittää parhaansa mukaan suhtautua avomielisesti niin Raamattuun kuin myös kaikkiin niihin ihmisiin, ateistiklubista amisheihin, joita hän tapaa vuotensa aikana. Kirja on erittäin kevyttä luettavaa (jotain kertonee se, että tartuin siihen välikevennyksenä kahden murhamysteerion välissä), mutta onnistuu herättämään ajatuksiakin.

En ole vielä lopussa, mutta kenties hieman yllättäen päällimmäiseksi mieleeni on noussut uudella tavalla ajatus Raamatun patriarkaalisuudesta. En väitä, että pyrkimys Raamatun noudattamiseen kirjaimellisesti olisi helppoa nykymaailmassa kenellekään (eikä se varmasti ollut sitä muinaisina aikoinakaan, jolloin varmasti juoruiltiin ja himottiin milloin mitäkin yhtä lailla). Jollakin epämääräisellä tavalla kuitenkin mieleeni nousi ensimmäisten joukossa ajatus siitä, että helppoahan Jacobsilla on - hän on sentään ympärileikattu (näin oletan, koska hän on USAssa juutalaiseen perheeseen syntynyt) mies. Suurin osa Raamatun käskyistä, näin nyt äkkiseltään ainakin näppituntumalta arvelen, on suunnattu nimenomaan miehille. Naiset ovat aina olleet marginaalissa. Jos itse pyrkisin samaan, rikkoisin todennäköisesti jo Raamatun kirjainta ja henkeä vastaan itsessään pelkästään asettamalla itseni naisena Raamatun tekstien tulkitsijaksi ja auktoriteetiksi sen käskyjen suhteen. Outo ajatus.

EZ: helmikuun vauvanneuleet

2009-02-15T12:52:00.005+02:00

Kaiken uhallakin taas neuleasiaa.

Elizabeth Zimmermann's Knitter's Almanacissa on siis helmikuun teemana vauvanneuleet, joista tarjolla on nuttua, myssyä, villahousuja ja parikin peittoa. Tiesin heti kärkeen, että kaikkia niistä en tule tekemään (mm. koska lankahamsterikisan takia taas pitää välillä neuloa myös paksuista langoista töitä eikä vaan nypertää vauvanlankojen parissa ;)). Valitsin nutun melko epämääräisin perustein, myssyyn ei oikeastaan ollut suoranaisia ohjeita vaan vain suuntaviivoja nutun ohjeen perusteella, ja housuissakin joku hämäsi, enpä kyllä enää muista, mikä. Peitot taas jätin väliin ihan sillä perusteella että ajattelin, etten jaksa neuloa niin yhtenäistä suurta pintaa sileää/aina oikeaa.

Olisi ehkä sittenkin kannattanut valita se peitto, nyt tuntuu että aivokapasiteetti ei tahdo riittää oikein mihinkään. Nutun mallineulehan sinänsä on erittäin yksinkertainen, mutta tekotapana takin neulominen yhtenä kappaleena on minulle uusi, ja kun lankani oli vähän vielä ohuempaa kuin ohjeen tiheys, olen joutunut harrastamaan silmukkamatematiikkaa turhankin paljon. Kun tämän yhdistää sairasteluihin, väitöskirjan viimeistelyyn ja huomattavasti yksinkertaisempiin muihin neuletöihin (teen huovutettavaa kassia Noro Kureyonista <3), niin nuttu ei tunnu juurikaan edistyneen. Saa nähdä, miten loppukuussa menee.

Eksistentiaalinen kriisi

2009-02-14T13:42:00.004+02:00

Kriisi vaivaa paitsi minua, myös blogiani, johon en tahdo keksiä muuta kirjoitettavaa kuin neuleblogaus, ja koska minulla ei ole neulomisesti oikein mitään kovin omaperäistä tai nokkelaa sanottavaa ja hyvien kuvien ottaminen neuleista on yllättävän hankalaa, etenkin näin pimeään vuodenaikaan, niin silläkään saralla minulla ei ole kovin paljoa tarjottavaa.

Pientä kriisiä on ilmassa myös minulla itselläni, sillä minulla on nyt 240-sivuinen väitöskirjan käsikirjoitus, jonka jätän ensi viikon alussa ohjaajilleni luettavaksi, ja jonka vakaasti aion jättää esitarkastukseen kevään lopuksi, elleivät ohjaajat nyt suoranaisesti ripottele tuhkaa päälleen sen luettuaan. Enkä sinänsä aiempien kokemusteni perusteella olisi mitenkään varma siitä, etteikö näinkin voisi hyvin käydä... Lisäksi stressaa se, mitä sitä väitöskirjan valmistuttua alkaisi elämällään tehdä.

Ja kun nyt aloin valittaa, niin stressi oireilee toistuvina flunssina, jotka tehokkaasti terminoivat liikuntaharrastukset. Kahden flunssan väliin jäi tällä kertaa vain viikko, josta yritin ottaa kaiken irti käymällä viikon aikana sekä uimassa, sauvakävelemässä että venyttelyjumpassa, mutta liikunnan lisäämisellä ei näemmä ollut ainakaan kovin välittömiä myönteisiä vaikutuksia.

EZ: tammikuun pusero valmis!

2009-02-05T22:12:00.007+02:00

Elizabeth Zimmermann's Knitter's Almanac -projektin tammikuun neule valmistui eilen illalla, ja alla tämänaamuinen paidan saajan poseeraus puserossa. Puseron koko on vähän sinnepäin, hihat vähän pitkät ja helma voisi olla sitten taas pidempikin, mutta kokonaisuutena olen kuitenkin ihan tyytyväinen tulokseen, ja etenkin siihen, että tulen ryhtyneeksi ja sain sen vielä valmiiksikin - en ihan tammikuun puolella mutta aika lähellä kuitenkin :) Kaulus on kyllä improvisoitu ihan omasta päästä, mutta siitäkin tuli ylllättävän toimiva. Mallineule näkyy nyt vähän huonosti tästä kuvasta, ilman salamaa otetuissa kuvissa se näkyi vähän paremmin, mutta ne olivat taas muuten rakeisia ja epätarkkoja... Nimim. en osaa valokuvata.

(Neulekuvauksissa ei ole vahingoitettu lapsia, vaan nuori herra satutti silmäkulmansa kaatumalla päiväkodin pihalla alkuviikosta...)

Helmikuun vauvanjakku on jo puikoilla, katsotaan, miten sen kanssa käy.

Ja joo, blogistani uhkaa tulla neuleblogi. En tiedä, mitä asian suhteen pitäisi tehdä, pohdiskelen sitä myöhemmin lisää :)

EZ: Aran-puseron kohtalo

2009-01-31T20:28:00.002+02:00

Tammikuun projektia eli puseroa on kasassa torso sekä 1 kpl hihoja. Koska saajalla on tiettävästi kaksi kättä, puuttuu siis vielä toinen hiha sekä kaulus. Ehkä tässä vielä tänä iltana saan tuota puuttuvaa hihaa neulottua telkkarin ääressä, mutta tammikuun aikana ei siis tuo projekti tule valmistumaan... Toivottavasti kuitenkin ASAP niin pääsen seuraavaan sekä muihin lankahamsteritöihin.

(Toivottavasti tämä kalenteriprojekti ei johda siihen, että minulla on joka kuukaudelta UFO nurkissa :D)

P.S. Kisaan siis lankahamstereissa alablogissa kaksi, jos jotakuta kiinnostaa kurkkia kisailua ja mahdollisia tuotoksiani sieltä.

Krööh.

2009-01-27T09:15:00.005+02:00

Olen sitkeässä flunssassa. Lapsi oli ensin kipeänä viime viikon puolivälissä, mutta lapsen tauti kesti vain kolme päivää, minun on sen sijaan kestänyt jo viisi (tai kuusi, jos kurkkukipukin lasketaan). Tähän voisi tietysti todeta, että parempi näin päin, mutta enpä ole varma, kumpi meistä kiukuttelee enemmän (tai lapsellisemmin) silloin kun on kurja olo :>

Sunnuntaina oli kuitenkin mukavaa, kun luonamme oli ystäviä syömässä (pääruoaksi juustofondueta ja jälkiruoaksi suklaafondueta, mm, kevyttä ja terveellistä :)), istumassa iltaa ja vähän pelailemassakin (Betrayal at House on the Hill on hieno peli, jonka pelaaminen on helppo aloittaa todella minimaalisella sääntöselostuksella, päinvastoin kuin monien muiden "aikuisten" lautapelien, suosittelen). Sunnuntaina tosin kuvittelin myös, että tauti oli menossa jo poispäin, mutta se taisi olla vain hetkellinen häiriö, ja johtua lähinnä välittömästi vieraiden saapumista edeltäneestä järjestelyadrenaliinista ja viinistä, joiden ansiosta kipeyttä ei huomannut :P

P.S. Luvattu mysteeriroolipeli on yhä suunnitteilla, mutta koska "kesäkampanja" on yhä yhden pelisession päässä lopustaan, odottelen sen päättymistä ennen minkään uuden aloittamista. En kuitenkaan ole unohtanut sitä tai kiinnostuksensa ilmaisseita.

Tammikuun Aran-pusero

2009-01-22T09:29:00.003+02:00

Tammikuun Knitter's Almanac -projekti etenee kyllä, vaikkakin hitaasti. Neuloin puseroa urakalla koko päivän kestäneessä työporukan tapaamisessa perjantaina ja silloin se etenikin, mutta sen jälkeen tahti on hidastunut, kun välillä pitää tehdä töitä, välillä taas pitää kuumeista lasta sylissä :] Tässä kuitenkin kuva tuotoksestani muutaman päivän takaa (taisi olla sunnuntai-ilta):

Lanka on nimeltään Uruguay DK, 70% merinoa, 20% alpakkaa ja 10% silkkiä <3

Saunaetikettiä

2009-01-19T20:03:00.003+02:00

Olin tänään taas uimahallissa uimassa, ja lopuksi saunassa. Antropologinen tarkkailu on paljastanut kaksi olennaista osaa saunaetiketistä yleisissä saunoissa löylynheiton suhteen:

1. Ennen löylynheittoa kysytään, sopiiko kaikille, että nyt heitetään löylyä. Tästä joskus, hyvin harvoin, poiketaan.
2. Kun lupaa kysytään, kaikki mumisevat myöntävästi. Kukaan ei koskaan sano, että löylyä ei saisi heittää.

Vieraalta planeetalta tullut antropologi ei kuitenkaan ole varma, johtuuko kohta 2 siitä, että kaikki suomalaiset naiset haluavat lisää löylyä saunaansa, vai siitä, että on kohteliasta purra hammasta ja nyökkäillä, vaikkei haluaisikaan.

Aran-pusero

2009-01-13T19:45:00.003+02:00

Sain tänään viimein oman kappaleeni Elizabeth Zimmermann's Knitter's Almanac -kirjaa; kuten ehkä muistatte, olen mukana projektissa, jossa olisi tarkoitus neuloa joka kuukausi kirjan sille kuukaudelle antama neuletyö. Vähän hirvittää jo alkuun, kun kuu on jo puolessa ja tammikuun projekti on kirjan ehkä suuritöisin projekti, palmikkoneulepusero. Kun vielä muutenkin olen hidas neuloja, lienee itsestäänselvää, ettei aikuisen kokoinen pusero tulisi valmistumaan kuukauden aikana. Onneksi kuitenkin itselläni on jo muutenkin ihan riittävästi puseroita (joita sitäpaitsi käytän harvoin, pidän enemmän villatakkeja ja villatakeista). Sen sijaan päätin neuloa puseron taloutemme 1-vuotiaalle. Langaksi kokeilen perulaista alpakka-merino-silkki-sekoitetta, jota aikanaan tuli hamstrattua nettikaupan alesta ilman erityisempää suunnitelmaa. Malli pitää tosin miettiä aika radikaalisti uusiksi lapsen silmukkamäärillä, kun vielä lanka on pikkuisen paksumpaa kuin ohjeessa annettu, mutta kaipa se silti kelpaa? :)

Ainakin sikäli projektista on hyötyä, että muuten olisin tuskin tullut aloittaneeksi pojalle uutta villapaitaa, vaikka raasun ainoat neulepaidat alkavat olla jo vähän nafteja. Suutarin lapset jne.

Neulojan uusi vuosi

2009-01-01T13:45:00.002+02:00

Hyvää uutta vuotta!

Uudenvuoden lupauksia en lupaa, joskin ei ole paljosta enää kiinni että saisin painoindeksini alkamaan kakkosella, mikä olisi varmaan mukavaa ja terveellistä, joten ehkä sen eteen voisi jotain tehdä.

Varsinaisesti päätin kuitenkin kokeilla lähteä mukaan tähän projektiin. Neule per kuukausi ei kuulosta mahdottomalta, säännötkin ovat mukavan väljät, ja samalla voisi inspiroitua johonkin vähän uudenlaiseen kuin perussukkien tekoon. Hetken tosin kestää, ennen kuin pääsen mukaan, koska oma kappaleeni tuota kirjaa (hinta brittiamazonin marketplacella huimat £1,92) on vielä matkalla.

Outoja ropeideoita

2008-12-31T09:02:00.003+02:00

Päivät kuluvat lapsen kanssa puuhaillessa ja kun lapsen nukkuma-ajat kuluvat ns. parisuhdeajan viettämiseen ja joululahjakirjojen lueskeluun, harvoja hetkiä joina aivot ovat tyhjäkäynnillä ovat vessakäynnit :) Tämä puolestaan johtaa siihen, että kun vielä taloudessamme on säännöllisesti vessalukemisena roolipelikirjoja tai -lehtiä, siellä syntyy kaikenlaisia ideoita, joilla ei ole suoraa yhteyttä ihmisruumiin eritteisiin sinänsä.

Näin nytkin. Kunhan "yllättäen" pitkäksi venynyt "kesäkampanja" saadaan päätökseen, tekisi mieli aloittaa lyhyt, vaihteeksi vähän kokeellisempi peli. Psychosis: Ship of Fools saattaa olla joillekin tuttu, ja löytyy meiltääkin hyllystä; en olisi sitä vetämässä sellaisenaan, mutta jotain sinnepäin olevaa kyllä: peliä, jossa pelaajat ja hahmot eivät tiedä mitään sen enempää itsestään kuin maailmastakaan etukäteen.

En tosin tiedä, kuka sellaista haluaisi pelata, ja lisäksi mieleen tullut sisältö on K15-kamaa, joten en oikein tiedä, miten lapsen kanssa pelaaminenkaan onnistuisi. Pitää ehkä vielä vähän kehitellä, mutta jätä kommentti tai kerro irkissä, jos tämäntyyppisen sian ostaminen säkissä kiinnostaisi.

Muoks: liikunta myös usein stimuloi (parhaat ideat töistäkin saan usein töistä lähdettyäni reippaillessani kävellen pysäkille tai kotiin). Nytkin sain heti tästä noustuani uuden, paremmin vaahtosammuttimen kokoisten apulaisten läsnäoloon sopivan idean pelin sisällöstä. Nyt kun vielä ehtisi lukea sopivaa materiaalia, muuallakin kuin vessassa :)

Paavali ja Hildegard

2008-12-30T20:35:00.004+02:00

Sain pyydettynä joululahjana Tieto-Finlandia-voittajan eli Marjo Nurmisen Tiedon tyttäret, jota parhaillaan luen. Yleisempää kirja-arviota ehkä sitten kun olen päässyt loppuun, mutta nyt irtonainen huomio, joka tuli mieleeni lukiessani Hildegard Bingeniläisestä. Aiemminkin olen lukenut, kuinka Hildegard kirjoituksissaan korosti olevansa heikko ja ymmärtämätön nainen jne., ja niin Nurminen kuin monet jo ennen häntä näkivät tällaisen korostuksen nimenomaan sukupuolikontekstissa: naisen oli sopivaa korostaa näin valheellisestikin vaatimattomuuttaan (ymmärtämättömyys ja kouluttamattomuus ei suinkaan pitänyt esimerkiksi Hildegardin kohdalla paikkaansa), jotta naista ei olisi koettu epänaisellisena ja näin ollen uhkaavana.

Itse kuitenkin olen miettinyt, eikö tämä ole yleisempääkin kristillistä retoriikkaa, joka on tunnettua jo Paavalin kirjeistä. Samalla tavalla kuin Hildegard, myös Paavali korosti, ei vain omaansa, vaan myös koko kristillisen seurakunnan heikkoutta: kaikki olivat köyhiä, vaatimattomia, kouluttamattomia ja ymmärtämättömiä, jotta Jumalan voima tulisi näin paremmin näkyviin (1 Kor. 1:19-29). Ilmeisesti Paavalin ja korinttilaistenkaan kohdalla tämä vaatimattomuus ei ollut täysin totuudenmukaista.

P.S. Joo, joulukin oli. Oltiin anoppilassa, ja lapsi pelkäsi joulupukkia :)

Yhtä ja toista

2008-12-15T10:07:00.003+02:00

Tulevia vuosia silmälläpitäen kirjaan muistiin: ihmisen ei pidä enää kolmatta kertaa sortuman sellaiseen suuruudenhulluuteen, että kuvittelee viitsivänsä neuloa, askarrella tai muutenkaan nypertää useampia täysin tai melkein samanlaisia joululahjoja eri ihmisille samana vuonna. Ainakaan, jos ne ovat pannulappuja isompia. Kaksi kertaa olen viime vuosina langennut tähän ansaan, muistaisinkohan nyt?

Muuten on taas syytä olla tyytyväinen. Minulla on ihana puoliso ja suloinen poika. Laajennettuun perheeseeni kuuluu nyt myös sievä pieni kummityttö.

Vieroitusoireita

2008-12-08T10:10:00.007+02:00

Olen neulonut viime aikoina (pahinta rokkotautisuuskautta lukuunottamatta) melko paljon, mutta lukuunottamatta yhtä lisäkerää yhteen projektiin, jossa pelkäsin langan loppuvan kesken, en ole ostanut lankaa. Tarkoitus kyllä olisi ehtiä lankakauppaan lähiaikoina, suunnitteilla on nimittäin tämän takin aloittaminen Eskimo-langasta joulunpyhinä kun (ehkä) on aikaa neuloa mummin ja tätien leikittäessä lasta.

Jonkinlaiset vieroitusoireet lankashoppailusta selvästi vaivaavat, ja näin langanostamisesta jo unta viime yönä. Unessani menin Menitaan ostaakseni Eskimoa mainittua takkia varten, ja sen lisäksi ladoin tiskiin myös vaatimattomat 40 kerää jotakin ohutta merinovillaista lankaa, selittäen myyjälle tarvitsevani sitä "vielä vähän, keskeneräistä vauvanneuleprojektia varten". Epäselvää on enää, miksi halusin neuloa vauvoille puolijoukkuetelttaa.

P.S. Alan olla taas elävien kirjoissa, joskin vähän arpinen. :)

Tautista menoa

2008-12-02T19:02:00.002+02:00

Mikko ehti jo raportoida, että Aatoksella lienee enterorokko. Voin nokittaa ja kertoa, että niin taitaa nyt minullakin. Lähdin töistä kun paleli hillittömästi, ja kuumemittari tarjosi lukemaksi 39,1. Enpä muista, koska on viimeksi ollut voimat noin pois (Buranan voimin pääsin tosin hetkeksi tähän pystyasentoon vahtimaan lasta, kun Mikko metsästää tautiselle perheelleen ruokaa).

Loppuviikon ohjelma vaikuttaa nyt erittäin epävarmalta (ilmoitan toki mahdollisista peruuntumisista eri tahoille erikseen kunhan nyt ainakin huomisen seurailen vointini kehittymistä sängyn pohjalla).

Homot nykypäivän ja menneisyyden rajalla

2008-11-27T17:02:00.005+02:00

Kuten edellisessä postissani mainitsin, aloin lukea Löfströmin kirjaa Sukupuoliero agraarikulttuurissa. En ole vielä lopussa, mutta alkoi tehdä mieli kirjoittaa ylös joitakin ajatuksia.

Kirja ei ole sinänsä huono. Löfströmillä on useita mielenkiintoisia oivalluksia, joita hän osaa argumentoida vakuuttavasti. Ja arkistositaatit ovat paikoin erinomaisen viihdyttäviä.

Metodisesti kokonaisuus tuntuu kuitenkin hämmentävältä. Löfström kuljettaa koko ajan nykyajan kaupunkikulttuuria tarkasteltavan ajanjakson rinnalla. Esimerkiksi tarkastellessaan homoseksuaalisten teemojen esiintymistä pilkkarunoissa, -lauluissa ja erilaisissa herjauksissa hän kuvaa laveasti ensin nykypäivän urbaanissa ympäristössä etenkin teini-ikäisten keskuudessa tapahtuvaa "homottelua". Tällainen jatkuva nykyajan ja menneisyyden peilaaminen tuntuu oudolta, kun on tottunut siihen, että historian annetaan ikäänkuin esiintyä omilla ehdoillaan. Löfströmkin esimerkiksi korostaa, että historiallisia, aineistoissa esiintyviä henkilöitä ei voi luokitella esimerkiksi transsukupuolisiksi. Samalla kuitenkin jatkuva peilaaminen nykyaikaan tulee esiin toistuvasti. Onko tarkoituksena alleviivata eroja tutkimuskohteen ja nykypäivän välillä, vai hermeneuttisesti muistuttaa tutkijan omasta kontekstista, joka oletettavasti vaikuttaa hänen esiymmärrykseensä?

Siltikin, minusta tuntuisi itsestäni oudolta kirjoittaa väitöskirjaan nykypäivän kristillisistä kirkoista ja verrata ensimmäisiä varhaiskristillisiä vuosisatoja nykytilanteeseen. Yleensä mielestäni nykypäivän tilanne odotetaan joka tapauksessa tunnetuksi; tai ehkä joillekin norsunluutornissa eläville vanhemmille tutkijoille vaikkapa teinien homottelu on vieras asia?

Lisäksi Löfströmin teos olisi kaivannut tiukempaa kustannustoimittajan otetta. Toisteisuutta on melko paljon, samoihin teemoihin palataan monessa pääluvussa, ja ärsyttävästi pääluvuissa esitetään kysymyksiä, ja kerrotaan, että vastaus annetaan luvussa 4 sata sivua myöhemmin :P

Hei hei mitä kuuluu

2008-11-26T12:38:00.011+02:00

Päivitysvälit venyvät taas. Yhteenvetoa menneestä, nykyisestä ja tulevasta:

Olin viime viikon lopulla yhden yön kestävällä työmatkalla Tvärminnessä, jossa järjestettiin suomalaisten myöhäisantiikin tutkijoiden seminaari; en ole ennen käynyt Tvärminnessä, ja oli kiva ihastella viehättäviä saaristomaisemia. Myös akateeminen anti oli odotettua hyödyllisempää oman tutkimukseni kannalta, aika paljon kun tuollakin pidetyt esitelmät liikkuivat identiteetin ja meidän ja muiden välisen rajanvedon teemojen ympärillä.
Olen neulonut aika paljon. Olisi kiva neuleblogatakin, mutta en tunnu koskaan saavan neuleistani järkeviä kuvia, etenkään tähän vuodenaikaan, kun ulkona kuvaaminenkin on mahdollista lähinnä sen ajan, kun olen töissä. Olen lisäksi ehkä maailman laiskin kuvankäsittelijä, jo kuvien skaalaaminen web-ystävällisempään kokoon tuntuu olevan liian vaivalloista. Neulottuani muutamankin pienemmän projektin (myssyt itselleni ja Aatokselle, viimeksimainitun kaulurin, jne.) olen vähän haaveillut jostain isommasta, esimerkiksi tämän neuletakin aloittamisesta joululomalla. (Siinä on onneksi paksu lanka, viimeksi kun aloitin itselleni neuletakin 2,5 mm:n puikoilla, pääsin takakappaleeseen kainaloiden kohdalle ja sitten työ jäi kaappiin...)
Lapsi kasvaa ja on terve ja reipas, mutta aika paha äiti-kausi vaivaa. Ensin meni hyvä yövieroitus mönkään, kun piti alkaa taas saada rintaa öisinkin (toinen vaihtoehto olisi ollut joka yö kahdesta neljään täysin raivona nälkäänsä ja/tai äidinkaipuutaan huutava poika). Sitten meni äidiltä aamupalarauha, kun aamiaisen ajan pitää saada olla sylissä. No, onhan se kiva olla tärkeä, ja kaipa tämä on ohimenevää...
Luin kokoelman Snellmanin ja hänen vaimonsa kirjeenvaihtoa. Aika hurjaa; Jeannette Snellman oli yli 20 vuotta miestään nuorempi (naimisiin mennessä alle 18), elämää suuremmin kokematon ja juuri kouluja käymätön, ja kokonaisuutena asetelma perheessä oli selvästi kaikkea muuta kuin tasa-arvoinen. Snellmanin vaimolleen lähettämien kirjeiden setämäinen holhoavuus, joka vuorotteli epävarman rakastajan mieleentuovan itsesäälin kanssa, oli vuorotellen koomista ja karmaisevaa. Silti tunsin välillä häntä kohtaan sympatiaakin, kun tiesin, miten tarina päättyy - Jeannette kuoli synnytykseen 29-vuotiaana, ja J. V. jäi yksin viiden lapsen kanssa. - Nyt jatkuu jonkinlainen löyhä Suomi 1800-luvulla -teema, kun tartuin seuraavaksi folkloristiseen homotutkimukseen (Jan Löfströmin "Sukupuoliero agraarikulttuurissa: 'Se nyt vaan on semmonen'").
Sorruin käyttämään veronpalautusrahat jo etukäteen pitkään himoitsemaani miniläppäriin.

Keski-iän kriisi?

2008-11-13T13:11:00.000+02:00

Saako vielä 32-vuotiaana värjätä tukkansa oranssiksi, jos sattuu tekemään mieli, vai pitääkö jo vanheta arvokkaasti?

Jotain tälle tukalle pitäisi saada aikaan tehdä, koskahan muistaisin varata ajan kampaajalle...

Meemi

2008-11-12T13:51:00.004+02:00

Tällainen meemi oli Tiukulla ja meepillä. Piti kyllä luntata sähköpostiarkistosta ja muuta, etenkin vuosi 2005 oli erityisen hämärän peitossa.

Kymmenen vuotta sitten, 1998:

1. Olin elämäni ensimmäisessä oikeassa ja olennaisessa seurustelusuhteessa.

2. Edellisenä vuonna löytämäni liveroolipeliharrastus eli kultakauttaan - monet vuosikausia jälkeenpäin muistelemani pelit pelattiin nimenomaan vuonna 1998.

3. Solmin monia nykypäivään asti jatkuvia olennaisia ystävyyssuhteita

Viisi vuotta sitten, 2003:

1. Olin vielä laitoksella toimistosihteerinä ja yritin epätoivoisesti saada tutkimusrahoitusta voidakseni alkaa tehdä väitöskirjaa kokopäiväisesti.

2. Kärsin ilmeisesti liiallisesta vapaa-ajasta, sillä pyöritin alkuun yksin ja sitten vain yhden ideointiapulaisen kanssa Oikeus olla susi -live/pöytäpeli-crossover-kronikkaa (olipas yhdyssana...).

3. Buffy-tv-sarja oli suuri hitti ja olo oli haikea sen loppuessa.

Kolme vuotta sitten, 2005:

1. Olin kuukauden Norjassa Atlantin rannalla tammi-helmikuussa ja totesin ilmaston ihmiselle sopimattomaksi :)

2. Harrastin innokkaasti neulomista ja uskaltauduin jopa osallistumaan lapasvaihtoon (sen jälkeen olenkin ollut haluton lupautumaan mihinkään sellaiseen missä pitää neuloa jotakin jollekulle vieraallekin kelpaavaa ja vielä deadlineen mennessä :))

3. Pidin jonkin aikaa Raamattupiiriä lähinnä uskontotieteilijöille ja hangaroundeille(?).

Vuosi sitten, 2007:

1. Yritin saada väitöskirjan valmiiksi ennen äitiyslomalle jäämistä mutta en onnistunut tässä.

2. Sen sijaan synnytin potran pojan joka täyttää jo ensi viikolla 13 kk.

3. Alkuvuonna äitini kuoli syöpään neljä päivää tekemäni positiivisen raskaustestin jälkeen, mikä tietysti aiheutti kaikenlaisia tunteita.

Tähän mennessä tänä vuonna:

1. Olen palannut töihin vanhempainvapaalta ja ensimmäistä kertaa tutustunut asiakkaana päivähoitojärjestelmään

2. Olen käynyt puolisäännöllisesti Yrjönkadulla uimassa, kunnes ensin kesätauko ja sitten jatkuvat flunssat ja kiireet taas katkaisivat sen, ja muutenkin yrittänyt perhe-elämän sallimissa puitteissa jatkaa harrastustoimintaa

3. Olen seurannut lapsen taitojen kehitystä ja päässyt näkemään viikoittain uusia taitoja

Eilen:

1. Luin Jennifer Glancyn kirjaa Slavery in Early Christianity ja inspiroiduin, ns. Uuden testamentin sosiaalihistoria kiinnostaa varsin paljon edelleen

2. Suunnittelin hahmoa uuteen, omien kiinnostuksenkohteitteni kannalta erittäin lupaavaan pelikampanjaan

3. Join baarissa hahmosuunnittelun yhteydessä yhden siiderin ja pienen lasillisen sherryä ja totesin alkoholitoleranssini olevan yhä täysin olematon

Tänään:

1. Olen yrittänyt kirjoitella väitöskirjaani Glancyn kirjan herättämiä ajatuksia

2. Aion mennä postiin hakemaan kilokaupalla netistä tilaamiani kirjoja (Brill myi 70% alennuksella mulle olennaista ja normaalisti törkeän kallista ammattikirjallisuutta)

3. Vietän illan lapsen kanssa ja tarkkailen mahdollisia aamulla saatujen rokotusten sivuvaikutuksia :)

Huomenna:

1. Menen koptin lukupiiriin perehtymään hermeettiseen tekstiin nimeltä Kahdeksannesta ja yhdeksännestä

2. Öö, yritän saada töitä tehtyä? :)

3. Ja muuten lepäiltyä että sitkeä köhä paranisi? Ei ole kovin koherentteja suunnitelmia...

Ensi vuonna, 2009:

1. Saan toivottavasti väitöskirjani valmiiksi, saatan jopa ehtiä väitellä loppuvuodesta

2. Edellyttäen että näin käy, voisi vähitellen käynnistää Aatoksen mahdollisen pikkusisaruksen harkitsemisen :>

3. Olisi ehkä mahdollisuus matkustaa Roomaan konferenssiin ja ehkä yhdistää siihen lomamatkakin. En ole koskaan ennen käynyt, olisi siistiä pyöriä Vatikaanissa :)

Päivän valitusepistola

2008-11-12T08:39:00.009+02:00

I'm a colored spade, a nigger, a black nigger, a jungle bunny, jigaboo coon, Pickaninny mau mau,
Uncle Tom, Aunt Jemima, little black Sambo,
Cotton pickin', swamp guinea, junk man, shoeshine boy
Elevator operator, table cleaner at Horn & Hardart, slave, voodoo zombie, ubangi lipped
Flat nose, tap dancin', resident of Harlem
And president of The United States of Love
- James Rado & Gerome Ragni

Tämän lisäksi viime aikoina on tapahtunut lähinnä sitä, että olen ollut flunssassa. Sitkeä tauti.

Ja kun nyt alan valittaa, niin mitä kauemmin asun keskustassa, sitä enemmän alkaa risoa a) yksityisautoilu keskustassa, b) jatkuvat katutyöt. Aleksanterinkatu on taas kerran auki, eikö sitä saa kerralla kuntoon? Ja onko se nyt niin nautinnollista istua ruuhkassa omassa autossa, että sillä on pakko ajaa Espoosta keskustaan ja takaisin joka ikinen päivä?? Kotikatumme on joka iltapäivä niin täynnä suojatielläkin seisovia autoja että kirjaimellisesti ei tahdo päästä läpi, etenkään jos vielä työntää rattaita. Saataisiinkohan viimein ne ruuhkamaksut tännekin?

Jatkakaa, ei täällä ollut mitään lukemisen arvoista :)

PS. Niinjoo, huomasitte varmaan että blogin ulkoasu on vähän muuttunut (tai sitten ette, jos luette tätä jonkun readerin kautta :). Se oli vahinko - pari ihmistä pyysi muuttamaan blogilinkit omalta nimeltään blogin nimelle, ja yrittäessäni tehdä tätä Blogger sanoi, että et saa editoida sivupalkkejasi ennen kuin muutat koko blogin uusiin ulkoasuvaihtoehtoihin :P Samalla katosi koko blogilista, mutta näemmä kehitys oli kehittynyt ja sain tuotua ne suoraan google readerista - suoraan blogien nimillä, kuten alkuperäinen tarkoitus oli :) Hieman ärsyttää tosin tuo sininen väri näiden tekstien alareunassa, ja kaikkia muita värejä Blogger antaa minun muuttaa mutta ei sitä...

Muoks: hähää, editoin sit suoraan html:ää. Nyt ei ole enää sinistä :)

Juhlintaa

2008-11-02T09:55:00.003+02:00

Vaikka torstaina ja perjantaina oli mieli melko matalalla, oli eilen huomattavan mukavaa synttäreiden viettoa. Sekä brunssi että päivällinen olivat maistuvia, ja erityisesti lapsi käyttäytyi esimerkillisesti molemmilla. Minulla on myös mukavia ystäviä. <3 Ja ihana aviomies, joka vei lapsen kotiin nukkumaan ja jätti minut ravintolaan syömään valkosuklaapannacottaansa :)

Kurkku kipeänä aamuun ankeaan

2008-10-31T09:19:00.007+02:00

Mieli on varsin matalalla useammastakin syystä, eikä pimeä syksy ja jatkuva sade auta asiaa. Eilen sain tosin aidosti (myönteisellä tavalla :) yllättäviä syntymäpäivälahjoja pariltakin taholta, mutta kokonaisuutena päivästä jäi silti ankea maku suuhun. Positiivisista asioista ei tahdo jaksaa iloita, ja 20 kilon laihtuminenkin (viimeisen kahden vuoden aikana siis, ei tänä syksynä :P) tuntuu huijaten saavutetulta, koska iso osa siitä tapahtui raskauden ja imetyksen aikana ja ansiosta. Ja vielä olisi ihannepainoon matkaa silti, mutta ylimääräistä energiaa skarppaamiseen on em. syistä tavallistakin vähemmän.

Uuvuttaa; tekisi mieli ryömiä kotiin ja sänkyyn lukemaan tämänhetkistä kirjaa, mutta kai sitä on pakko yrittää tehdä töitä jos haluaa edes joskus saada väitöskirjansa kasaan.

Neulonta ja etiikka

2008-10-20T09:20:00.003+03:00

Periaatteessa olen harrastanut neulomista jo useamman vuoden. Taidon karttuminen on kuitenkin ollut hidasta, kun aktiivisten neulontakausien kanssa ovat vaihdelleet lähes täysin kuolleet kaudet. Esimerkiksi raskausaika, jonka monet käyttävät vaatteiden neulomiseen tulevalle vauvalle, oli omalla kohdallani todella hiljaista. Ison osan aikaa väsytti niin järjettömästi, että en tahtonut jaksaa telkkaria katsella kuin makuuasennossa, niin neulo siinä sitten :) Lopussa alkoi myös sormien turvotus haitata, viiden minuutin neulonnan jälkeen katosi tunto sormista. Mutta näiden fyysisesten ongelmien lisäksi on vaan ollut sellaisia kausia, joina ei erityisesti huvita neuloa.

Ja sitten on niitä kausia, kuten nyt, jolloin huvittaa todella paljonkin :) Tekisi mieli lisäksi aloittaa läjäpäin uusia töitä, mutta olen vähän yrittänyt hillitä. Parhaillaan aktiivisesti tekeillä on itselleni kaulaliina, Aatokselle myssy ja miehelle sukat; omat sukkani (ohje tulee varmaan seuraavaan Ullaan, jos kelpuuttavat) sain juuri valmiiksi.

Nyt kun ekojutut ovat kuitenkin olleet tapetilla, on villalangankin tuotanto mietityttänyt, eläinkunnan tuotteesta kun on kyse. On näemmä olemassa tällainen lista eettisesti, ilman ns. mulesing-menetelmää tuotetuista merinovillalangoista - kiitokset meepille linkistä. Ihastuttava uusi tuttavuus oli lisäksi lähilankakaupastamme Fiinaneuleesta löytämäni Zitron Nimbus -luomumerinovilla, joka oli erityisen pehmeää ja ymmärtääkseni myös eettisesti tuotettua. Tästä juurikin Aatos saanee lähiaikoina myssyn.

2008-10-18T21:35:00.004+03:00

Ei-niin-pieni poikamme täytti tänään klo 12.47 vuoden. Koska oikea päivä osui vieläpä lauantaille, järjestettiin tänään myös juhlat lähisuvulle ja kummeille. (No, oli niissä myös virallisten kummien lisäksi pari kolme Aatoksen kanssa enemmän touhunnutta ystäväämme, terveisiä vaan sinne :). Sankari piti äidin leipomasta juustokakusta (jopa niinkin paljon, että ensimmäinen lautasellinen kipattiin lattialle, ja toinen vasta syötiinkin). Paristoilla kulkevat Brion junat olivat suuri suosikki kommuunilasten keskuudessa. Päivänsankari oli hieman yllättäen myös erityisen kiinnostunut korteista, myös niistä, jotka eivät soineet, sekä kaikesta joka oli riittävän pientä kokonaan suuhun tungettavaksi. Sitten nukahdettiin kesken juhlien.

Kaikki meni siis kaikinpuolin hyvin. Ja laitoin tähän vielä tagin "vauvaelämää", mutta ei meillä oikeastaan enää ole vauvaa vaan iso poika, joka jo melkein kävelee. Vähän haikeaa ja hämmentävää.

Harrastelijavalokuvaaja ja syksy

2008-10-12T12:00:00.009+03:00

Olen hieman kateellisena katsellut työkaverin blogin valokuvia. Mieleni tekisi itsekin kuvata enemmän, mutta aika on vähemmän yllättäen kortilla. Olen kuitenkin parina viikonloppuna jalkautunut kameran kanssa ulos. Pitäisi ehtiä lukemaan kameransa manuaalia sekä taannoin hankittua valokuvaajien raamattua, jotta ei tarvitsisi tehdä niitä kaikkia kikkailukokeiluita mitä kaikki muutkin harrastelijavalokuvaajat...

En oikein osaa kuvata ihmisiä (paitsi lapsia :)). Kokeiluluonteisesti otin kyllä esimerkiksi kuvia torilla myyntipöytien ympärillä olevista ihmisistä, mutta joku niissä häiritsi. Erakko mikä erakko.

Pieniä

2008-10-10T12:42:00.002+03:00

Jotkut eivät ole kuulleet, että lama on tulossa, vaan yrittävät väkisin tyrkyttää ihmisille ilmaisia luottokortteja kauppakeskuksessa, kun yrittää viattomasti vain käydä iltapäiväkahvia hakemassa. Vastasin ei kiitos tavanomaista tylymmin väsymyksessäni ja kahvinhimossani.

Kaikenlaisia muitakin asioita, joita voisi tänne kirjoittaa, on pyörinyt mielessä, etenkin työmatkoja kävellessä ja uima-altaassa. Koska kukaan ei kuitenkaan ole vielä keksinyt järjestelmää, jolla ne siirtyisivät suoraan päästäni blogiin, joutunette jatkossakin kärsimään laiskasta päivitystahdista (sikäli kun joku tätä vielä lukee).

Aiemmin kehutusta yövieroituksesta tuntuu seuranneen se, että lapsukainen haluaa rintamaitoa entistä enemmän aamulla ja illalla (erityisesti kuudelta aamulla sitä halutaan todella pontevasti :P). Minusta taitaa myös ensi viikolla tulla taaperoimettäjä. Pientä imetyshörhöytymistä on havaittavissa, mitä en olisi itsestäni lainkaan uskonut vuosi sitten.

Työkaverit kirjoittivat ekoilusta. Samat asiat ovat minullakin olleet mielessä (ei vähiten samaisten työkavereiden kanssa käytyjen keskusteluiden vuoksi :)). Jonkinlainen bipolaarinen ekoajattelu vaihtelee itsekehusta (hahaa, olen autoton kasvissyöjä!) itsesyytöksiin (miksi en voi olla syömättä talvella tomaatteja?). Pieni lapsi on sentään tältä vuodelta karsinut lentomatkat minimiin, mutta ensi kesänä on haaveena työ- ja lomamatkan yhdistäminen menemällä Roomaan - saa nähdä, onnistuuko. Lehtiä ja kirjoja kertyy meillekin, ja olen itse todella huono hahmottamaan kokonaisuuksia monitorilta lukiessani - väitöskirjan draftitkin joudun aina printtaamaan, jotta todella hahmottaisin tekstiä yhtä kappaletta laajempana kokonaisuutena. Aamulla taas syyllisyydentunnoissani mietin erilaisia elektronisia lukulaitteita kaunokirjallisuuden lukemiseen - jos niistä on kokemuksia (hyviä tai huonoja), jättäkää viestiä vaikka kommentteihin.

Valitusta

2008-10-08T18:46:00.003+03:00

Vähän uuvuttaa. Väitöskirjan viimeistely ja pienen lapsen hoito ovat jo sinänsä aika tehokas yhdistelmä (no, mitäs läksin), mutta nyt alkaa syksyn pimeyskin iskeä päälle. Työn kuormittavuutta lisää se, että alan olla kypsä koko väitöskirjaprojektiin ja haluaisin saada sen pois käsistäni mahdollisimman pian. Ohjaajien parannustoiveetkin vain turhauttavat, kun niiden toteuttamiseen menee niin paljon aikaa ja haluaisin vain saada jo kirjan valmiiksi. Toisaalta tulevaisuuskin stressaa - mitä sitä isona haluaisi tehdä, ja ennen kaikkea, kuka siitä maksaisi?

Illat ovat lyhyitä, kun jaksaakseen edes jotenkuten pitää mennä nukkumaan samoihin aikoihin lapsen kanssa, ja masentaa, kun ei ehdi nähdä muita tärkeitä ihmisiä - ja aika rajallisesti ehtii viettää laatuaikaa edes puolison ja lapsen kanssa.

Nähtyä ja luettua

2008-10-01T08:54:00.000+03:00

Joitakin huomioita R&A-valinnoista sekä eilen loppuun lukemastani kirjasta; yritin postata tätä jo eilen, mutta netin jumalat eivät suosineet:

The Wackness oli vähän niin kuin romanttinen komedia, jos olisi normaalia, että romanttisessa komediassa rakkaussuhdetta olennaisempaa on miespäähenkilön suhde terapeuttiinsa, jolle hän samalla diilaa huumeita. Paikoin osuvaa ihmiskuvausta, paikoin hauskoja juttuja, mutta nyt reilun viikon jälkeen huomaa, että käteen jäi kuitenkin aika vähän.

Helvetica ei oikein lunastanut R&A:n sivujen luomia odotuksia - ennen kaikkea fontin tausta ja yhteydet aiempaan jäivät hämäriksi, ja 80-minuuttisenakin dokkari tuntui turhan pitkältä haastateltavien alkaessa toistaa samoja asioita. Muutamat eksentrisen viihteelliset haastateltavat onneksi pelastivat elokuvakokemuksen :)

Son of Rambow oli kertaluokkaa oudompi elokuva kuin mitä kuvauksen perusteella arvelin, enimmäkseen kuitenkin ihan myönteisellä tavalla. Lopussa oli hieman ennalta-arvattavaa sentimentaalisuutta tosin annosteltu raskaammalla kädellä, mutta ei tämäkään mikään huti ollut. Lisäpisteitä päähenkilön kiihkouskovaisesta vanhemmasta, joka ei silti ollut sadistinen saati insestinen (toivottavasti ei nyt spoilannut :).

Ja kirja: olen lukenut kotimaista spekulatiivista fiktiota todella vähän, mutta etsiessäni Liken uutuusluetteloista ennen viime joulua jotain, mitä voisin pyytää isältä joululahjaksi, bongasin hieman satunnaisesti J. Pekka Mäkelän kirjan Nedut, johon sitten viime viikolla tartuin todettuani paavin raamattuteologiset pohdinnat turhan raskaaksi iltalukemiseksi. Alkuun Nedujen hahmot ja heidän välisensä suhteet tuntuivat epämääräisellä, hankalasti ilmaistavalla tavalla jotenkin falskeilta (tosin myönnän, että suomeksi dialogin sopivan puhekielisyysasteen valinta on vaan jotenkin täysin mahdotonta ylipäätään :)). Myös pääidea, Neandertalinihmisten saapuminen avaruudesta, kuulostaa melko kornilta, kuten kirjailija itsekin loppusanoissaan implikoi. Kokonaisuus oli kuitenkin ilmeisesti enemmän kuin osiensa summa, sillä Nedut osoittautui yllättävän addiktiiviseksi ja mukaansatempaavaksi lukemiseksi. Pidin erityisesti loppupuolen kerronnan selittelemättömyydestä ja vähäeleisyydestä. Sinisalon Ennen päivänlaskua tuli useammassakin kohtaa mieleen, vaikka yhteydet ovat pikemminkin paikoin (pseudo)intertekstuaalisessa kerrontatekniikassa ja joissakin teemoissa kuin missään selkeästi listattavissa yksityiskohdissa. Loppujen lopuksi kirja herätti myös kohtuullista kiinnostusta Mäkelän aiempia teoksia kohtaan.

Liberaalit vs. konservatiivit

2008-09-29T12:29:00.000+03:00

Tämä oli aika jännä.

Jotain leffaraporttia ehkä illemmalla tai huomenna.

Tauti

2008-09-24T10:16:00.004+03:00

Olen tässä kuukauden verran kärvistellyt sinnikkään flunssan kanssa, joka viimeisen vajaan viikon aikana on taas vain pahentunut. Eilen sitten viimein sain aikaiseksi mennä työterveyslääkärille, joka diagnosoi poskiontelotulehduksen ja kirjoitti antibioottikuurin. Nyt, kun sai lääkäriltä vahvistuksen sille, että on oikeasti kipeä eikä vain laiskota, on ollut (psykologisista syistä?) entistäkin vetämättömämpi olo. Töihin piti silti tulla, koska tänään iltapäivällä jatkokoulutusseminaarissa minulla itselläni on esitelmä... Huomenna ehkä jään sitten kotiin sairastamaan, jos antibiootit eivät ala purra heti kärkeen.

P.S. Vähän pitää silti tuulettaa: lapsukainen ei enää syö maitoa yöllä! Välillä tosin silti heräillään ja tuttia pitää laitella suuhun, mutta ensimmäisen maidottoman yön jälkeen mitään isompaa ongelmaa ei ole ollut.

Perheenäidin Rakkautta ja anarkiaa

2008-09-17T12:45:00.004+03:00

Kun muut, niin minäkin. R&A-elokuvafestari tulee taas, ja vaikka lapsi, työt ja harrastukset (etenkin iltayhdeksältä nukkumaan meneminen :) vähän haittaavat jokapäiväistä elokuvissakäyntiä, niin jotain sentään tarttui haaviin:

The Wackness pe 19.9. 18.30
Helvetica su 21.9. klo 14
Son of Rambow su 28.9. klo 16

Myös Otto, homozombileffa jota kaikki muutkin menevät katsomaan, kiinnostaisi, mutta sen sopivat näytökset olivat jo loppuunvarattuja (kun kaikki muutkin menevät katsomaan...). Täytyy katsoa, saanko lunastamattomista varauksista tms. kehitettyä itselleni siihen lipun.

Kuinka Microsoft teki minusta Debian-käyttäjän

2008-08-31T19:55:00.000+03:00

Minulla oli joitakin vuosia sitten jonkin aikaa tietokone jossa oli rinnakkain asennettuna Windows 2000 ja debian. Siitä koneesta sitten kuitenkin aika jätti, ja kun halusin seur naavaksi kannettavan, niin palasin takaisin pelkästään Windowsin käyttäjäksi - kuulin nimittäin epämääräisiä huhuja, että Linuxin asentaminen Windows-kannettavaan olisi jotenkin hankalaa ja vaivalloista, eikä se XP nyt niin huono ollut.

Kun sitten kuitenkin sitä seuraava kannettavani joutui takuuhuoltoon, osoittautui korjauskelvottomaksi ja sain tilalle kokonaan uuden koneen, siinä olikin Windows Vista. Vaikka olin kuullut siitä pelkkää huonoa, ajattelin ennakkoluulottomasti kokeilla. Jonkin aikaa jaksoinkin, mutta jokainen ohjelma, jonka koneeseeni asensin, teki siitä entistä hitaamman, ja lopulta minulla oli kone, jonka käynnistäminen ja selaimen avaaminen vei vähintään vartin. Jos lisäksi näytönsäästäjä oli jo ehtinyt käynnistyä, koneen palaaminen käyttöön vei sekin minuutteja.

Koska enimmäkseen käytin konetta vain töistä, siedin tätäkin yllättävän kauan, mutta lopulta tuli mitta täyteen. Eilen sitten asensin uusimman amd64-Debianin, toistaiseksi Vistan rinnalle, mutta jatkossa mahdollisesti uudestaan joko ainoaksi käyttöjärjestelmäksi, tai heivaan Vistan mäkeen ja asennan rinnakkain xp:n ja Debianin. Toistaiseksi nautin koneesta joka jaksaa buutata ;)

Debianin asennus sujui jo viimeksi helpommin kuin kuvittelin, mutta nyt se oli helpottunut vielä lisää. Internet-asetuksetkin installer löysi automaattisesti, samoin Windowsin olemassaolon, ja tarjosi automaattisesti dual boot -mahdollisuutta. Pieniä merkistöongelmia on ollut, mutta muuten sujuu hyvin.

Väsynyttä elämää

2008-08-18T11:57:00.003+03:00

Kuukausi on näemmä vierähtänyt edellisestä päivityksestä. Tänä aikana Aatos on aloittanut päiväkodin, ja sopeutunut iltapäivien viettämiseen siellä oikein hyvin. Meillä on reipas, sosiaalinen ja sopeutuvainen poika <3 Ei tosin haittaisi, vaikka lapsi olisi välillä vähän varovaisempikin ja alkaisi huomata itsekin, koska sohva tai sänky loppuu ja pudotus lattialle alkaa...

Itse olin viime viikon pohjoismaisessa Nag Hammadin tekstin tutkijoiden seminaarissa. Ihan opettavaista oli ja etenkin norjalaisia kollegoita on aina mukava tavata, mutta olen ihan tyytyväinen että seminaari on taas ohi - helpottaa kummasti tätä lapsenhoitologistiikkaa, ja lisäksi loppuvaiheessa ei vain tahdo enää jaksaa ottaa vastaan uutta informaatiota keskittyneesti (tai ollenkaan :)). Jäin täksi päiväksi kotiin, koska seminaari söi lauantain, mutta lapsi on pitänyt kiireisenä kotonakin ja nyt on vähän vetämätön olo :)

Liikkumaan voisi olla taas kiva päästä, voisin yrittää mennä uimaan Yrjönkadulle semisäännöllisesti kun se taas aukeaa (kymmenen kerran kortissani taitaa olla vielä muutama käyttämätön slotti).

Gotta Dance

2008-07-17T19:03:00.002+03:00

Balettivouhkausta:

Olen käynyt nyt kesän alusta kerran viikossa balettitunneilla. Tanssiopistolla on sellainen käytäntö, että kesällä yksi opettaja pitää kaikkia balettitunteja kaksi tai kolme viikkoa, ja sitten toinen opettaja jatkaa - näin kaikki opettajat saavat kunnon kesälomankin. Tällä viikolla oli opetusvuorossa yksi suosikkiopettajistani, Emma Monto.

Aiemmin Emman tunneilla on ollut melko vaikeita, erityisesti kovin nopeatempoisia ja/tai pitkiä sarjoja, mutta tällä kertaa sarjat olivat yksinkertaisia ja helposti muistettavia. (Haasteellista baletti on onneksi aina, joten "helppoudesta" ei voi puhua. :) Sain paljon korjauksia, koska Emma notkui takanani lukemassa selästäni vuoden 2005 Ropecon-paitani Linnunradan käsikirja -pastissia :) Olivat ne korjaukset silti aiheellisia. Kyynärpäätä pitäisi kannattaa ja kaikkea. Lisäksi Emma oli aidon ilahtunut nähdessään minut taas tunnilla ja - helvetti jäätyi - kehui minun olevan hyvässä kunnossa.

Tällaisen jälkeen pitänee yrittää päästä tunneille jatkossakin. Alkusyksy on huono, kun kaikki ylimääräinen aika ja energia menee lapsen tukemiseen päivähoidon aloittamisen suhteen, mutta joskohan vuodenvaihteessa viimeistään pääsisin taas balettiin. Emman tunneille (ja Christina Tuurna olisi kanssa aika kiva, jos toinen tunti siltä...).

Uskonnollinen tabula rasa

2008-07-16T12:52:00.006+03:00

Hesari otsikoi tänään siitä, että enää runsas puolet Helsingissä syntyneistä lapsista kastetaan ev. lut. kirkon jäseniksi. (Mielenkiintoista olisi tosin ollut tietää, vaikka sitä ei mainittukaan, kuinka moni liittyy muihin uskonnollisiin yhteisöihin.) Jutun yhteydessä haastateltu perhe, joka ei kasta lastaan, toisteli jo tuttuja mantroja siitä, että he haluavat antaa lapselle vapauden valita uskonnollisen katsomuksensa sitten isompana.

No, kenenkään ei tietysti ole pakko kastaa lastaan (ja muutenkin kaikki saavat elää kuten haluavat, Suomen lain puitteissa jnpp. :P). Mutta onhan se aika naiivia ajatella, että jos lasta ei liitetä kirkkoon tai uskontokuntaan, hän säilyisi jonkinlaisessa neitseellisessä tilassa tai tabula rasana maailmankatsomuksen suhteen ja voisi nuorena/aikuisena itse tehdä jotenkin erityisen neutraalin tai ennakkoluulottoman päätöksen uskonnostaan tai sen puutteesta. Vanhempien, muiden lähisukulaisten, opettajien ja kavereiden asenteet, arvot ja maailmankatsomukset väistämättä muokkaavat varsin paljon lapsen ajatusmaailmaa, onpa lapsi itse jonkun uskontokunnan jäsen tai ei.

Haamukirjoittajan muistelmat

2008-07-12T09:29:00.005+03:00

Myönnän avoimesti, että rehellinen epäintellektuelli uteliaisuus skandaaleita kohtaan oli pääasiallinen motivaationi, kun annoin kirjakerhon lähettää minulle taannoisen "kohukirjan", Robert Harrisin trillerin Haamukirjoittaja (The Ghost). Kyseessä on siis Tony Blairin pitkäaikaisen kirjailija/toimittaja-työtoverin (joka Irakin sodan vuoksi riitautui Blairin kanssa) kirjoittama trilleri, jonka päähenkilö - Britannian entinen pääministeri - muistuttaa jenkkikytköksineen kovasti Blairia, vaikka sattuukin kirjassa olemaan nimeltään Adam Lang.

Kirja onnistui kuitenkin yllättämään positiivisesti. Odotin Da Vinci -koodin tyyppistä nykivää kerrontaa ja/tai toimintaelokuvia jäljittelevää tyyliä, jossa CIA-miehet potkivat ovia sisään joka toisella sivulla, mutta kokonaisuus olikin miellyttävästi lähes verkkainen ja jotenkin sympaattisen vähäeleinen. Mieleen eivät niinkään tulleet modernit räiskintäelokuvat kuin klassiset vakoojajännärit.

Murhamysteerioita murhaajalta

2008-07-11T09:25:00.004+03:00

Olen ollut jo jonkin aikaa erityisen kiinnostunut viktoriaanisesta Englannista, ja olen jo pari vuosikymmentä ollut innokas dekkareiden lukija. Kun kuulin, että Anne Perry -niminen nainen on kirjoittanut kaksikin pitkää sarjaa viktoriaaniseen Englantiin sijoittuvia murhamysteereitä, hankin oitis käsiini toisen sarjan ensimmäisen osan, kirjan nimeltä The Cater Street Hangman.

Sain tilaamani kirjan käsiini eilen ja kävin vilkaisemassa kirjailijattaren wikipedia-sivua mainitessani kirjasta yhdelle potentiaalisesti samasta genrestä kiinnostuneelle ystävälleni. Sieltä selvisi, että Ms Perryn elämä on ollut melko, eh, monipuolista.

Perryn alkuperäinen nimi oli Juliet Hulme. Hän syyllistyi 15-vuotiaana Uudessa Seelannissa samanikäisen ystävättärensä kanssa viimeksimainitun äidin murhaan (tapahtumasta tehtiin sittemmin varsin tunnettu Heavenly Creatures -elokuva). Tytöt tuomittiin ja vangittiin, ja vapautettiin viitisen vuotta myöhemmin sillä ehdolla, etteivät he koskaan tapaisi toisiaan. Vapauduttuaan Juliet ryhtyi ensin lentoemännäksi, muutti sitten Amerikkaan ja kääntyi mormoniksi, ja muutti lopuksi oman äitinsä luo pieneen skotlantilaiseen kylään ja ryhtyi dekkarikirjailijaksi nimellä Anne Perry (Perry oli Julietin/Annen isäpuolen sukunimi).

Mind boggles.

Uskonnollista

2008-07-10T13:03:00.004+03:00

Olen jo noin kymmenen vuoden ajan aina välillä harkinnut siirtymistä Suomen ev.-lut. kirkosta erääseen toiseen kristilliseen kirkkoon. En ole kuitenkaan saanut aikaiseksi :) Henkinen laiskuus vaivaa, on kivaa että on edes teoreettisesti käytettävissä esimerkiksi ystävien/sukulaisten lasten kummeiksi ja muuta vastaavaa. Valtauomassa on helppo olla :)

Jos uskoisi siihen, että taivaspaikka on kiinni siitä, minkä uskonyhteisön jäsen on, niin tällaisia päätöksiä olisi helpompi tehdä. Meillä laiskoilla liberaaleilla on hankalampaa.

Töissä

2008-07-09T19:11:00.002+03:00

Olen ollut nyt puolitoista viikkoa töissä. Kohtuullisen kivuttomasti on sujunut kaikkien kannalta, mitä nyt pientä kitinää (Aatoksella) ja väsymystä (minulla) on ollut ilmassa. Silti olen saanut tehtyä töitäkin, paremmin kuin olisin kuvitellut.

Lapsi kasvaa kohisten, liikkuu lähinnä ryömimällä paikasta toiseen, nousee itse istumaan ja eilen illalla myös istumasta seisomaan. Kaikinpuolin reipas, perustyytyväinen ja joustava lapsi on meillä, sukulaisvierailuihin ja muuhun reissaamiseenkin suhtaudutaan kärsivällisesti.

Ei mulla mitään asiaa ollut :) Hengissä ollaan edelleen.

Aatos 8 kk

2008-06-18T10:02:00.002+03:00

Aatos täytti tänään 8 kk ja sopivasti samana päivänä oli myös neuvolakäynti. Kuten arvelimmekin, painonnousu alkaa viimein hidastua lapsen opittua tuossa kolmisen viikkoa sitten ryömimään (Aatoksen tämänhetkisellä fyysisellä aktiivisuudella ei juuri liikakiloja kerätä). Mitat olivat 77,4 cm ja 11,120 kg; kuulemma lapsemme on reilusti keskivertoyksivuotiaan kokoinen :) Pituuskasvu on taas +2-käyrän yläpuolella ja ennakoisi aikuisiän pituudeksi 185-190 senttiä, mutta minustakin ennustettiin vielä parivuotiaanakin vaikka kuinka pitkää, joten uskon vasta kun näen.

Kaikinpuolin meillä on edelleen terve ja reipas poika, vaikka pientä eroahdistusta ja hermostuneisuutta on nyt ollutkin ilmassa. Toisaalta lapsi kyllä viihtyy nyt paljon paremmin, kun pääsee käsiksi kädestä viskomiinsa tavaroihin ihan itse (ja sähköjohtoihin, ja kissanruokaan; ehkä osa hermostuneisuudesta johtuu siitä, että nyt samalla pitää alkaa totutella rajoihinkin?).

Vähän kyllä jännittää töihinmeno, eiköhän lapsi isän kanssa selviä mutta tuleekohan kriisi kun tuoretta rintamaitoa ei enää olekaan kaiken aikaa tarjolla...

Buffy ja kahdeksas kausi

2008-06-04T13:46:00.005+03:00

Buffy-tv-sarja aikanaan päättyi seitsemännen tuotantokautensa loppuessa, mutta sittemmin sarjan luoja Joss Whedon on ideoinut, tuottanut ja osin käsikirjoittanut sarjan tapahtumia jatkavaa sarjakuvaa, pitkälti samalla tavalla kuin tv-sarjaa aiemmin. Olen nyt lukenut sarjan siltä osin kuin se on jo julkaistu albumimuodossa, eli osat 1-10, joihin allaolevat vaikutelmat perustuvat.

Päällimmäisenä fanien mielessä on tietysti kysymys siitä, onko sarjakuva yhtä hyvä kuin tv-sarja, ja tähän on erityisen vaikea vastata. Missään tapauksessa se ei ole huono, vaan siinä on paljon hyvää hahmonkehityksen sekä iskevän ja paikoin myös monimielisen dialogin saralla. Toisaalta, sarjakuvana se ei aiheuta yhtä suurta innostusta kuin tv-sarjana - sarjakuvista toisaalta todella suuren vaikutuksen tekemisessä onkin omalla kohdallani onnistunut vain Gaimanin Sandman.

Monet sarjakuvan kommentaattorit ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että sarjakuvaformaatissa mikään ei rajoita Whedonin luovuutta - ei budjettirajoituksia, ei ongelmia tietyn näyttelijän saamisessa kuvauksiin, ei amerikkalaistv:ssä ilmeisesti yhä jossain määrin voimissaan olevaa sensuuria. Toisaalta rajaton vapaus on sarjakuvassa myös hieman ongelmallinen asia. Pitkälti sarjakuvan ongelmat jatkavatkin tv-sarjan seitsemännen kauden kehitystä. Maailmaa laajennetaan joka suuntaan, ja uusia paikkoja, henkilöitä ja voimia esitellään - ja samalla niille uhrattu sivutila ja aika on aina jostakin pois, nimittäin päähenkilöiden ja heidän välistensä suhteiden kuvaamisesta. Paljon on toistaiseksi jätetty auki ja mainitsematta, enkä ole varma, luotanko Whedonin suureen suunnitelmaan ja siihen, että kaiken tarkoitus selviää lopuksi :)

Silloin, kun ihmissuhdekuvausta tehdään, se on median erilaisuuden vuoksi eksplisiittisempää - sarjakuvassa kuvataan eksplisiittisesti paljon henkilöiden ajatuksia. Tämä asettaa hahmoille tavallaan tiukemmat rajat kuin tv-sarja, josta fanit voivat tehdä vapaammin omia tulkintojaan katseiden ja äänensävyjen (ja välillä lähinnä omien fantasioidensa ;) perusteella. Mitään sellaista, joka pahasti rikkoisi omia mielikuviani hahmoista, ei ole toistaiseksi tullut vastaan, mutta tavallaan kaipaisin enemmän kaikkea - vielä enemmän viittauksia taustoihin, menetettyihin rakkaisiin ja aiempaan elämään. Tässä suhteessa ehkä toinen, osien 6-10 juonikaari, onnistuu paremmin kuin sarjakuvan alku.

Neulontahuumoria

2008-06-02T08:01:00.001+03:00

Tämä Ullassa ollut mallitilkkujuttu huvitti - ja ennen kaikkea osui ja upposi. Tunnustan olevani numero 5, kärsimätön, muuten ehkä sukkajuttukin olisi sujunut paremmin. Ajoittain minulle tosin käy vaihtoehtoisesti myös niinkuin Boheemille, tai, silloin kun yritän ryhdistäytyä, niinkuin Ms. Beanille :)

Jokaiselle jotain

2008-05-29T11:44:00.003+03:00

Viime aikoina tapahtunutta näin tiivistettynä:

Kävimme viime viikonloppuna ystävien mökillä, ja Aatos viihtyi mökkeilemässä paljon paremmin kuin etukäteen pelkäsin; päiväunet tosin supistettiin minimiin, kun ei olisi maltettu millään nukkua
Aatos ja kämppisten lapsi kävivät myös tutustumassa aivan lähellä sijaitsevaan päiväkotiin, jossa molemmat aloittavat syksyllä (Aatos alkuun puolipäivähoidossa), ja saivat heti molemmat räkätaudin ;)
Olen purkanut kaksi sukantekelettä ja aloittanut nyt kolmatta yritystä aiemmin mainitusta Trekking Handartista, enkä ole oppinut kokemuksesta, vaan harhauduin uudestaan epätyypillisille lankaostoksille Fiinaneuleeseen (tällä kertaa ajattelin kokeilla puuvillaa, jonka neulominen ei tähän asti ole ollut aivan minun juttuni)
Kävin viimeistä kertaa uimassa Yrjönkadun uimahallissa, joka nyt sulkeutui kesäksi, ja aloitan viikon päästä uimisen sijaa balettitunnit

Sukkakirous

2008-05-23T08:37:00.002+03:00

Vaikka en ole ollut koskaan vannoutuneimpia sukkien neulojia, olen kuitenkin lähimenneisyydessä neulonut useammat sukat itselleni ja yhdet kämppisten lapselle. Muistaakseni näihin projekteihin ei liittynyt verta, hikeä tai kyyneleitä normaalia enempää. Sittemmin kuitenkin tapahtui jotakin, jonka seurauksena suututin jonkun sukkien hengen, ja kaikki on mennyt pieleen.

Kun yritin neuloa sukkia Aatokselle, sukista tuli ensin ihan liian isot, sitten yhä vielä melkein yhtä paljon liian isot, sitten niistä putoilivat silmukat ja lopulta purin ne ja aloitin jotain muuta. Sitten tällä viikolla eksyin Fiinaneuleeseen ja ostin ihanaa, käsinvärjättyä Trekking Hand Art -sukkalankaa. Olisi pitänyt tietää... Aloitin ohjeen mukaan sukkia, joiden neuletiheys täsmäsi, huomatakseni pian, että ne eivät millään mahtuneet pohkeeni ympärille. Purin ja kiroilin. En olisi millään jaksanut harrastaa kuviomatematiikkaa. Nyt on tekeillä sitten enemmän omasta päästä paria eri ohjetta yhdistävät sukat, joiden varsi tosin taitaa sitten olla niin leveä, että niihin mahtuisi koko suku.

Nancy Bushin Knitting Vintage Socks -kirjaa selaillessa tuli mieleen, että olisi kiva neuloa ihan ohuesta langasta naurettavan ohuilla puikoilla autenttiset viktoriaaniset sukat. Nyt kun en tunnu saavan aikaiseksi modernistakaan sukkalangasta 2,5 mm:n puikoilla sukkia, voisi ehkä muistaa, että tällaiseen projektiin ei kannata ryhtyä, jos arvostaa mielenterveyttään.

Helinä Rautavaaran museo

2008-05-19T08:07:00.006+03:00

Olimme eilen kansainvälisen museopäivän kunniaksi museovisiitillä, ja kohteeksi valikoitui Helinä Rautavaaran museo, jossa emme kumpikaan olleet ennen käyneet (eikä Aatoskaan :). (Ei syytä huoleen, Tiuku ja Sanna, kyllä me vielä tullaan sinne Espoon kaupunginmuseon keskiaikanäyttelyynkin, mutta sinne on ehkä suunnitteilla yhteinen excu kesemmällä, niin menimme ensin tuonne :)

Joka tapauksessa Helinä Rautavaaran museo oli ehdottomasti käymisen arvoinen. Vaihtuva näyttely, joka esitteli Afrikan tähdestä tuttuja paikkoja, oli myös ihan hupaisa, mutta nimenomaan perusnäyttely Rautavaaran keräämästä esineistöstä on vailla vertaa. Näyttävästi järjestetyissä vitriineissä oli upeaa tavaraa valtavista demonipatsaista reggae-vinyylinkansiin ja perinteisistä rituaalinaamioista eteläamerikkalaiseen kristilliseen taiteeseen. Arvelen, että tuonne olisi hauska mennä uudestaankin, esimerkiksi silloin kun Aatos on hieman vanhempi; tuolla on juuri sellaista värikästä ja näyttävää tavaraa, joka kiinnostaa lapsiakin ja muistuttaa piirrettyjen elokuvien, Tintti-kirjojen ja muiden seikkailuista. Samaan aikaan paikalle tuli eräskin lapsi, joka kyseli innokkaasti vanhemmiltaan, missä täällä on ihmissyöjiä.

Näyttely valaisi myös mielenkiintoisella tavalla Helinä Rautavaaran henkilöhistoriaa. Kirjeotteista selvisi karulla tavalla, ettei hän juurikaan saanut kannustusta vanhemmiltaan. Kun Helinä lähetti isälleen ja äidilleen paketteja matkoiltaan, isä valitti, että miksi lähetit tuollaista roskaa, osta laadukkaampaa tavaraa, ja äiti kirjoitti, että älä missään tapauksessa osta Intiasta värikkäitä sareja koska ne eivät sovi kenellekään eivätkä minkään kanssa, vaan vain valkoisia.

Ainoa miinuspuoli itse näyttelyssä oli se, että monista esineistä olisin kaivannut enemmänkin tietoa. Vitriineissä oli vain yleisluontoiset kuvaukset kyseisestä maasta/kulttuurialueesta ja ehkä yhdestä tai useammasta esineestä tai esinetyypistä, mutta yksittäisiä esineitä ei oltu edes numeroitu, saati nimetty. Ehkä tämä tosin joskus tapahtuu, museo on tietysti vielä nuori.

Lapsen syntymä ja kliseet

2008-05-16T16:30:00.003+03:00

Ei, en ole saanut toista lasta :) Mutta Aatoksen syntymästä on ylihuomenna seitsemän kuukautta, ja ajattelin kirjoitella parista synnytyskliseestä, jotka eivät kohdallamme toteutuneet, vaikka ensimmäisen kuvittelin kuuluvan suorastaan pakollisena ohjelmaan.

Olen nimittäin kuvitellut, että kun synnytys, onpa se sitten normaali synnytys tai keisarinleikkaus, on ohi, kätilö, synnytyslääkäri tai muu henkilökunnan jäsen näyttää lasta vanhemmille ja samalla sanoo: "Onneksi olkoon, teillä on terve poika/tyttö" tai jotain muuta, missä a) onnitellaan vanhempia ja b) mainitaan lapsen sukupuoli. Jostain syystä näin ei kuitenkaan ollut meidän kohdallamme, vaan kun Aatos oli saatu viimein kiskottua ulos turhan naftista sektiohaavasta, kuulin vain huumorimiehiin lukeutuneen anestesialääkärin tokaisun "raskasta hommaa tää synnyttäminen" ja jonkun sanovan "tässä tämä nyt on", ennen kuin lapsi vietiin pesulle. Pitkään arvelin, että olin ehkä vain niin tokkurassa, että tämä meni ohi, mutta Mikkokaan ei muistanut kenenkään sanoneen näitä perinteisiä sanoja. Väliäkö tuolla toki, tiesimme jo ennakkoon, että 99% varmuudella tulokas on poika, ja tunnistimme ihan itse kyllä elimetkin pojalle kuuluviksi ne nähdessämme. Onnittelujakin ehdimme saada myöhemminkin :)

Toinen klisee on se, että kun sitten synnytystapahtuma on ohi, ja vanhemmat ehtivät rauhassa ihastella lastaan, he erityisesti ihmetellen ihastelevat tämän pienuutta. Mutta jos kyse on jo syntymänsä hetkellä 56 cm pitkästä miehenalusta, ja edellinen läheltä seuraamani vauva oli kämppisten alle kaksikiloisena, keskosena syntynyt lapsi, niin pienuus ei tullut ensimmäisenä mieleen. Edes sormet tai varpaat eivät olleet erityisen pienet, sillä Aatoksella on alusta lähtien ollut miehekkään isot kädet ja jalat. (Käytettyinä saamamme pehmeät harjoittelukengät kokoa 18 eivät ole mahtuneet Aatokselle enää siinä vaiheessa kun kenkiä on mitenkään mielekästä kokeilla, joten ostin "pienelle" pojallemme ensikengiksi roheasti tarralenkkarit kokoa 22.) Aidosti muistan synnytyslaitoksella päinvastoin ihmetelleeni, miten noin iso ihmisolento on voinut mahtua sisälleni, erityisesti ottaen huomioon että olen lyhyt ja vielä todella lyhytselkäinen.

Äitienpäivä ja lisää roolipelaamista

2008-05-11T21:09:00.006+03:00

Selvisin hengissä Amarnasta, mutta aika vetämätön olo on ollut. Pääsin nukkumaan kahdelta; osalla pelinjohdosta meni epäilemättä vielä paljon myöhempään, mutta kun lisäbonuksena joka aamu tasan 6.30 pirteänä heräävä lapsi, herätessä väsytti ns. riittävästi.

Neljän tunnin unet pohjalla vietin ensimmäistä äitienpäivääni. (No, teknisesti olin jo odottava äiti vuosi sittenkin, mutta silti.) Tunnelma oli melkoisen horteinen, mutta selvisimme sentään talosta ulos syömään pizzaa ja istuksimaan puistoon.

Amarnasta selvittyäni koin ilmeisesti myös liiallisen vapaa-ajan ongelmaksi, joten pääsin aloittaa, en vain yhtä viime aikoina visioimistani ropekampanjoista, vaan kaksi. Saas nähdä mitä tästä tulee :)

Mitä ajattelin tänään 1

2008-05-07T13:10:00.002+03:00

Se on jo tuttu juttu, että vaatteet suunnitellaan huippumalleille tai vaihtoehtoisesti sellaisille keskivertoihmisille joita ei ole olemassakaan, ja on mahdoton löytää sopivia vaatteita, jos on lyhyt/pulska/isorintainen/kapeavyötäröinen/jne. Mutta miksi ihmeessä vauvanvaatteet suunnitellaan kuvitteellisille keskivertovauvoille, jotka eivät käytä vaippaa? Olen muutamiakin 80-senttisiä housuja saanut kiskoa ja repiä 73-senttisen lapseni päälle että saisin ne paikoilleen, koska mallivauvoilla ne ilmeisesti istuvat lantiolta ihonmyötäisesti ja pissa tulee tyylikkäästi suoraan housuun.

(Kestovaippa tietysti pahentaa asiaa, mutta varsin nafteja nuo ovat kertakäyttövaipankin kanssa.)

Hypoteettista roolipelaamista

2008-05-07T09:02:00.003+03:00

Mitä vähemmän ehdin tai muuten onnistun varsinaisesti roolipelaamaan, sitä enemmän kuitenkin mielessäni visioin kaikenlaisia pelijuttuja. Kämppiksen Roolipelaaja-lehti on paha, siinä esitellään jatkuvasti uusia tai uudelleenjulkaistuja ja kiinnostavia pelejä.

Ilman Roolipelaajaa olisin todennäköisesti missannut Trail of Cthulhun. Syystä tai toisesta Cthulhun vetäminen kiehtoo aina vain (onpa eräskin henkilö ilmaissut kantanaan, että todellisuudessa kaikki vetämäni pelit ovat enemmän tai vähemmän Cthulhua), mutta Call of Cthulhun arkaainen sääntöjärjestelmä on alkanut turhauttaa. Trail of Cthulhu vaikuttaa konseptinsa ja positiivisten arvioiden perusteella modernimmalta versiolta samasta teemasta, panostaa kuulemma muutenkin mysteeri- ja tutkimuspelaamiseen jo säännöillääkin enemmän, ja tarjoaa lupausten mukaan mahdollisuuden joko puhtaan lovecraftilaiseen kosmiseen kauhuun, pulp-seikkailuun tai näiden yhdistelmiin. Laitoin kirjan tilaukseen Amazonin marketplacelta; mieli vähän tekisi aloittaa jotakin uutta kampanjaa siitä, tai sitten viimeistäänkin voisi kokeilla sen sääntöjä sitten, kun tällä hetkellä pyörivä Cthulhu-kampanja päättyy ja jatkamme samalla porukalla uuden kampanjan parissa.

Toisaalta myös perusfantasia on alkanut houkuttaa yllättävästi. Jostain syystä mieleni tekisi aloittaa D&D-kampanja Dragonlancen maailmassa teininostalgiahengessä (teininä en vielä roolipelannut, mutta ahmin kyllä Dragonlance-romaaneita innolla). Ensin tosin olisi varmaan hyvä pelata hetki Mikon kohta alkavassa Eberron-kampanjassa, niin D&D:n sääntöjärjestelmä tulisi tutummaksi. En myöskään tiedä, onko kukaan muu halukas koskemaan enää Dragonlanceen pitkällä tikullakaan :)

Aatos 6,5 kk

2008-05-01T12:47:00.003+03:00

Voisi kai lapsestakin jotakin kertoa. Pojan strategiset mitat olivat puolivuotisneuvolassa viime viikolla 73 cm ja 10,4 kg, joten potrasta pojasta on siis kyse edelleen. Nuori sankari ei vieläkään oikein osaa ryömiä, ja sekös harmittaa, mutta liikkeelle pääsee kierimällä, ja seuraavaksi Aatos haluaisi jo oppia seisomaan. Jos lapsi saisi valita, kaikki päivät vietettäisiin äidin tukemana seisoma-asennossa.

Kiinteitä ruokia syödään jo reippaasti, aamiaisella, lounaalla ja päivällisellä. Eilen Aatos oli elämänsä ensimmäisissä vappubileissä, ja viihtyi mainiosti (vähän liiankin, koska ei millään maltettu nukkua...). Joka suhteessa meillä on helppo lapsi, ainoa pieni miinus on se, että Aatos herää pirteänä joka aamu 6.30. Poikkeuksellisesti tosin vappu oli käynyt sen verran voimille, että tänä aamuna herätys koitti vasta 7.30.

Kuningatar Victoria matkustaa junalla ja synnyttää

2008-04-29T13:27:00.003+03:00

Koin eilen iloisen jälleennäkemisen. Maaliskuussa kävi nimittäin niin ikävästi, että matkustaessamme junalla Tampereelle onnistuimme junastapoistumishässäkässä molemmat unohtamaan lukemamme kirjat junaan. Minua asia harmitti erityisesti, koska mukana ollut kirja oli erityisen mielenkiintoinen, Christopher Hibbertin kirjoittama kuningatar Victorian elämäkerta.

Kuningatar Victoria jatkoi matkaansa Ouluun, mutta palasi sitten takaisin Helsinkiin löytötavarapalveluun, josta kiireiden ja muiden takia se pääsi palaamaan kotiinsa vasta eilen. Jatkoin saman tien kirjaa siitä, mihin olin viimeksi jäänyt, eli nuoren kuningattaren ja prinssi Albertin naimisiinmenon jälkeisestä ajasta.

Kirja sisältää monia mielenkiintoisia ja yllättäviä yksityiskohtia, joita luen ääneen Mikolle vähän väliä. Synnytyksiin ja lapsiin liittyvät asiat ovat nyt erityisesti akuutteja, joten erityisellä mielenkiinnolla luin siitä, että prinssi Albert oli mukana (ilmeisesti) kaikissa Victorian synnytyksissä. Mielikuvani viktoriaanisesta synnytyksestä kun on sellainen, ettei miestä lääkäriä lukuunottamatta päästetä todellakaan samaan huoneeseen. Tässäkin asiassa, kuten kipulääkkeen käytössä synnytyksissä, Victoria oli siis joko edellä aikaansa, tai aikakausi itsessään oli modernimpi kuin usein ajattelemme.

Roolipelaaminen ennen ja nyt

2008-04-16T09:15:00.003+03:00

Joskus aikanaan vedin yhtä aikaa vaikka kuinka montaa roolipelikampanjaa. Silloin kävi yleensä näin:

1. Sain idean uuteen peliin selatessani jotakin lähdekirjaa tai ihan muuten vain jostakin, jota joku sanoi.
2. Tehtyäni vähän ennakkosuunnittelua mainostin peliä Alter Egon kampanjalistalla ja sain ilmoittautumisia 1-2 kertaa kampanjaan sopivan määrän.
3. Valikoin pelaajat, jos karsimisenvaraa oli, ja kampanja alkoi.
4. Kampanja päättyi kesken kaiken aikatauluongelmiin, jonkun tai joidenkin pelaajien kiinnostuksenpuutteeseen, tai vastaavaan. Jotkut tosin elävät loppuhuipennukseensa, jossa hahmot abduktoidaan ufoon tai herännyt sfinksi tallaa alleen koko Egyptin.

Nykyään homma menee pikemminkin näin:

1. Luen vessassa kämppiksen Roolipelaaja-lehdestä jostain kiinnostavasta pelistä, saan siihen sopivan kampanjaidean ja innokkaasti ostan kirjan.
2. En oikeastaan ehdi lukea kirjaa kunnolla, mutta vihjailen kuitenkin blogissa ja muuten vain, että tällaista voisin peluuttaa joskus.
3. Saan joitakin epämääräisiä "voisihan sitä olla kiva pelata" -ilmoja, joista ainakin puolet sisältää disclaimerin "ei mulla tosin oikeastaan ole aikaa".
4. Koska kellään ei ole aikaa, kampanja ei pääse edes hahmonluontiin asti. Paria kuukautta myöhemmin luen taas vessassa Roolipelaajaa ja ostan jonkun uuden pelin...

Uusi lelu

2008-03-19T18:56:00.003+02:00

Ostin uuden kameran. Valintaperusteena oli enimmäkseen mutu, mutta tuo vaikutti hinta/laatu-suhteeltaan aika hyvältä kuitenkin. Olisihan digijärkkärikin kiva, mutta vaikka rahaa olisikin (mitä ei siis ole), niin on myös mukava että kamera on sellainen että sen uskaltaa ottaa mukaan jonnekin :) Tämä lienee toistaiseksi ihan riittävä lähinnä lasten ja kissojen kuvaamiseen. Pääsiäisenä voisi ehkä jalkautua ulos kameran kanssa ja kuvata vähän jotain muutakin.

Elämä, vauva ja uinti

2008-03-18T14:16:00.003+02:00

Elämä on koostunut tasaisesta (tai no, epätasaisesta, välillä lapsi ja elämä hymyilevät ja välillä kaikki tuntuu menevän pieleen ja vaan kitistään molemmat :) vauvanhoidosta. Iltaisin väsyttää kummasti, eikä tunnu miltään uhraukselta mennä yhdeksältä Aatoksen kanssa nukkumaan. (Tämä selityksenä eräille siitä, miksi ei juuri tule keikoille lähdettyä, vaikka lapsen voisi jättääkin nukkumaan isänsä hoiviin...)

Tänään Aatos täytti 5 kk. Strategiset mitat viisikuukautisneuvolassa tänään olivat 70,5 cm ja 9700 kg. Iso poika on siis edelleen, vaikka pituuskasvu on vähän tullut omalta korkealla huidelleelta yläkäyrältään alas. Ihmekös se sinänsä, kun kaikki energia kuluu liikkumiseen ja pyörimistä harjoitellaan öisinkin... Kaiken kaikkiaan poika voi hyvin edelleen. Ennen pelkäsin, että olen koko ajan huolissani siitä, että lapseni ei oppisi riittävän nopeasti uusia taitoja jne. ja pelkäisin sen ennakoivan jotakin poikkeavuutta, mutta nyt tässä hässäkässä kaikenlaista uutta tulee koko ajan, eikä moista ehdi murehtia. Aatos on lisäksi pienistä kitinöistä huolimatta niin hyväntuulinen ja pirteä lapsi, että neuroottisempikaan äiti (=minä) ei osaa kovin tosissaan nähdä siinä mitään piilevää kovin suurta vikaa :)

Saatuani useammankin kunnon flunssan kuluneena talvena päätin taas alkaa vähän tsempata itsestäni huolen pitämisen suhteen. Painonhallinta pitää toistaiseksi vielä kummasti huolen itsestään, kun pienen energiansyöpön ravitseminen kuluttaa kaloreita enemmän kuin mitenkään ehdin syödä, mutta välillä alkoi jo päästä huipata, kun samalla menivät myös vitamiinit ja hivenaineetkin ns. parempiin suihin. Otin monivitamiinit takaisin päiväohjelmaan, ja huimaus katosi kummasti. Lisäsin säännölliseen viikko-ohjelmaani myös uinnin Yrjönkadun uimahallissa maanantaisin. Olen ehkä Suomen hitain uimari, mutta tuleepa tehtyä edes jotain (ja samalla saa mukavan lepohetken saunassa :). Kesäksi haaveilen tanssitunnista Tanssiopistolla, mutta sopivantasoisten balettituntien aikataulut olivat vähän huonoja.

Viktoriaaninen vuodenkierto

2008-03-14T08:18:00.004+02:00

Minulle vihjattiin, että en ole pitkään aikaan päivittänyt blogiani :P Monenlaisista asioista olisin voinut kirjoitella, mutta kohta 5 kk täyttävä apulainen on pitänyt huolta siitä, etteivät kirjoitukset ole siirtyneet aivoista näppikselle.

Nytkin teidän on tyytyminen kirja-arvosteluun. Luin viimeksi Sue Geen kirjan The Mysteries of Glass, jonka ostin lähinnä sillä perusteella, että se sijoittui viktoriaaniseen Englantiin :) Hieman harhaanjohtava takakansiteksti kuvasi kirjaa skandaalinkäryiseksi romanssiksi. Toki kirjassa on kaksi ihmistä, jotka rakastuvat toisiinsa ja joiden suhde aiheuttaa kohua, mutta yhtä lailla olennaisia teemoja kirjassa on muitakin: uskonnollinen kutsumus, kirkollinen vs. yksityinen uskonnollisuus, lapsettomuus, tekopyhyys ja eläminen läheisessä suhteessa luonnon ja vuodenkierron kanssa. Erityisesti vuodenkierron kuvaajana Gee on hieno; vuodenaikojen vaihtelua ja sen vaikutusta ihmisten elämään kuvataan taidokkaasti.

Romaanin päähenkilöltä tuntuukin melkein yhtä lailla viktoriaaninen maalaiskylä, johon sen tapahtumat sijoittuvat, kuin sen varsinainen päähenkilö, apupapiksi kylään saapuva nuori Richard Allen. Muutenkin kirjassa on vahva tunnelma, joka tosin hieman kärsi siitä, että itse luin sitä aina vain muutaman sivun kerrallaan imettäessäni, ratikassa jne. Suosittelen 1800-luvun agraarisesta elämänmuodosta kiinnostuneille, ehkä enemmän kuin niille, jotka haluavat lukea kohuromanssista :)

INFJ

2008-02-07T18:28:00.000+02:00

Kun nyt blogeja kiersi kaksikin eri versiota MBTI-persoonallisuustestistä, pitihän se taas tehdä. Tulos ei ole yhäkään muuttunut:

Jung Typology Test:

Your Type is INFJ
Introverted (67%)
Intuitive (62%)
Feeling (88%)
Judging (11%)

Suitable Careers:
Literature/Writer
Humanities
Web Design
Philosophy
Archaeology
Social Service
Religious Education
Psychology
Counseling

Kisa.ca:

Your personality type is INFJ.
Introverted (I) 75% - Extraverted (E) 25%
Intuitive (N) 91% - Sensing (S) 9%
Feeling (F) 100% - Thinking (T) 0%
Judging (J) 64% - Perceiving (P) 36%

Lankahamsterointia

2008-02-01T12:00:00.000+02:00

En ole kohtuullisen pitkään aikaan kirjoittanut neulonnasta blogiini. Osin se johtuu siitä, etten ole kyllä juuri neulonutkaan :P Raskauden jälkipuoliskolla turvotus vei sormista tunnon, mikä teki neulomisen aika hankalaksi. Lisäksi turvotus ja mikä lie oli saanut jonkun hermon pinteeseen ranteessa, joka myös hankaloitti elämää. Viimeksimainittu vaiva jatkui vielä pitkään synnytyksen jälkeenkin, mutta alkaa onneksi nyt viimein helpottaa. Kun lisäksi lapsi vei etenkin alkuun ajan melko tehokkaasti, ei kovin paljoa ole valmistunut töitä. Jotain pientä sentään: pätkävärjätystä, syksynkirjavasta Limbo-villalangasta syntyi Aatokselle peitto, ja jouduttuani äkillisen lankapsykoosin valtaan Kampissa ostin myös itseraidoittuvaa Novita Woolia, josta syntyivät pojalle ruskeankirjavat lapaset.

Sittemmin onkin taas takunnut. Kaapista löytyi pari kerää turkoosinväristä alpakkaa, josta ajattelin aloittaa Aatokselle sukat. Kärjestä ylös tehtävistä sukista alkoi kuitenkin tulla arviolta n. kokoa 36, joten purin tekeleen ja aloitin uudestaan pienempänä. Sukat olivat yhä hieman turhan isot, mutta ajattelin, ettei se haittaa - ne voi ottaa sitten käyttöön ensi talvena. Kaikki sujui muuten mukavasti, kunnes pääsin sukan suun päättelyyn. Suusta tuli turhan tiukka varsinkin sukan koon huomioiden. Purin päättelyn ja ajattelin kokeilla uusiksi. Joustinneule lähti kuitenkin purkautumaan, ja pitkälle purkautuneiden silmukoiden nostelu takaisin puikoille on tarkkaa mutta todella ikävää hommaa. Jonkin aikaa petin itseäni ja ajattelin että teen sen sitten, kun olen tosi reipas ja mulla on hyvä tovi ylimääräistä aikaa. Yeah right. Eilen totesin, että tällainen hetki tullee ehkä sitten kun Aatos muuttaa pois kotoa, ja purin koko sukan.

Nyt en hetkeen ajatellut neuloa sukkia :) Kun tänään aamulla alkoi lankahamsterikisa, aloitin samasta turkoosista alpakasta sen sijaan peiton, johon tulee aaltopitsikuvio. Jotkut reippaat/hullut neulojat ovat saaneet menneinä vuosina kulutettua neulomalla toista kiloa lankaa viikossa. Minulla ei ole mitään saumaa moiseen, vaan asetan henkilökohtaisekseni tavoitteekseni a) olla ostamatta lankaa helmikuun lisäksi myöskään maaliskuussa ja b) saada helmikuun aikana edes tuon yhden neuletyön valmiiksi. Saa nähdä, miten käy.

P.S. Mahdolliset hamsterikisaan liittyvät neulepäivitykseni löytyvät kuukauden aikana hamsteriblogi nelosesta, jos jotakuta kiinnostaa :)

Vauvakuulumisia

2008-01-25T15:14:00.000+02:00

Aatoksella oli toissapäivänä kolmikuukautisneuvola, ja kasvutahti on jatkunut tasaisena omalla käyrällään yläkäyrän yläpuolella - kuulemma vain 1,4% kaikista lapsista on yhtä isoja tässä iässä kuin meidän "pieni" poikamme. Tuskinpa pojasta silti tulee mitään jättiläistä; kuten moni on jo kuullut, olin itsekin pikkulapsena hyvin kookas ja minusta ennustettiin 180 cm pitkää aikuisena. Vain 20 cm jäi puuttumaan ;) Arvelen siis Aatoksenkin kasvutahdin hidastuvan ja tasaantuvan vähitellen.

Alkuun vauvanhoito tuntui erityisen raskaalta siksi, että Aatos ei nukkunut päivisin kuin sylissä, ja siinäkin lukuisia lyhyitä torkkuja. Vähitellen kuitenkin tämä asia on alkanut korjaantua, ja on osoittautunut mahdolliseksi saada vauva nukkumaan sängyssä päiväuniaan jopa parikin tuntia, vaikka sitä alkuun epäilinkin. Syömisasentojen suhteen sen sijaan pojasta on tullut nirsompi, ja välillä ei mikään imetysasento tunnu kelpaavan ennen kuin lapsen ottaa tukevaan otteeseen kainaloonsa ja lypsää maitoa suuhun niin että naama punaisena huutava otus muistaa, mikä syömisen pointti olikaan. :)

Kyllähän täällä kotona lapsen kanssa olo aina välillä kiristää hermoja, mutta se on muuttunut nyt myös palkitsevammaksi alkuajoista, kun Aatos palkitsee hoitajansa hymyillä ja riemunkiljahduksilla tämän tästä <3

Pelinjohtamisyrityksiä

2008-01-24T15:06:00.000+02:00

Vähitellen olen yrittänyt taas päästä roolipelaamisen makuun lapsen syntymän jälkeen. Valitettavasti tosin sitkeäksi äitynyt flunssa pakotti perumaan maanantaille sovitun pelisession, ja muutenkin erilaisia aikatauluongelmia on taas riittänyt. Ensi viikolla ainakin uutta yritystä Mikon KERP-kampanjan parissa (sitä on sentään ainakin kertaalleen pelattu Aatoksen syntymän jälkeenkin).

Pelinjohtamisen suhteenkaan en aio lannistua. Usean kuukauden tauolla olleeseen, Buffyversumiin sijoittuvaan kampanjaan on saatu viimein sovittua pelipäivä, ja lapsen nukuttua nyt aiempaa pidempiä päiväunia olen vähän hahmotellut uuttakin kampanjaa. Jos viimeksimainittu kiinnostaa, voi ilmoittautua kommenteissa tai mailitse.

Meemitäytteen pojan paluu

2008-01-14T20:37:00.000+02:00

Tällaisen poimin Hannalta, jos joku tätä blogia vielä lukee :) Yritän vastata, en tosin välttämättä kovin nopeasti.

Comment to this post and I will:

1. Tell you why I friended you.
2. Associate you with something - fandom, a song, a color, a photo, a word etc.
3. Tell you something I like about you.
4. Tell you a memory I have of you.
5. Ask something I've always wanted to know about you.
6. Tell you my favorite user pic of yours.
7. In return, post this in your LJ.

Muoks: alunperin tuo ensimmäinen kohta kai viittasi siihen, että miksi oli jonkun livejournal-ystävä, mutta nyt kun ei enää olla livejournalissa niin ketä kiinnostaa :)

Alice ja Jane Eyre

2008-01-09T15:50:00.000+02:00

Joitakin huomioita viime aikoina luetusta:

Pyysin ja sain Mikolta joululahjaksi Bryan Talbotin sarjakuvan Alice in Sunderland. Sarjakuvaksi sen aihe oli varsin poikkeuksellinen: koko 320-sivuinen sarjakuva käsitteli Sunderlandin kaupunkia ja sen historiaa sekä Liisa ihmemaassa -kirjan luojaa Lewis Carrollia ja "Liisan" esikuvana toiminutta Alice Liddelliä. Tavallaan Sunderlandiä esitellessään kirja onkin lähinnä sarjakuvamuotoinen, hieman tavallista syvemmälle uppoutuva matkaopas. Tässä teemassa oli toisaalta myös visuaalisesti todella upean kirjan heikkous; ei niinkään siinä, ettei se olisi kantanut, vaan se tuntui vetävän hieman kahteen suuntaan. Sunderlandin historiaa ja kulttuuria käsittelevät osuudet olivat hienoja sellaisenaan ja liian laajoja sopiakseen vain Carrollin ja Alicen tarinan alaviitteiksi tai ekskursioiksi; toisaalta Carrolliin ja Aliceen palattiin aina uudestaan ja uudestaan sen sijaan että he olisivat olleet vain kaksi henkilöä Sunderlandin tarinassa. Suosittelen silti kaikille Englannin historiasta, kirjallisuudesta ja/tai hieman erilaisesta sarjakuvasta kiinnostuneille.

Seuraavaksi tartuin Jasper Fforden kirjaan The Eyre Affair. Paikoin hieman Linnunradan liftarin käsikirjan mieleen tuova vaihtoehtoiselle 1980-luvulle sijoittuva dekkari, jossa matkustettiin niin ajassa kuin romaaneissakin, oli viihteellinen, mutta ei aivan niin mukaansatempaava kuin olin toivonut. Lisäksi lukiessani sitä minua alkoi häiritä pahasti se, että en ollut lukenut Kotiopettajattaren romaania, josta kirja oli saanut nimensä ja joka oli siinä merkittävässä osassa. (Kyllä, sivistyksessäni on sillä kohtaa valitettava aukko.) Jane Eyre löytyisi sitäpaitsi hyllystämme alkukielisenä, mutta valitettavasti osana valtavaa Brontën sisarusten yhteisnidettä, jonka lukeminen bussissa tai pitely yhdellä kädellä samalla kun imettää lasta on laajalti mahdotonta.

Siksi tartuinkin sen sijaan toistaiseksi toiseen kirjaan, Diane Setterfieldin teokseen Kolmastoista kertomus. Valitettavasti maailma halusi pilkata minua, ja tämäkin teos sisälsi useita viittauksia Kotiopettajattaren romaaniin. Minulle ei anneta vaihtoehtoja. Kotiopettajattaren romaani lienee ollut yksi esikuvistakin, sillä Setterfieldin teos oli melko vaikuttava ja mukaansatempaava synkähkön viktoriaanis-goottilaisen jännitysromaanin pastissi; Collinsin Valkopukuinen nainen tuli itselleni mieleen läheisenä esikuvana. Kirjan vanhanaikaisuutta korosti se, että vaikka kehyskertomus ilmeisesti sijoittui nykyaikaan, tai ainakin todennäköisesti 1900-luvun jälkipuoliskolle, siitä oli mahdollisuuksien mukaan häivytetty kaikki modernin maailman merkit. Päähenkilön kirjoittamisesta kynällä kerrottiin moneen otteeseen, ja asioitaan hän hoiti kirjeitse. Suosittelen vanhanaikaisista romaaneista pitäville :)

Tohtorikoulutettavan elämää

2008-01-05T15:16:00.000+02:00

..viime merkinnän, jossa palauttamatta jäänyt väitöskirja näytteli suurta roolia yhdessä poikamme kanssa, jälkeen tämä osui suoraan hermoon :)

Uusi vuosi

2008-01-02T12:28:00.000+02:00

Hyvää uutta vuotta!

Olimme uutena vuotena alkuillan ystävän luona bileissä, joissa tuttavapiirin lapsellistuminen näkyi selvästi - alkuillan siellä oli Aatoksen lisäksi myös neljä muuta lasta ja vauvaa.

Kopioin Sannalta aiheeseen liittyvän meemin, jota tosin minulla uhkaa lievä toisteisuus :)

1. Mitä sellaista teit vuonna 2007, mitä et ollut tehnyt koskaan aiemmin?
Olin raskaana ja synnytin (sektiolla) :) Olin Irlannissa. Vietin 1-vuotishääpäivää, joka päättyi ruokamyrkytykseen (se ei tosin ollut laatuaan ensimmäinen, koska olin saanut ruokamyrkytyksen myös viime vuonna Syyriassa :).

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi ja teetkö enemmän ensi vuodelle?
En muista enää, jos tein lupauksia, enkä tee niitä ensi vuodellekaan. Olisi tosin aika kiva, jos saisin viimein väitöskirjan esitarkastukseen vuoden 2008 aikana...

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Minä itse ;) Yksi ystäväni myös, paria viikkoa aiemmin.

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Äitini kuoli helmikuussa.

5. Missä maissa kävit?
Irlannissa, en muualla.

6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2008, jota puuttui vuodesta 2007?
No se väitöskirja... Lapsen kanssa voisi myös kokeilla ulkomaanmatkailua sitten kun väitöskirja makaa esitarkastuksessa.

7. Mitkä vuoden 2007 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi?
18.10. oli se synnytys :)

8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna?
Öö, raskaaksi tuloa ja synnyttämistä tuskin voi pitää erityisesti omina ansioinaan, ja kun väitöskirjajuttukin meni puihin, ainoa mieleentuleva asia on Kehruu-Jennyn varjossa -larpin järjestäminen keväällä.

9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi?
En saanutkaan väitöskirjaa esitarkastukseen ennen äitiyslomaa, enkä äitiysloman alussakaan, enkä ylipäätään, se jäi kaivelemaan hieman.

10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista?
1 ruokamyrkytys, 4 kk raskauspahoinvointia, epälukuinen määrä pikkuflunssia ja yksi vähän isompi. Sektion jälkeen olin vuorokauden vuodepotilaana ja pari päivää sen jälkeenkin laahustin Naistenklinikan käytävillä Igor-tyyliin selkä köyryssä, mutta se ei varsinaisesti ollut sairaus eikä vamma...

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
En muista ostaneeni mitään erityisen isoa tai mieleenjäävää yksittäistä asiaa. Lähinnä olen hamstrannut kirjoja ja tv-sarja-dvd-bokseja enemmän kuin olen ehtinyt kuluttamaan... Lapselle ostin vaunut, joka oli ulkoisilta mitoiltaan iso hankinta, ei ehkä "paras", mutta aika hyvä diili kuitenkin, koska sain ne varsin edullisesti käytettyinä ja ne olivat oikein hyväkuntoiset ja toimivat.

12. Kenen käytös herätti hilpeyttä?
Sekä lapset (niin oma kuin kämppistenkin) että kissat jaksavat huvittaa.

13. Kenen käytös masensi?
Ei kai kenenkään niin pahasti että enää muistaisin sitä :)

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Alkuvuodesta ulkona syömiseen, loppuvuodesta lapsen tavaroihin, ja koko ajan kirjoihin ja dvd:ihin.

15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi?
Pitäiskö nyt taas sanoa siitä lapsesta...

16. Mikä laulu / levy tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2007?
Ei oikein mikään. En kuunnellut juurikaan uutta musiikkia, mitä nyt Euroviisukappaleet. Pitäisikö sitten sanoa Hanna Pakarisen Leave Me Alone... Mikko tosin kuunteli lapsen syntymän aikoihin Jetro Tullin Thick as a Brickiä ja ehdotti siksi lapselle nimeksi Jetroa :)

17. Viime vuoteen verrattuna, oletko:
a) onnellisempi vai surullisempi?
Ehkä hieman onnellisempi, mutta aika lailla samoissa mennään.

b) laihempi vai lihavampi?
Laihempi, yllättävää kyllä, imetys vei raskauskilot ja muutaman niiden kaverinkin mennessään heti alkuun.

c) rikkaampi vai köyhempi?
Aika lailla samoissa - vanhempainpäiväraha on huonompi kuin palkka mutta rahaa ehtii tuhlata vähemmän :D

18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
Nähneeni ihmisiä; olin kovin laiska sosiaalisesti.

19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
Stressanneeni kaikesta sellaisesta jolle en voi mitään.

20. Kuinka vietit joulua?
Kotona perheen kanssa, tapanina kävimme Mikon tädin ja tämän perheen luona Espoossa.

22. Rakastuitko vuonna 2007?
En ainakaan romanttis-eroottisessa mielessä.

23. Kuinka monta yhdenyön juttua?
Yllättäen ei yhtään.

24. Mikä oli suosikki-tv-ohjelmasi?
How I Met Your Motheria tuli katsottua lähinnä dvd:ltä aika paljon. Katsottiin Teemalta myös Idioottia ja Saatana saapuu Moskovaan -sarjaa.

25. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?
Tuskinpa. En vihaa erityisesti ketään, korkeintaan tunnen ärtymystä jos altistun liian suurissa annoksissa tietyille ihmisille :)

26. Mikä oli paras lukemasi kirja?
En enää tahdo muistaa, mitä luin alkuvuodesta, mutta ainakin aiemmin blogissakin mainitun Lynn Flewellingin Tamir Triadin osat 2 ja 3 olivat hyviä; Tamir Triad lienee kokonaisuutena paras lukemani fantasiakirja.

27. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
Ruotsalainen folk-yhtye Ranarim, jonka levyn sain lahjaksi.

28. Mitä halusit ja sait?
Tulla raskaaksi ja saada lapsen.

29. Mitä halusit muttet saanut?
Jättää sen väitöskirjan... (Tietty toisteisuus havaittu jo aika monetta kertaa :P)

30. Mikä oli suosikkileffasi tänä vuonna?
Uusia leffoja näin aika vähän. Romanttinen komedia Music and Lyrics osui aika lailla oikeaan mielentilaan kun kävin katsomassa sen.

31. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka vanha olit?
Sopivasti kysymyksen numeron huomioonottaen täytin 31. Varsinaisena syntymäpäivänä taisin lähinnä hoitaa vauvaa, mutta vietin synttäreitä ovelasti jo paria viikkoa ennen syömällä hyvin ystävien kanssa korttelin toisella kulmalla olevassa italialaisessa.

32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän?
Pitääkö taas sanoa se väitöskirja :P

33. Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2007?
T-paita ja äitiyshousut :)

34. Mikä piti sinut järjissäsi?
Mies ja ystävät varmaan eniten.

36. Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi?
Ilmastonmuutoskeskusteluja seurasin varmaan eniten. Lasten päivähoitoasiat Helsingissä kiinnostivat myös nyt kun ne ovat alkavana vuonna ajankohtaisia meillekin.

37. Ketä ikävöit?
Kuollutta äitiäni, suretti, ettei hän päässyt seuraamaan raskauttani (ehti kyllä kuulla siitä vain kahta päivää ennen kuolemaansa) ja näkemään tyttärenpoikaansa.

38. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?
Poikani ;) Taas tuntuu, etten juuri tutustunut uusiin ihmisiin vuoden aikana. Kun ehtisi ja saisi aikaan nähdä edes niitä vanhoja... Ystävät saavat kyllä lapsia joka vuosi, niin sikäli tuttavapiiri lisääntyy luonnollisella tavalla ;)

Joulu

2007-12-24T11:46:00.000+02:00

Mikko vei jo Agricolan, mutta minunkin puolestani erittäin lämmintä ja miellyttävää joulua kaikille blogin lukijoille.

Säästytte jouluisilta lapsikuvilta, koska en ole ehtinyt ottaa sellaisia vielä, eikä edes kuusta ole vielä koristeltu, jotta saisin kuvattua lasta kuusen edessä/alla. Sen sijaan Oi jouluyö, joka tosin vaatisi ääniraidan.

Jo toivon säde hohtavainen loistaa
nyt yllä maan ja merten aavojen
Siis kansat kaikki, te kiittäkäätte Herraa
Oi jouluyö, sä lohtu ihmisten
Oi jouluyö, sä lohtu ihmisten

- Suom. sanat Kyllikki Solanterä

Vauvapäivitys

2007-12-19T21:21:00.000+02:00

Aatos oli tänään neuvolassa. Saimme rotavirusrokotteen. Poika kasvaa edelleen hyvää tahtia, strategiset mitat olivat nyt kahden kuukauden iässä 63 cm ja 7710 g.

Pieni on tosiaan nyt jo kaksi kuukautta :o Syksy tuntuu hävinneen kokonaan (ei niin että lokakuun loppua ja marraskuuta nyt hirveästi jäisin kaipaamaankaan, mutta silti :). Tasan kaksi kuukautta tuli täyteen eilen, ja merkkipäivänään päivänsankari oli matkoilla isomummin luona Vääksyssä. Isomummikin sai osakseen viime aikoina usein nähdyn hymyn. Aatos on kehittynyt parissa viikossa valtavasti sikälikin, että huutavasta ja syövästä pötkylästä on tullut pieni poika, joka hymyilee ja ilmeilee näkemilleen ihmisille ja seurailee jo lelujakin. Oikein jännittää jo, mikä seuraava harppaus tulee olemaan.

Orjattaresi

2007-12-19T20:14:00.000+02:00

Luin suomennettuna Margaret Atwoodin kirjan Orjattaresi (The Handmaid's Tale). Se oli yllättävänkin hypnoottisesti otteessaan pitävä, vaikka toisaalta se oli sekä hieman liian ahdistava tämänhetkiseen herkkyystilaani että turhan alleviivaava feministisessä pamflettimaisuudessaan. Myös lopun tölväisy historiantutkimuksen neutraaliutta kohtaan jäi hieman kaivelemaan.

Varsinaisesti halusin kuitenkin kommentoida Matti Kannoston suomennosta. Nykyään englanniksi kirjoitettujen kirjojen lukeminen käännöksinä on alkanut hieman tökkiä, kun englanninkielinen alkuteos näkyy liikaa läpi ja huomaa etsivänsä käännösvirheitä tarinan seuraamisen sijaan. Tätä ongelmaa ei kuitenkaan ollut lainkaan Orjattaresi-teoksen kohdalla; en ole aivan varma, onko tämä täysin Kannoston ansiota, vai onko kyse myös siitä, että kirjan kieli on maalailevampaa, lähempänä taideproosan kieltä, kuin yleensä lukemani kielellisesti melko yksinkertaisen genrefiktion.

(Ainakin yksi kiusallinen käännösvirhe tässäkin kirjassa silti oli. Alkuteoksessa oli käytetty sanaa studio sen amerikkalaisessa(?) merkityksessä yksiö. Suomennoksessa puhuttiin kuitenkin "ateljeesta" poikamiesboksin synonyyminä. Maanantaiaamuko iski? :))

Jouluinen mietelause

2007-12-19T20:05:00.000+02:00

Koulun kotitaloustunnilla oppi monenlaisia asioita, kuten tarkastamaan ruokiensa maun joka käänteessä varmistaakseen, ettei kukaan ollut korvannut sokeria suolalla tai lisännyt suoraan ruokaan muita yllätyksiä. Tällainen paranoia onneksi hävisi melko nopeasti.

Tänään tajusin, että ainoa pysyväksi jäänyt oppi liittyy joulutorttuihin. Niistä voi tehdä myös sellaisia hieman neliömäisempiä tähtiä. Ja ennen kaikkea ne eivät aukea uunissa rumasti, jos ne "liimaa" vedellä.

Pitäisiköhän olla turhautunut siitä, että kaikki ne tunnit jättivät käteen vain tämän, vai iloinen siitä, että edes jotakin peruskoulussa opittua tietoa hyödynnän joka vuosi?

Aatos fact file

2007-12-03T11:46:00.000+02:00

Aiemman valitukseni vastapainoksi tai lisäksi voisin kertoa jotain muutakin lapsestamme ja vauvaelämästämme. En kyllä tiedä, onko tämä erityisen kiinnostavaa, mutta ei tätä toki ole kenenkään pakko lukea :)

Olin etukäteen ajatellut, että Aatos nukkuisi yöt omassa sängyssään. Hänelle vuokrattiin ensisängyksi Vaavi-sänky. Minulla ei ollut mitään periaatteellista ns. perhepetiä vastaan, mutta pelkäsin, että koska sekä minä että Mikko olemme sikeäunisia, voisimme kierähtää vauvan päälle (vaikka kuinka väitetään, että vanhemmat ovat unessakin vaistomaisen tietoisia vauvastaan), tai ainakaan en sitten saisi nukuttua pelätessäni tätä mahdollisuutta. Joka tapauksessa heti ensimmäinen yö sairaalasta kotiutumisen jälkeen osoitti tämän mahdottomaksi. Kun nostin Aatoksen syönnin jälkeen omaan sänkyynsä nukkumaan, hän heräsi heti ja alkoi itkeä. Tätä toistettiin puolisen tusinaa kertaa, kunnes hidasjärkinen äiti lopulta tajusi vihjeen ja Aatos laitettiin nukkumaan minun viereeni meidän sänkyymme. Siinä hän on sitten nukkunutkin siitä lähtien, ja väsymys pitää huolen siitä, että nukun kyllä, jos vain poikakin on unessa. Ainakin toistaiseksi olemme kaikki selvinneet myös hengissä.

Läheisyyden tarve Aatoksella on kova muutenkin. Vaunukoppaan hän nukahtaa jostain syystä sikeästi heti, jo ennen kuin olemme ovesta ulkona, mutta muuten hän nukkuu torkahdusta pidempään vain isän tai äidin sylissä, äidin kainalossa sängyssä tai kantoliinassa. Joskus kun makailemme sängyllä ja häivyn hetkeksi Aatoksen nukkuessa tekemään jotakin muuta (kuten käymään wc:ssä :), poika herää viimeistään parin minuutin kuluttua ja aloittaa vaativan huudon. Parasta on, jos saa nukkua poski rintaa vasten niin, että ruokailun mahdollisuus on joka hetki läsnä.

Aatos on nimittäin myös kova syömään. Hän syö tiuhaan ja pitkään varsinkin aamuisin ja iltaisin. Tiheä syöminen näkyy myös nopeana kasvuna, ja iso poika kaipaa entistäkin enemmän ruokaa :) Neuvolan kasvukäyrä näyttää tältä:

18.10. (syntymä): pituus: 56 cm, paino: 4200 g
25.10. (1 viikko): paino: 4250 g
31.10. (~2 viikkoa): pituus: 56,8 cm, paino: 4640 g
14.11. (~4 viikkoa): pituus: 57,9 cm, paino: 5730 g
28.11. (~6 viikkoa): pituus: 61,5 cm, paino: 6600 g

Viimeisillä kahdella kerralla on siis tullut painoa n. kilo / 2 viikkoa. Toivottavasti tahti tasaantuu jossain välissä...

Kasvutahti on siis hyvä, ja maitoa tuntuu riittävän, jos täysimetykselläkin pääsee tuollaisiin lukemiin. Neuvolan lääkärintarkastuksessa kaikki oli muutenkin kunnossa; itkuisuus johtuu ilmeisesti vatsavaivoista (joihin syötämme sekä Rela-tippoja että ilmavaivalääke Cuplatonta) ja yleisestä temperamenttisuudesta; Aatoksella on välillä havaittavissa melko voimakas kaikkimullehetinyt-asenne, ja ruoan odottamisessa jokainen sekunti on liikaa.

Mikään maailman helpoin vauva Aatos ei siis ole, mutta on se toki aika ihanakin, esimerkiksi nyt kun se tuhisee unessa rinnalla ja kurkkaa aina välillä unisesti, vieläkö äiti on tallessa <3 Ja katsokaapa kuvaa:

Tyytyväinen pitää sitäpaitsi olla siitä, että lukuunottamatta aiemmin kuvatun kaltaisia kaaosöitä saamme enimmäkseen nukuttua ihan hyvin, noin kolmen tunnin pätkissä. Tyypillisenä yönä Aatos herää syömään kahdelta, viideltä ja seitsemältä.

Ristiäiset ovat viikonloppuna. Siihen mennessä pitäisi päättää lapsen koko nimi :)

Vauvaperheen elämää

2007-11-25T15:12:00.000+02:00

On sellaisia öitä, joina nukumme ihan hyvin, ja Aatos herää syömään vain kaksi kertaa ja nukkuu lopun ajan. Ja sitten on sellaisia öitä, kuin viime yö. Väsyneitä yrityksiä suhtautua tilanteeseen huumorilla seuraa, vaikka lapsen huudon määrä onkin välillä sekä uuvuttavaa että myös huolestuttavaa, kyse kun ei ole mistään pienestä kitinästä vaan tuskaisan kuuloisesta kirkunasta. Lääkäriin neuvolaan pääsemme onneksi ensi viikolla joka tapauksessa.

23.00 Menemme nukkumaan. Aatos saa puhtaan vaipan (käytämme öisin kertakäyttövaippoja, ja päivisin kestovaippoja) ja lopuksi pullosta pumpattua rintamaitoa.
23.10 Aatos ei halua syödä maitopullostaan kuin puolet. Epäilen tämän tarkoittavan, että se herää pian syömään uudestaan, mutta ei nukkuvalle lapselle voi ruokaa tuputtaakaan. Nukumme.
23.30 Aatos alkaa ensin äheltää ja sitten huutaa. Yritän syöttää sille loppuja maitopullosta. Se syö 20 ml ja alkaa taas pilkkiä. Nukumme uudestaan.
00.02 Aatos herää ja huutaa taas. Imetän. Nukutaan.
01.45 Aatos herää syömään nukuttuaan peräti vajaat pari tuntia putkeen. Mikko vaihtaa sille vaipan. Koska 3-6-kiloisille tarkoitetut kertakäyttövaipat ovat loppuneet, olemme ostaneet tilalle 5-9-kiloisille tarkoitettuja, sillä Aatos oli jo 1,5 viikkoa sitten neuvolassa 5700 g painava, ja nyt laitetaan sellainen. Sillä välin pumppaan lisää rintamaitoa pulloon. Aatosta syötetään.
02.10 Aatos ei halua enää syödä vaan huutaa pullolle.
02.11 Huomaamme, että 5-9-kiloisten kertakäyttövaippa on liian iso ja on vuotanut ohi jo alle puolessa tunnissa.
02.12 Aatokselle vaihdetaan kestovaippa, koska pienempiä kertakäyttöisiä ei enää ole, ja uusi body, koska vanha sotkeentui pissaan.
02.15 Aatos huutaa edelleen. Syö rinnasta pari imua tarjottaessa, ja alkaa sitten taas huutaa.
02.30 Yritän saada Aatosta nukkumaan. Se makaa hetken sängyllä ja alkaa huutaa taas.
02.30-04.00 Nukutus- ja syöttämisyrityksiä, joiden aikana lapsi enimmäkseen huutaa. Lopulta neljän aikaan se nukahtaa ja minä perässä.
06.00 Aatos herää huutamaan. Huomaan, että kestovaippa on myös vuotanut. Vaihtoon menevät vaippa, body, Aatoksen pussilakana, Aatoksen peitto ja oma aluslakanani. Mikko vaihtaa vaipan, minä vaihdan liinavaatteita. Sitten yritetään taas syöttää huutavaa lasta.
06.20 Lapsi torkahtaa.
07.00 Aatos herää syömään uudestaan.
07.15 Aatos nukahtaa.
08.00 Aatos herää syömään. Päätän syöttää sitä pullosta, että se saisi ehkä enemmän ruokaa ja nukkuisi pidempään.
08.01 Tajuan, että jos lasta syöttää pullosta, se saattaa nukkua kolmekin tuntia ja tämäkin vaippa saattaa vuotaa.
08.02 Päätän olla välittämättä. Lämmitän pullon.
08.16 Aatos torkahtaa.
09.00 Kolmen tunnin nukkuminen putkeen on yliarvostettua. Aatos herää huutamaan uudestaan. Syötän sitä unisesti ja totean nukkumisen tältä yöltä turhaksi. Vaihdetaan vaippa, joka ei ole nyt vuotanut. Menemme keittiöön syömään aamiaista.

Urbaania ja vähemmän urbaania fantasiaa

2007-11-15T18:19:00.000+02:00

Lapsenhoidon ohella, tai oikeastaan myös samalla kun olen istunut sohvalla uninen lapsi rinnassa kiinni, olen lukenut kirjoja.

Ns. urbaania fantasiaa kirjoittava Charles de Lint on yksi suosikkikirjailijoitani. Päinvastoin kuin eräs ystäväni, joka pitää nimenomaan de Lintin novelleista, itse pidän enemmän hänen romaaneistaan(*; vuosien varrella erityisiä suosikkeja ovat olleet Forests of the Heart, Onion Girl ja Mulengro. (De Lint on sitä paitsi kirjoittanut niin paljon kaikenlaista, että aina löytyy jotain lukematonta ainakin allekirjoittaneen hitaahkolla lukutahdilla, eikä tarvitse kärvistellä ikuisuutta odottaen uutta kirjaa kuten vaikkapa Connie Willisiltä tai Lois McMaster Bujoldilta uutta Vorkosigan-romaania...)

Nyt viimeksi luin de Lintin romaanin Trader, joka monella tapaa sisälsi jälleen ne elementit, joista pidän: mukaansatempaavan aloituksen; sympaattiset henkilöhahmot, joista osa oli vanhoja tuttuja muista de Lintin kirjoista; miellyttävän magian tunnun säilyttämisen, kun asioita ei selitetty puhki tai väännetty rautalangasta. Suosittelen.

Pienenä yksityiskohtana kirjassa, tai pikemminkin siitä omistamassani painoksessa, minua kuitenkin vaivasi todella paljon se, että kirjan päähenkilön nimi on Max Trader, mutta jostain syystä takakansiteksti puhuu sitkeästi Leonard Traderistä. Mistä takakansitekstin kirjoittaja on keksinyt ristiä päähenkilön uudelleen? Miksi joku muistaa Maxin olevankin Leonard, eikä tarkista asiaa, vaan paahtaa vain menemään?

Traderin luettuani tartuin monellakin tavalla toisenlaiseen fantasiakirjaan, Lynn Flewellingin (jonka nimi on välillä myös muodossa Lynn Flewellyn, en tiedä, miksi asiassa on varianssia) kirjaan The Hidden Warrior. Siinä olen vasta alussa, mutta se on toinen osa trilogiaa, jonka ensimmäisen osan, Bone Doll's Twin, luin aiemmin. Bone Doll's Twiniä voin samoin suositella lämpimästi kaikille - vaikka tässäkin takakansiteksti saattaa hämätä puhumalla messiaanisista nuorukaisista ja muusta maailmanpelastamisesta, kyseessä on (myös) queer-näkökulmasta erittäin kiinnostava kirja, joka synkkine teemoineen ja tunnelmineen olisi pikemminkin kauhua kuin fantasiaa, ellei se sattuisi sijoittumaan kuvitteelliseen maailmaan.

*) Tämä ansaitsisi ehkä oman tekstinsä, mutta kerrottakoon nyt lyhyesti, että en itse asiassa ylipäätään ole erityinen novellien ystävä. Tuntuu, että minun kaltaiselleni hitaasti syttyvälle ihmiselle käy niitä lukiessa usein niin, että juuri, kun pääsen sisälle tarinaan, se jo loppuukin. Lukiessani novellikokoelmaa seuraava novelli on yleensä sitten joko kovin erilainen, jolloin koko vaivalloinen sisäänpääsyprosessi pitää aloittaa nollasta, tai kovin samanlainen, jolloin ärsyttää se, että kirjailija toistaa itseään. Romaanien kohdalla pieni itsensätoistaminen ei haittaa lainkaan niin paljon, koska en yleensä lue saman kirjailijan romaaneja useita peräkkäin, elleivät ne ole tiukasti jatkoa toisilleen (enkä aina silloinkaan :).

Merkkipäivä

2007-11-08T16:41:00.000+02:00

Tilannetiedotus: poikamme on tänään tasan kolmen viikon ikäinen, ja viettää myös nimipäiväänsä (ei, nimi ei ole Styrbjörn). Räkää nenässä (lapsen) lukuunottamatta arki on sujunut melko mallikkaasti, lapsi syö paljon ja usein mutta ilahduttavasti myös nukkuu öisin useamman tunnin pituisia pätkiä.

Vähitellen voisi taas lapsen salliessa harkita muutakin, kuten lyhyitä sauvakävelylenkkejä ja roolipelatakin voinee ihan hyvin kun joka tapauksessa istuu sohvalla lapsen kanssa :)

Synnytys

2007-11-05T10:07:00.000+02:00

Aika kuluu vauvan kanssa jotenkin hassusti. Poikamme ensimmäiset kaksi viikkoa vilahtivat ohi hetkessä, ja sen jälkeen aika on jotenkin tuntunut matelevan niin ettei nuhaisen lapsiparan elämän kolmas viikko tunnu tulevan täyteen ollenkaan. Toisaalta aika nopeasti olen pääsemässä siihen vaiheeseen, etten oikein enää muista, miten sain aikani kulumaan ennen lapsen syntymää.

Lupasin kirjoitella tarkemmin synnytyksestä; tämä teksti on ollut luonnoksena tuolla jo jonkin aikaa, kun olen pohtinut, pitäisikö sitä jotenkin sensuroida, mutta en taida jaksaa. Eritevaroitus lukijoille tietysti, ne kuuluvat synnytykseen :) Valitusta on myös aika paljon, mutta oli se kai sen arvoista kuitenkin, ja vaikka leikkauksen jälkeen olin taas tosi vetämättömässä kunnossa, kaksi viikkoa myöhemmin olen jo voinut ihan normaalisti, kunhan ei tarvitse tiukkoja vatsalihasrutistuksia tehdä.

*

Meillä oli siis varattu aika suunniteltuun sektioon aiemman kohtuleikkaukseni vuoksi. Päiväksi oli päätetty torstai 18.10., jolloin raskausviikot olivat 38+6. Edellisenä iltana saimme kuulla, että osastolle piti saapua leikkauspäivänä klo 8.30 ja että olimme kolmansina päivän sektiojonossa. Tämä stressasi minua vähän; aloin epäillä, että jos vielä kiilaa kiireellisiä sektioita väliin, saan kärvistellä koko päivän hermostuneena ja sitäpaitsi saamatta ruokaa tai edes vettä.

Aamulla lähdimme osastolle. Ilmoittauduimme ja sain sängyn, sairaalavaatteet ja muut vastaavat. Vähän aikaa lapsen sydänääniä seurattiin käyrältä, ja kaikki oli normaalia. Leikkaava lääkärikin kävi esittäytymässä. Enimmäkseen kuitenkin istuimme ja odottelimme, kun sitten vessassa käydessäni huomasin hieman veristä vuotoa. Supistellut oli myös hieman, mutta pistin sen stressin ja sairaalamatkan piikkiin (synnyttämään toki oli menty ruuhkabussilla :). Sanoin verisestä vuodosta kätilölle, mutta hän sanoi ettei niukasta vuodosta tarvinnut olla huolissaan. Kuulimme myös, että kiireellinen sektio oli kiilannut leikkausjonossa väliin, ja että meidän leikkauksemme menisi pitkälle iltapäivään. Sellaistakin mahdollisuutta väläytettiin, että joutuisimme vielä lähtemään kotiin ja sektiomme siirtyisi seuraavaan päivään.

Aloin olla vakuuttunut siitä, että juuri niin meille kävisi, ja valitin Mikolle hoitajan lähdettyä, että joutuuko tässä kärvistelemään ja odottelemaan syömättä vielä toisenkin päivän. Kävelimme ympäri osastolla hoitajan käskystä (hän arveli minun yrittävän hankkia veritulppaa jo ennen leikkausta makailemalla vain sängyssä). Kävellessämme minua alkoi supistella uudestaan, eikä osastolla ollut paljoa nähtävää, joten palasimme takaisin. Seuraavassa vaiheessa sitten veristä vuotoa alkoi tulla reilumminkin. Mielessä pyöri jo kauhukuvia istukan irtoamisesta tms. ja soitin hoitajaa paikalle. Minut laitettiin saman tien uudestaan ktg-käyrälle. Lapsen sydänäänet olivat helpotuksekseni edelleen normaalit, mutta nyt käyrälle piirtyi kunnon supistuksia. Paikalle tullut lääkäri teki pikaisen sisätutkimuksen ja totesi rauhallisesti synnytyksen käynnistyneeksi. Aloin olla aika hermostunut ja sekaisin tässä vaiheessa. Minulle luvattiin ensin hakea supistuksia hillitsevää lääkettä, mutta sitten päädyttiin siihen, että pääsin kiilaamaan jonossa seuraavan ohi ja pääsimmekin leikkaussaliin saman tien.

Salissa sitten jouduttiin kuitenkin jokin aika odottamaan anestesialääkäriä. Olo alkoi olla aika huono, ohuessa leikkauspaidassa palelin ja osin tärisin myös hermostuksesta. Aloin olla aika sekaisin ja kunnon supistuksetkin tulivat nyt säännöllisinä. Valitin Mikolle, että luulin alatiesynnytyksen ja sektion olevan vaihtoehtoisia ja että oli jokseenkin kohtuutonta että jouduin kärsimään molemmista yhtä aikaa :P Lääkärin tulo tuntui kestävän ikuisuuden, mutta lopulta hän sitten saapui. Jännitin spinaalipuudutuksen laittoakin, mutta lukuunottamatta ihoa puuduttavaa ensimmäistä pistosta en tuntenut mitään. Pian puudutteen saatuani minulle tuli tosin paha olo verenpaineen laskettua turhan nopeasti, mutta sain siihen lääkettä ja se tasaantui.

Sitten itse leikkaus alkoi. Leikkausliina oli tietysti minun ja leikkausalueen välissä, joten lähinnä keskityin katselemaan kattoa, Mikkoa ja seuraamaan omaa verenpainettani yms. anestesialaitteista :) Sitten tapahtui kuitenkin jotain kummallista. Liinan takaa alkoi kuulua ihmeellistä ähinää ja mutinaa ja lopulta joku pyysi anestesialääkäriä apuun, koska tämä oli raavas mies. Mikko kertoi jälkeenpäin nähnensä, kuinka anestesialääkäri astui liinan toiselle puolelle, otti tukevan haara-asennon ja alkoi painaa mahaani koko voimallaan. :D Aloin jo hermostua jonkin aikaa jatkuneesta epämääräisestä ähellyksestä, kun yhtäkkiä anestesialääkäri sanoi "No nyt! Kovaa hommaa tämä synnyttäminen" ja lapsen selkeä itku kuului helpotuksekseni heti. Poikahan se oli, kuten jo etukäteen olimme kuulleet veikkaillunkin. Lapsi vietiin puhdistettavaksi sivupöydälle, jossa Mikko leikkasi napanuoran; seurasin toimitusta sen verran kuin kykenin kun välissä pyöri aina välillä häiritsevästi hoitajia :) Kun lapsi oli kapaloitu, sain sen hetkeksi rinnalleni.

Mikko lähti sitten osastolle lapsen kanssa, ja minut ommeltiin kiinni. Jo matkalla leikkaussalista heräämöön huomasin, että kykenin liikuttelemaan jalkojani, mikä yllätti – olin odottanut joutuvani olemaan paljon pidempään puolihalvaantuneena, mutta heräämössä nostelin lantiotani jotta hoitajat pääsivät tutkimaan jälkivuodon määrää, ja muutenkin liikutin alaruumistani yllättävän notkeasti heti alkuun. (Siinä vaiheessa oli vielä aika tiukka kipulääkityskin, niin mikään ei haitannut. :)

Jouduin olemaan heräämössä tarkkailussa lähemmäs kolmisen tuntia, kun verenpaine laski turhan alas. Mikko kävi välillä katsomassa minua ja kertoi vauvan strategiset mitat, 4200 g / 56 cm / 36 cm. Lopulta pääsin sitten osastolle Mikon ja pojan luokse.

Mitähän tähän sanoisi lopuksi... Kuten sanottu, leikkausta seuraavana päivänä oli kyllä aika kauhea olo, mutta yllättävän nopeasti siitä on toipunut, alle viikon päästä synnytyksestä ja olo alkoi olla varsin normaali ja pääsin shoppailemaan imetysliivejäkin, ja nyt parin viikon mentyä olo on hyvinkin normaali (mitä nyt vähän väsyttää, vaikka kiitollisesti meille on siunaantunut lapsi, joka syö näin pienenäkin vain 1-2 kertaa yössä).

Kotona

2007-10-22T14:16:00.000+03:00

Saavuimme tänään kotiin lapsen kanssa. Kaikki voivat hyvin, mitä nyt äiti on vähän väsynyt. Kirjoittelen ehkä tarkemmin synnytyksestä joskus tässä.

Muoks: niinjoo, Mikko laittoi nettiin kuvia.

TJ 2

2007-10-16T10:54:00.000+03:00

Ylihuomenna on lapsen syntymäpäivä.

Lapsen äiti kärvistelee räkätaudissa ja valvoi viime yönäkin keskellä yötä pari tuntia saamatta nukuttua tai tehtyä muutenkaan mitään. Raskaus itsessään ei oikeastaan edes vaivaisi, jos vaan saisi a) hengitettyä nenän kautta, b) nukuttua.

Ja jos ei olisi ahdistunut. Tähän asti olen suhtautunut sektioon lääketieteellisenä toimenpiteenä, mutta nyt olen alkanut murehtia sen psyykkisiä ja sosiaalisia seurauksia. Miten käy sen herkän kiintymyssuhteen lapsen kanssa, ilmeisesti muutenkin vaikeasta sektion jälkeisestä imetyksestä puhumattakaan, kun en näe koko lasta ensimmäisiin tunteihin sen syntymän jälkeen, ja sen jälkeenkin olen viikkokaudet niin kipeä sektiohaavan takia, että en jaksa tehdä sille juuri mitään?

Eilen luettu vauvalehden artikkeli suunnitellusta sektiosta, jossa äiti oli todella kipeä ensimmäiset kuusi viikkoa ja täysin miehensä jaksamisen varassa, pääsemättä juuri edes ylös sängystä, ei varsinaisesti piristänyt mieltä.

Joo, tänään ei ole hyvä päivä. Voisin mennä takaisin sänkyyn; se ei olisi flunssan takia edes mitenkään huono päätös.